Ulkopuoliseksi jääminen

Ulkopuoliseksi jääminen on valitettavan monelle tuttu kokemus. Sitä tapahtuu kaikissa ikäluokissa; niin lapsena, teininä kuin aikuisuudessakin. Itse olen kokenut ulkopuoliseksi jäämistä oikeastaan kaikissa elämän vaiheissa, joko enemmän tai vähemmän.

Ulkopuoliseksi jääminen satuttaa

Muistan hyvin kun esimerkiksi alakoulussa tytöt muodostivat helposti ”jengejä” – oli tärkeää kuulua niihin ja pysytellä mukana. Muuten jäi ulkopuoliseksi.

Jossain kohtaa itse koin sitä, että mua ei pyydettykään mukaan – ja voi hitto se satutti. Muistan kun menin koulusta kotiin ja odotin itkua pidätellen ikkunalla, että äiti olisi tullut töistä kotiin. Isi oli helsingissä töissä ja mä vietin koulupäivät yksin ellen ollut kavereiden kanssa. Tuona päivänä mua ei kuitenkaan huolittu mukaan. Se sai mut miettimään onko mussa jotakin vikana. Mullahan oli se iso nenä, josta mulle huomauteltiin. Ehkä en sopinut joukkoon.

Syömishäiriö ajoi ulkopuoliseksi

Lukiossa taas koin, että itse haluan vetäytyä kavereista. Tähän vaikutti vahvasti syömishäiriö. Sama vetäytyminen jatkui Helsinkiin muuton jälkeen – uudet ihanat opiskelukaverit kyllä pyytelivät mukaan, mutta en aina uskaltanut mennä. Orjallisuus ja omat aikataulut pitivät mut tiukassa nuhteessa.

Nyt ”aikuisena” ( apua, pitääkö noin sanoa?? :D) taas huomaan selkeästi, että osa ihmisistä, joiden kanssa olen aikaisemmin tuntenut, tutustunut, jutellut jne, kohtelevat mua nyt kuin ilmaa. Eivät moikkaa kaupungilla. En tiedä miksi. En ymmärrä miksen moikkaisi vanhaa tuttua? Miksi ihmisillä nousee niin helposti jokin älytön kynnys tervehtiä? Olen aiemminkin marmattanut Kiitos ei ole kirosana -postauksessa juurikin siitä, miten asiakaspalvelutyössä ei saa kiitosta tai tervehdystä tarpeeksi. Sama juttu pätee arjessa muuallakin. Emme sano liikaa kiitos tai anna kehuja.

Stop kiusaamiselle

Ulkopuoliseksi jättäminen on todella väärin, oli kyseessä sitten aikuinen tai lapsi. Inhottaa lukea sekä kuulla tarinoita koulukiusaamisesta. Karvat nousee pystyyn nytkin sanasta kiusaaminen. Molemmat sekä fyysinen että henkinen väkivalta ovat tuomittavia, mutta luulempa, että henkinen väkivalta jättää syvemmät arvet. Varmasti poikienkin keskuudessa on kiusaamiskokemuksia, mutta silti koen, että pojat ovat jotenkin reilumpia ja rehdimpiä. Voi olla, että olen väärässä, mutta tällainen näkemys minulla on. Tytöt osaavat olla toisilleen niin hemmetin julmia ja kieroja. Mikään ei ole pahempaa kuin seläntakana pahaa puhuminen ja juurikin se ulkopuoliseksi jättäminen.

Muistathan siis puuttua kiusaamiseen mikäli sellaista havaitset ympärilläsi. Pidetään huolta toisistamme.

Lue myös:

Hyi kamala kun oot iso nykyisin

Itsetunto-opas arkeen jokaiselle

Syömishäiriö – se tulee aina olemaan kokemus, josta kärsin, kasvoin ja opin

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina