Meidän Pääsiäinen

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Me lähdettiin pitkäperjantaina Suvisaaristoon viettämään Pääsiäistä perheen kesken. Kävin aamusta heittämässä tehokkaan kahvakuulatreenin – ihan paras tapa aloittaa päivä. Saa energiaa ja endorfiinit lähtee virtaamaan kehossa. 


Yhdessä vietetyn ajan lisäksi mulla oli kaksi missiota; korkata ulkopadelkausi ja pulahtaa mereen. Molemmat toteutuivat. Jälkimmäinen tosin vaati muutaman kirosanan ja kiljahduksen, joka kantautui vastarannalle saakka. Jotenkin uskomatonta, että olen rohkaistunut pulahtelemaan kylmään veteen. Ensimmäisen kerran elämässäni tammikuussa ja siitä kokemuksesta voit lukea lisää täältä. Suosittelen lämpimästi (kylmästi) jokaiselle.

Kevätpäissäni unohdin myös takin kotiin, mutta selvisin hyvin ilman. Oli kyllä ihmeen lämmin sää huhtikuun puoliväliksi. En halua olla mitenkään negatiivinen, mutta uskon vahvasti, että kyllä se takatalvi sieltä vielä tulee. Haha.

Niin kaunista. 

Ihanaa, että tarkeni liikkua ulkona kevyemmissä vaatteissa eikä tarvinnut vuorautua kymmeniin neuleisiin ja toppavaatteisiin. Hassua, miten luksukselle se tuntuu, kun auringon säteet lämmittävät iholla sen verran, että tarkenee jopa lyhythihaisessa. Sitä tunnetta osaa arvostaa ihan eri tavalla pitkän ja pimeän talven jälkeen.

Lauantaina aloitin sitten yöpäivystykset, joten vapaa jäi vain pariin päivään. Valvominen ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä meillä oli töissä dreamteam – naurua ei puuttunut!

Syötiin paljon herkullisia ruokia; katjarapuleipiä, kanaa, lammasta, lohta..

Toivottavasti sulla oli myös ihana pääsiäinen!

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti