MALAGA – MITÄ TEHDÄ AURINKORANNIKOLLA?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Malaga on Suomen eteläisin kaupunki, sanotaan. Aurikorannikoksikin kutsuttu Costa Del Solin alue ei ole saanut nimeään turhaan. Täällä satavarmasti paistava aurinko ja lämmin ilma takaavat hyvän rusketuksen ja aurinkoisen mielen. Käydään Malagassa noin 4-6 kertaa vuodessa parhaimmillaan ja tähän ei vaan voi kyllästyä. Lentoaika on lyhyt, vähän päälle 4 tuntia ja se menee helposti ottamalla päikkärit koneessa 🙂

 

 

Malagassa ajantaju katoaa

Kun astuttiin Malaga -aeropuerton ovista ulos, puhalsi vastaan lämmin ja miellyttävä tuuli. Ah ihanaa olla täällä taas. Tuntuu melkeinpä toiselta kodilta. Rakastan yleisesti Espanjassa kiireettömyyttä ja ajantaju katoaa helposti tuijotellessa merta tai kävellessä toinen toistaan hienommissa maisemissa. Auringonnousut ja laskut ovat myös parhautta. On niin äärettömän kauniin näköistä kun taivaan valtaa upeat sävyt. Rannalle kannattaakin suunnata auringonlaskun aikaan, pakata koriin evästä ja nauttia tunnelmasta.

Parasta on myös se, että ihmiset ovat hymyileviä ja iloisen oloisia aina. Ihana huomata aamulenkilläkin kun vastaantulevat kanssalenkkeilijät hymyilevät ja moikkailevat sulle. Samoin tekevät naapurikaduilla liikkuvat. Tulee kotoisa olo.

malaga

malaga

Paljon nähtävää

Malagan lomalla me ei yleensä suunnitella sen enempää mitä täällä tehtäisiin. Ja minun mielestä ei tarvitsekaan. Kiva mennä fiiliksen mukaan mikä tuntuu parhaimmalle. Altaalla tai rannalla löhöily hyvän kirjan parissa on se juttu. Täällä on kyllä paljon nähtävää ja mielenkiintoisia lähikaupunkeja riittää puhumattakaan vaellusreissuista vuoristoihin. Löytyy myös eläintarhaa ja vesipuistoa, kauppakeskuksia ja kauniita satamia. Lenkkeilymahdollisuudet ovat erinomaiset. Voit tallustella A-7 moottoritien vieressä ihaillen merimaisemaa tai lähteä hieman ylemmäs maastoon. Tykkään myös kovasti lenkkeillä kauniiden talojen seassa pikkukaduilla, ihastella toinen toistaan upeampia pihoja ja haaveilla samalla omasta talosta. Haha nyt varmaan ajattelette, että oon kauhee stalkkeri xD Tiistaisin fuengirolassa on myös markkinat, jossa pääsee kokeilemaan tinkimistaitoja.

malaga

Malagan lähikaupungit

Ajateltiin kuitenkin tehdä jokin yhden – kahden päivän reissu esimerkiksi granadaan tai sevillaan. Cadizkaan ei ole poissuljettu. Kuulisin mielelläni suosituksia lähikaupungeista, jonne kannattaisi ajella 🙂 ! Ollaan käyty Rondassa pari vuotta sitten, joten sekin voisi olla taas kiva päiväreissukohde. Ronda on kaunis pikkukaupunki korkealla Serrania de Rondan vuoristossa. Kaupungin hienoin nähtävyys on 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka ylitse kulkee silta. Suosittelen ehdottomasti käymään Rondassa jos mahdollista! Matka sinne on myös upea kiemurtelevine teineen. Fuengirolasta lähtee sinne busseja tai sitten voit vuokrata auton käyttöön. Harmillisesti mulla ei ole koneella kuvia sieltä. Kannattaa googlettaa Ronda niin pääsee jyvälle mistä puhun. Gibraltar on myös vierailemisen arvoinen paikka. Siellä on apinoita ja tippukiviluolia 😀

Usein meillä on myös tapana ajella edes takaisin aurinkorannikon pikkukaupunkeja, jotka sijaitsevat Malagan maakunnassa.  Me ollaan Mijaksen alueella, lähellä fuengirolaa, joka on varmaan suosituin suomalaisten keskuudessa. Fuengirolasta löytyy suomalainen alue Los Pacos, jossa on suomalaisia kouluja, kauppoja ravintoloita jne. Fuengirolasta menee juna Malagaan, joten sillä alueella on helppo liikkua paikasta toiseen ja tehdä visiittejä pienempiin paikkoihin.

Suosittelen vierailemaan Puerto Banuksessa, joka on Marbella kupeessa sijaitseva kaunis (ja hieman hintavampi kuin muut) huvivenesatama. Siellä pääsee ihastelemaan toinen toistaan hulppeampia veneitä. Satamassa on myös merkkiliikkeitä ja viihtyisiä terasseja sekä ravintoloita. Ruokien ja juomien hinnat pyörivät Suomen hintatasossa. Muutoin malagan alueella on edullista Suomeen verrattuna.

malaga

Cerrado del aquila Padel

Liikunta reissussa

Tykätään lenkkeillä aika paljon täällä Espanjassa, joko juosten tai ihan vaan kävellen. Aamulla tai illalla on paras aika suunnata lenkille, jotta aurinko ei paahtaisi aivan kuumimmillaan. Toinen lemppari liikuntamuoto on padelin pelaaminen. Padel on hauska mailapeli, jota pelataan pääsääntöisesti nelinpelinä. Olen kirjoittanut padelista Luhdan sivuilla lisää. Fuengirolasta löytyy pari hyvää padelclubia Los Pacosin ja Los Bolichesin alueelta sekä Cerrado del Aquila Mijaksesta. Cerrado del Aquila on ylivoimaisesti parhain, koska sieltä on kauniit maisemat alas Fuengirolaan. Lisäksi pidän kehonpainotreenien tekemisestä ulkona terassilla. Se on mitä mainioin tapa liikkua. Täältä pääset kurkkaamaan suosikki kehonpainotreeniini videon muodossa.

 

Ruoka ja juoma

Fuengirolan keskustassa sijaisteva ”nälkäkatu” on täynnä erilaisia ravintoloita ja sieltä löytyy yleensä jokaiselle jotakin. Yleisesti mitä lähempänä rantaa syöt, sitä kalliimmat hinnat ovat. Kalliilla hinnoilla en tarkoita kuitenkaan Suomen hintatasoa, vaan ruokien hinnat vaihtelevat keskimäärin 10 euron molemmin puolin, riippuen paikasta. Yleensä kiinalaiset raflat ovat todella edullisia ja siellä saa syödä neljällä eurolla itsensä kylläiseksi. Samoin juomien hinnat vaihtelevat. Oluen ja viinilasin hinta vaihtelee 1,2 eurosta pariin euroon keskimäärin.

 

 

 

Suosittelen ehdottomasti matkustamista Malagan alueelle. Ihmiset ovat iloisia, aurinkoa piisaa ja tekemistä riittää! VAMOS!

Kuulen mielelläni kaikenlaisia vinkkejä Malagassa matkaavilta! 🙂

Seuraa minua myös instagramissa @elinaadasofia

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

Saana 3.7.2017 - 12:26

Kiva postaus! Tykkäisin itse käydä Malagassa/Fuengirolassa, mutta on vaikea saada kaveri mukaan. Oletko itse törmännyt ennakkoluuloihin kyseisiä paikkoja kohtaan? Tuntuu, ettei ainakaan omasta lähipiiristäni kovin moni arvosta paikkaa sen suomalaisuuden takia..

Reply
elinaadasofia 3.7.2017 - 14:07

Moi Saana ja kiva kuulla, että tykkäsit! Oon törmännyt samoihin ennakkoluuloihin. Monet tykkäävätkin varmasti matkustaa paikkoihin, joissa ei ole paljoa suomalaisia. Mutta voihan täälläkin alueella hakeutua muualle kuin fuengirolaan jos muut suomalaiset ärsyttää, heti kun menet esim 5 km toiseen suuntaan niin ollaan jo paikallisten alueilla. Meidän asuinalueella ei esim ole suomalaisia. Kannattaa ennakkoluuloista huolimatta houkutella kaverit mukaan, täällä on paljon tekemistä ja nähtävää 🙂 !

Ja toisaalta taas se että olisi suomalaisia samalla alueella, tuo ainakin itselleni sellaista yhteisöllisyyttä ja kiva vaihtaa vinkkejä jne. 🙂 En koe asiaa negatiivisena vaan päin vastoin 🙂

Reply

Jätä Kommentti