Ihmiset spekuloivat. Ihmiset pelkäävät. Soitellaan läheisille ja kysellään onko kaikki hyvin. Päähän putkahtaa laidasta laitaan kysymyksiä ja tunteita; vihaa, surua, pelkoa, inhoa. Kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä ja tärkeitä kokea, mutta ei anneta niille ikäville tunteille valtaa.
Nyt se on kuitenkin tapahtunut myös Suomessa, terrori-isku.
Terrori-isku – ajan kysymys
Suoraan sanottuna minulle ei tullut yllätyksenä tuo viime viikkoinen terroriteko Turussa. Viime aikoina Euroopassa on jytissyt harvasa päivä, joten oli vain ajan kysymys milloin Suomessa tapahtuu ensimmäinen veriteko. Olemme saaneet lukea mediasta viimeisen vuoden ajan yliajoista, pommituksista ja puukotuksista. Nyt isku kuitenkin tapahtui kotimaassa ja terrorismi uhka konkretisoitui hyvin lähelle. Haluan ottaa osaa teidän suruun, ketkä menetti läheisen ja ketkä joutuivat kokemaan tuo kamaluuden paikan päällä.
Mitä jos?
Minä en henkilökohtaisesti pelkää joutuvani terrori-iskun kohteeksi, vaikka välillä arveluttaakin mennä massatapahtumiin mukaan. Matkustelen myös paljon ja juurikin niissä kohteissa, joissa terrori-iskuja on tapahtunut. Mitä jos? Ajattelen kuitenkin kaiken tapahtuvan tarkoituksella ja syystä. Jos minä sattuisin joutumaan terrori-iskun uhriksi, niin sen sitten kuuluu mennä niin. En halua antaa pelolle, saatika sitten vihalle valtaa. Kuitenkin Suomen valtion, niinkuin monen muunkin, olisi syytä pohtia rajavartiota ja kyseenalaistaa hieman ketä sieltä junasta astuu ulos. Kukkahattutädit uskovat välillä liian sinisilmäisesti mitä heille sanotaan. Turvapaikan hakijoita täytyy ja pitää auttaa, mutta joku järki touhuun. Jos annetaan kielteinen turvapaikkahakemus jo edellisessä maassa Suomen lisäksi, niin minusta on huolehdittava siitä, että kyseinen henkilö viedään kädestä pitäen lentokoneeseen.
Älä leimaa
Turun terroriteko on lisännyt myös rasismia selkeästi Suomessa. Tuolla kaduilla näkee ja kuulee miten ulkomaalaistaustaisille huudellaan rumasti sekä ihmisarvoa alentavasti. Muistetaan kuitenkin, että islamin usko ei todellakaan ole sama asia kuin ISIS. Kaikki idästä tulevat eivät kuulu terroristijärjestöihin. Leimaaminen täytyy lopettaa heti alkuunsa. Yhtälailla joku meistä suomalaisista voi kuulua isikseen ja toteuttaa seuraavan terrori-iskun.
Ymmärrän toki ja osaan ajatella asian myös niin päin, että jos esimerkiksi ruotsalaiset tekisivät terrori-iskun afrikassa ja me suomalaiset olisimme ilman osaa eikä arpaa paikan päällä, niin saisimme varmasti syyllistäviä ja tuomitsevia katseita kantaväestöltä. Muistakaa siis asettua toisen ihmisen asemaan ennen kuin tuomitsette.
Älä anna pelolle ja vihalle valtaa
Älä anna pelolle saatikka sitten vihalle valtaa. Terroristit haluavat nimenomaan lietsoa pelkoa ja ovat varmasti tyytyväisiä siihen miten media asiat esittää. Ihmiset pelästyvät ja pahimmassa tapauksessa rajoittavat elämäänsä terrori-iskun pelossa.
Sodat ei lopu sotimalla eikä viha vihaamalla.
Seuraa minua myös:
Instagam: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
xoxo, Elina