Mikä on täysin ilmaista ja aiheuttaa hyvää mieltä?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Se on aika ihana fakta, että ystävällisyys tai ylipäätään positiivisuus tarttuu yllättävän helposti! Se, että sinä olet positiivinen ja iloinen muille ihmisille, lisää se heidänkin päiväänsä auringonpaistetta. Ja yleensä se kantaa vielä paljon pidemmällekin kun nämä levittävät ystävällisyyttä taas muille. Minä tulen esimerkiksi aina hyvälle tuulelle siitä, että potilaat toivottavat ihanaa viikonloppua tai muuten vain kiittävät kauniisti. Samoin minä haluan levittää ystävällisyyttä edellämainituin tavoin tai sitten vaikkapa kehumalla jonkun vieraan ihmisen päällystakkia! Tuntuu myös, että oma iloni oikein tuplaantuu kun näen toisen ilahtuvan kehuistani. Mikä ihana positiivinen kierre!

c3ae2f9f2302f324fd54dc17c2407faa

Aloin siis ajattelemaan tätä asiaa eräänä päivänä oikein kunnolla ja kiinnittämään huomiota ihmisten käyttäytymiseen. On niin mielenkiintoista nähdä ihmisten käyttäytymisessä eroja!! Toiset jaksavat olla iloisia ja kiittävät kaupan kassaa toivottaen vielä hyvät päivän jatkot leveän hymyn kera. Kun taas valitettavasti löytyy joukosta niitäkin, jotka eivät sano sanaakaan esimerkiksi kaupan kassalla tai vaikka laboratoriossa käydessään! Missä on käytöstavat kysynpä vaan. Minulle ei tulisi mieleenkään olla sanomatta  T E R V E, vaikka olisi kuinka huono päivä tahansa. Aina ei tarvitse olla yltiöpositiivinen, mutta niinkuin kaikki varmasti tietävät, pienikin hymy saa aikaan ihmeitä toisessa ihmisessä ja se voi jopa pelastaa jonkun päivän! Ja täysin ilmaiseksi! Se ei ole sinulta pois jos hymyilet toiselle ja edes kiität. Päin vastoin. Lyön vaikka vetoa, että jos olet herännyt väärällä jalalla ja ihmisviha päällä, niin se kyllä siitä raukeaa vetämällä happea ja olemalla ystävällinen muille.

15941330_10154484114604495_9205963677294258321_n

Samoin se, jos joku tarvitsee apua ja voit suinkin auttaa, niin auta. Avaa ovi lastenrattaita työntävälle äidille tai kepin kanssa liikkuvalle henkilölle. Auta kaveria hädässä. Ystävällisyyttä ei voi tässä maailmassa olla liikaa ja olisikin tärkeää, että jokainen muistaisi ajatella lähimmäistä. Tee niin kuin haluaisit tehtävän itsellesikin. Tätä Raamatun lausetta äitini on hokenut minulle jo pienestä pitäen ja se on mielestäni aika osuva. Aina me vaan ei muisteta noudattaa sitä. Tulee elämäntilanteita, jossa ei jaksa tai kykene ajattelemaan kauhean pitkälle. Aina kuitenkin pitäisi pyrkiä pitämään mielessä tuo lause, koska noudattamalla sitä tämä maailma olisi varmasti paljon parempi paikka!

Haastankin kaikki näin maanantain kunniaksi tekemään edes yhden hyvän teon toisen ihmisen puolesta tai kehumaan tuntematonta! 🙂

15940461_10154484114534495_2915120567317379771_n

Tässä iloitiin Nepskun kanssa ihanan Lotan puolesta <3 Kuva: Iltalehti

 

Huippua Päivää!

xoxo, Elina

 

 

 

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti