10 ERILAISTA FAKTAA MINUSTA

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Espanjassa päivällä nojaillessani uima-altaa reunaan ajattelin itseäni ja pohdiskelin millainen oikeastaan olen. Millaisia erityispiirteitä minussa on, jotka tekevät minusta minut.

En ole koskaan aikaisemmin toteuttanut tällaista postausta ja ajattelin, että nyt olisi sellaisen vuoro!

10 faktaa minusta

-Olen herkkä. Itken yllättävänkin usein tai vähintään tirautan pienet kyyneleet helposti ihan pikkujutuista. Saatan monesti vuodattaa kyyneleitä yksin ollessa lenkillä, ihan koska vaan pikkulinnut hyppivät niin kauniisti edessäni tiellä tms.

-Olen hyvin lapsenmielinen. Tykkään hyppiä ja pomppia kadulla tai oikeastaan missä vaan, tykkään hassutella ja katson mielelläni lastenohjelmia. Kotoa löytyy monen monta pehmolelua, joista en luovu.

-Rakastan juustoja. Olen monta kertaa tilannut pizzan, joka sisältää pelkkiä juustoja (vaikkei se loppujen lopuksi ole edes kovin hyvää) ja otan monesti ravintolassa extra vuohenjuuston tai halloumin annokseeni. Koska juustot <3

-Mulle nousee kylmät väreet kun kuvittelen peseväni hampaita 😀 ja hampaita pestessä luonnollisesti. En ymmärrä miksi 😀

-Syön mielummin pienellä lusikalla kuin isolla. En tiedä miksi, mutta näin kummasti valitsen aina lusikoitavia juttuja syödessä.

Pitkävartiset ”pikkulusikat” on parhautta! 😀

 

-Kun olen yksin kotona, tykkään makoilla lattialla maton päällä.

-Minulla on silmälasit. Harva tietää tätä edes oikeasti. Käytän tosi usein kertis piilolinssejä tai sitten kuljen ” sokkona”. Mulla on about -1,25 eli ei ihan maailmaa kaatava näköhaitta mutta pieni ärsyttävä kuitenkin. En tykkää käyttää silmälaseja!!! Tunnen olevani akvaariossa rillit päässä 😀

ÄO nousee kummasti lasit päässä.

-Lokki on kakkinut suuhuni.

-Olen malttamaton. Tuppaan monesti olemaan ”kaiken on tapahduttava heti” tyyppiä. Tämän kanssa on työstettävää 😀

-Saan unihalvauksia aika ajoin. Jos saan niitä useasti monena yönä putkeen, alan hieman pelkäämään nukkumaan käyntiä.

Kuva: Neea Poutanen

Löytyykö teiltä vastaavia faktoja? 🙂

Muista myös seurata minua Instagramissa @elinaadasofia

Ihanaa ja kaunista päivää juuri sinulle <3

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

Veli_K 3.8.2017 - 08:53

-Käytän aina turvalukkoa, koska luulen, että asuntooni murtaudutaan keskellä yötä (vaikkei koskaan ole näin käynyt)
-Liikutun mieheksi yllättävän usein tv-sarjoista
-Mulla on pakollinen tarve hytkytellä jalkoja kun katson telsua tms.
-unihalvauksen saatuani huudan kuulemma suoraa huutoa unissani (So I feel you!)

Reply
elinaadasofia 3.8.2017 - 14:05

Meillä kaikilla on varmasti niitä omia kummallisia tapoja! Ja joo, tuo unihalvaus on kyllä oikeasti pelottava. Itse huudan myös kurkku suorana.

Kivaa torstaita!

Reply

Jätä Kommentti