Miksi syömisen hallinta on niin vaikeaa?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
syömisen hallinta

Ruokailusta saa helposti kehitettyä ongelman, mikä on minusta tosi hassua ajattelen juurikin sitä, että syöminen on ollut elinehtomme iät ajat. Syömisen hallinta on monilla hakoteillä, kun ei tiedosteta minkä takia ajaudumme syömään liikaa ja napostelu jää päälle.

Miksi syömisen lopettaminen on niin vaikeaa ?

Luulen, että meissä on jonkun verran vielä alkukantaista olemusta jäljellä siinä mielessä, että meidän tulee helposti syötyä kaikki esillä oleva ruoka, vaikka tiedämme, että ruoka ei tule meiltä ihan heti loppumaan. Lisäksi ainakin minulle on lapsesta saakka opetettu, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, mikä on toki hieno periaate, mutta entäpä jos sitä ruokaa lappaa oikeasti liikaa lautaselle.

Ahmiminen ja oksentaminen oli minulle tunteiden pako ja totuttu tapa

Syömisen lopettaminen oli minulle oikeasti tosi hankalaa ja syömisen hallinta lähtikin helposti lapasesta. Kun söin vähän jotain, niin kohta söin lisää ja lisää ja lisää. Minulla syömisen hallinta heijastui vahvasti bulimiseen käyttäytymiseen. En pystynyt lopettamaan syömistä, mikä aiheutti syyllisyyden tunteen, joka taas osaltaan johdatti minut vessaan. Syömisen hallitsemattomuuteen vaikutti vahvasti tunteiden ohella myös kehoni aliravitsemus. Enhän ollut syönyt kunnolla moniin vuosiin. Kirjoitin tunnesyömisestä enemmän tässä postauksessa.

Osaltaan luulen myös, että jossain kohtaa ahminnasta ja oksentamisesta tuli myös totuttu tapa. Se oli helppoa kun sen osasi ja toi tyydytyksen jollain kierolla tavalla. Olin sitten ahminut koko kaapin tai vaikka vaan pari porkkanaa. Oksentaminen helpotti oloa. Karseeta ajatella näin jälkikäteen.

Jossain kohtaa kuitenkin tuli mittari täyteen (onneksi) ja oli alettava pohtimaan elämänarvoja. Oli opeteltava kohtaamaan ne tunteet, joita pakenin ahmiessani. Oli opeteltava uudet metodit pahan olon purkamiseen sen sijaan, että halailen posliinipyttyä. Tiedättekö, tunteiden kohtaaminen on oikeasti tosi vaikeaa ja pelottavaakin. Mutta kyllä siitä selviää. Minä selvisin.

Ihmisen tunnepuoli on kyllä siinä mielessä jännä juttu, koska tunnelukot ja tunteilta piiloutuminen vaikuttavat meihin niin monella tapaa. Etsimme helposti vaihtoehtoisia toimintatapoja, huonojakin sellaisia, kompensoimaan ne tunteet, joita emme uskalla kohdata. Emme uskalla kohdata niitä, koska se voi tehdä kipeää ja olla ennen kaikkea pelottavaa. Helppohan se on sanoa, että ” rohkeasti vain käsittelemään ja pohtimaan tunteita”, koska tiedän, se ei ole helppoa. Kuitenkin tunteiden kohtaaminen kannattaa.

syömisen hallinta

Syömisen hallinta hukassa – 7 mahdollista taustatekijää

-Tunnesyöminen. Mieti naposteletko jossain tietyssä olotilassa? Yritä pysähtyä siihen olotilaan ja miettiä miksi se tietty tunne tulee.

-Totuttu tapa? Monilla on tapana syödä sohvalla, mikä ehkä edesauttaa napostelua, koska ruoka yhdistetään mielessämme sohvaan. Ja ollaan totuttu ostamaan aina karkkipussit Salkkarien katsomista varten. Monet tavat johdattavat meitä helposti jääkaapille.

-Väsymys ja stressi vaikuttavat hormonien kautta ruokahaluumme ja saatamme napostella ja sitä kautta syödä liikaa. Itse huomaan, että väsyneenä tulee syötyä helposti epäterveellisemmin ja napostelun tarve kasvaa.

-Ruokavalio. Yksipuolinen ruokailu ja joidenkin ravintoaineiden puuttuminen saattaa näkyä himona napostella jotain tiettyä. Samoin harva ateriarytmi aiheuttaa usein ahmimiskohtauksia, koska kehomme on ollut pitkään paastolla. Jokainen varmaan on joskus kokenut olotilan ”voisi syödä kuin hevonen” silloin kun edellisestä ruokailusta on kulunut liikaa aikaa. Samoin, jos aamulla ja päivällä syödään niukasti, heijastuu se iltasyömiseen. Työpäivän jälkeen olemme valmiita syömään kaapit tyhjäksi.

-Veden juomiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Välillä nestehukka voi näkyä makeanhimona ja aiheuttaa napostelutarpeen.

-Treeni ja ruokamäärä eivät natsaa. Olen itse huomannut, että jos on tullut treenattua paljon, mutta syönyt heikommin, tulee helposti napostelutarve.

-Opettele kuuntelemaan kehoa ja sen tarpeita.

 

Ja loppuun haluan vie muistuttaa, että esim. leffailloissa ja lentomatkoilla on välillä ehdottoman sallittua napostella, tiedättehän.

Lue myös:

Hyvinvoinnin rutiinit – mitäpä jos tekisit toisin?

Syömishäiriö – Se tulee aina olemaan kokemus josta kärsin kasvoin ja opin

Suolisto on toiset aivomme

 

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti