ESPANJA-KUULUMISIA SEKÄ AJATUKSIA IHOSAIRAUDESTANI

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Espanja ja aurinko toivottaa meidät aina tervetulleiksi, kun tullaan tänne ja olo on suorastaan kuin tulisi toiseen kotiin.  Ollaan tällä hetkellä Mijaksessa Fuengirolan läheisyydessä. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja meri kimmeltää kauniisti horisontissa. Tätä on niin kaivattu! Ihana päästä irti arjesta ja tulla tänne rauhoittumaan. Aurinko tekee ihmeitä mielelle ja onhan se kiva saada väriä pintaankin! Suomessakin se aurinko toki alkaa näyttäytyä enemmän ja enemmän koko ajan, mutta täällä se on silti erilaista.

Feeldelighted <3 Helppo ja terveellinen välipala terassilla.

Mielen lisäksi ihonikin tuntuu voivan paljon paremmin, kun saa olla Espanjan auringon alla. Sairastan nimittäin ihosairautta nimeltä granuloma annulare, jossa iholle, lähinnä käsiin ja jalkoihin muodostuu pieniä ihonvärisiä kyhmyjä. Muuta harmia siitä ei ole paitsi esteettinen haitta. Lisäksi tämä sairaus ei ole tarttuva, vaan se on geeneissä. Tarkempi syntymekanismi taitaa kuitenkin olla vielä mysteeri, se saattaa alkaa jotenkin hassusti hyönteisen pistosta tai muusta vammasta. Hoitokeino on myös hieman epäselvä. Sen kuitenkin tiedän, että auringon UV säteily auttaa kyhmyjen poislähtemisessä, ne ikään kuin sulavat ihoon takaisin. Kuitenkin taas oltuani hetken ilman aurinkoa, ne tuppaavat uusiutumaan. Olen myös huomannut yhteyden joidenkin ruoka-aineiden ja granulooman välillä. Tästä voisin kirjoittaa tulevaisuudessa ihan oman postauksensa. Olisi mielenkiintoista kuulla, jos siellä ruudun toisella puolella on kohtalotovereita!

Rengasgranuloomaa  kämmenselässä

Mitä kaikkea me tehdään Espanjassa?

Palataanpa kuitenkin takaisin Espanjaan. Rentoutumisen ja perus allaslöhöilyn lisäksi suunnitelmissa on käydä shoppailemassa, lenkkeillä toinen toistaan upeimmissa maastoissa, pelata padelia ja käydä lähikaupungeissa vierailuilla. Lisäksi katsotaan tietysti MM-lätkää! Oltiinkin eilen jo Refla-nimisessä ravintolassa katsomassa Suomi-Ranska -ottelua muiden suomalaisten kanssa. Ihana tunnelma ja yhteishenki. Liikaa en haluaisi suunnitella reissua(vaikka kuitenkin tuppaan tekemään niin hehheh), koska parhaimmat jutut syntyvät aina go-with-the-flow ajatuksella. Antaa nyt kuvien puhua puolestaan, täällä on aika ihanaa!

Ihanat ja laadukkaat treenivaatteet Yvetteltä <3 Alekoodilla ELINAFIT15 saatte -15% hinnasta pois osoitteessa www.yvette.fi

Aamiainen maistuu täällä parhaalle!

Ja mikäli ette pääse vielä itse ottamaan aurinkoa, mulla on teille huippualekoodi! Nyt saatte -10% alennusta Stockmannin verkkokaupan Vita Liberata rusketustuotteista, kun käytätte koodia ELINASTOCKA 🙂 Täältä pääset shoppailemaan <3 Koodi on voimassa toukokuun loppuun saakka 🙂

Ihanaa alkavaa viikkoa! Muistakaa tehdä asioita, joista saatte voimaa ja nautitte!

Muista myös seurata minua instagramissa @elinaadasofia

ja snäpchatissa @elinaleskinen 🙂

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti