Viikonloppuna meillä oli Trainer4You PT-koulun viimeinen kerta ja näyttökoe. Ilmassa oli jännityksen tunnetta, nauruhepuleita, tsemppaamista, iloa ja myöskin haikeutta. Nyt tämä koulutus laitetaan viimein pakettiin ja meistä tulee personal trainereita.
Ajattelin kertoa teille hieman jännittämisestä ja sen hallitsemisesta. Se oli oikeastaan viikonlopun sana meillä kaikilla 😀 Näyttökoe oli meille kaikille tärkeä hetki, joten on luonnollista, että ilmassa oli jännityksen tunnetta.
Musta kuoriutuu toisinaan ihan super jännittäjä. Oon esiintynyt paljon elämäni aikana niin livelähetyksissä, erilaisilla lavoilla kuin perinteisissä kuvauksissakin. Joka tilanteessa on mukana aina omanlainen jännityksensä. PT-koulun näyttökoke oli myös tällainen tilanne. Onhan se nyt jännittävää kun ulkopuolinen arvioi sun ”suorituksen”. Meidän tuli ohjata asiakkaalle opettajan arpoma asiakatapaus alusta loppuun. Kun näyttö oli ohi, vitsi miten olo helpottui ja sitä huomasi miten jännittikään taas ihan liikaa. Näyttökokeen valvojat (kiitos Ari Pekka Lindberg ja Mikael Witick) olivat todella kannustavia ja motivoivia, saimme palautteet heti suorituksen jälkeen ja kyllä siinä taisi muutama onnenkyynel vierähtää jännityksen purkautuessa. On tärkeää oivaltaa, että jännittäminen on luonnollista, koska onhan kyseessä on meille tärkeä tilanne, josta haluamme suoritua parhaalla mahdollisella tavalla. Se pieni jännittäminen saa meidät myös usein onnistumaan parhaiten!
Minä helpotan omaa jännittämistä mm.
-Kuvittelemalla jännittävän tilanteen etukäteen – näin osaan valmistautua vaikkapa juuri näyttökokeeseen henkisesti.
-Puhumalla itselleni rohkaisevasti. Sisäinen ja kannustava itsepuhelu on äärimmäisen tärkeää! Luota itseesi ja omiin kykyihisi.
-Puhumalla jännityksestä ääneen. Se, että myöntää jännittävänsä, usein laukaisee jännitystä.
-Nauramalla! Huumoria kehiin ja nauruhepulit tekee hyvää..Taisin myös viikonloppuna pomppia ympäriinsä 😀 Eli liikunta auttaa jännittämiseen. Suosittelen käymään vaikka happihyppelyllä ennen jännittävää tilannetta!
Nyt on Trainer4You PT-koulu siis paketissa (kirjallinen tentti vielä verkossa). En voi sanoin kuvailla tätä kiitollisuuden tunnetta. En olisi uskonut koulutuksen alkuvaiheessa, että miten ihaniin tyyppeihin pääsen tutustumaan! On mahtavaa, että meillä Trainer4You:lla myös panostetaan ryhmäytymiseen (Kiitos mahtavalle Evelle alkukursseista <3). Meillä oli maailman paras ryhmähenki, tuettiin toisiamme tämän matkan varrella ja tullaan tukemaan tämän koulun jälkeenkin. ISO KIITOS KAIKILLE <3 Haikeat fiilikset, mutta hymyssä suin jatketaan. Paljon ihania muistoja matkassa mukana <3
Haluan vielä kiittää erityisesti mun näyttökokeen paria Amandaa (Instassa @Amahealth) , joka on jaksanut tsempata mua hurjan paljon! Amanda on mielettömän ammattitaitoinen unohtamatta huumorintajua, ja siis erittäin hyvä PT! <3
Suosittelen kaikille lämpimästi Trainer4You Personal Trainer -koulutusta. Erittäin ammattitaitoinen ja laadukas opetus unohtamatta hauskanpitoa! <3
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina