Uusien Elina Ada Sofia -blogisivujen myötä tulleiden uusien lukijoiden (ja vanhojen) kunniaksi ajattelin hieman kertoa lisää itsestäni.
Mistä tulen ja mitä teen?
Olen alunperin kotoisin Savosta, Mikkelistä, mutta olen helsinkiläistynyt vuodesta 2010. Muutin tänne lukion jälkeen jatko-opiskelujen perässä haluten lääkäriksi. Lääkiksen ovet eivät kuitenkaan auenneet, vaan samaan aikaan pääsin opiskelemaan bioanalytiikkaa AMK:hon, josta valmistuin muutama vuosi sitten ja sain itselleni ammatin. En kuitenkaan aloittanut heti oman alan töitä, vaan tein mallibookkauksia sekä myynnin/markkinoinnin töitä eräällä mallitoimistolla Helsingissä. Samalla myös itse tein malli-ja promootiokeikkoja. Mallin työt aloitin itse asiassa jo 16-vuotiaana ja niitä olen tehnyt säännöllisen epäsäännöllisesti nuoren elämäni aikana. Omaan myös vahvan kokemuksen malli- ja esiintymistaidonvalmentajana. Olen pienestä pitäen rakastanut esiintymistä ja sitä kautta olenkin päätynyt tähän hetkeen jossa olen.
Ongelmia syömisen ja oman elämän hallinnan kanssa
Olen elämäni aikana myös kärsinyt ongelmista syömisen kanssa. Tästä aiheesta en ole koskaan puhunut julkisesti ennen tätä hetkeä, mutta nyt tuntuu oikealta hetkeltä kertoa. En tarkalleen muista milloin syöminen muuttui kieroutuneeksi, joskus yläasteen aikoihin kai. Saatoin syödä päiväkausia ainoastaan yhtä tiettyä ruokaa, kuten omenia, kanaa, irtokarkkeja, porkkanoita, juustoa..Ja jossain vaiheessa oksentaminen tuli kuvioihin mukaan. Halusin hallita ja kontrolloida itseäni, suorittaja kun olen aina tupannut olemaan. Parantumisen tie syömishäiriöstä ei ollut helppo eikä nopea, mutta yhtenä suurena motivaattorina oli juurikin Miss Suomi -kilpailuun hakeminen. Halusin saada lihaa luiden ympärille enkä olla yhtä ohut kuin pulkannaru. Halusin olla naisen näköinen. Tiesin, että asioiden olisi muututtava ja aloin hitaasti, mutta varmasti löysätä naruja omassa päässäni. Motivoiduin täysillä taistelemaan syömishäiriötä vastaan ja olenkin hurjan kiitollinen siitä, miten tämä tarina on minua kasvattanut. Ajatusmaailmani on muuttunut armollisemmaksi itseäni kohtaan ja sen koenkin olevan tärkeä osa parantumistani! Tunnen olevani vahvempi kuin koskaan ennen. Syömishäiriöstä tulen varmasti kirjoittamaan jatkossa lisää. Koen asiasta kertomisen tärkeäksi, koska haluan tukea ja auttaa muita samankaltaisten vaikeiden asioiden kanssa kamppailevia.
Miss Suomi 2013 Finaali
Vuonna 2013 tämä suuri haaveeni sitten toteutui ja pääsin mukaan Miss Suomi kilpailuun kymmenen muun kauniin nuoren naisen kanssa. Sitä hetkeä ei uskonut heti todeksi, kun kuulin nimeni lausuttavan finaalikymmenikön julkistamisessa. Miss Suomi 2013 -kiertueesta voisin tehdä ihan oman postauksensa. Siihen liittyy niin paljon hyviä ja kauniita muistoja sekä tärkeitä ihmissuhteita, joita luotiin kiertueen aikana.
Tänä päivänä
Nykypäivänä teen oman alani töitä yhdistettynä erilaisiin malli-ja promootiotöihin. Ja olen tietenkin mukana Fitnessmalli 2017 finaalissa! Fitnessmalli -kilpailu on tänä vuonna kokenut suuria muutoksia ja enää ei vertailla finalistien fyysisiä ominaisuuksia tai arvioida ulkonäköä. Kenenkään ei tarvitse olla dieetillä vaan saat olla juuri sitä mitä olet! Kerrassaan loistavaa eikö! Tänä vuonna keskitytään niihin seikkoihin, jotka ovat elämässä paljon tärkeämpiä kuin erottuvat vatsalihakset. Etsinnässä onkin inspiroiva kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähettiläs, joka soveltuu media-alalle! Meillä onkin mielettömän mahtava ja inspiroiva porukka kasassa, ollaan kaikki erilaisista lähtökohdista tulevia ja meillä on kaikilla ne omat juttumme. Yhdessä saamme aikaan loistavia juttuja! <3
Entä mitä muuta?
Minulle tärkeitä asioita elämässäni on perhe, matkustelu, monipuolinen ja henkistä hyvinvointia tukeva liikunta. Lisäksi tykkään ruuanlaitosta ja rakastankin uusien reseptien kokeilua. Nautin kesästä, kauniista arkipäivän asioista, kukista, kirjoittamisesta sekä syvällisten asioiden pohtimisesta. Blogini tulee olemaan jatkossa vahvasti lifestyle henkinen liittyen mielenkiinnon kohteisiini, mutta välillä mennään myös pintaa syvemmälle.
Tervetuloa seuraamaan ja minulle saa aina laittaa postaustoiveita tulemaan <3 Risut ja ruusut ovat myös sallittuja!
Minut löytää Instagramista @elinaadasofia ja snapchatista @elinaleskinen
xoxo, Elina