Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Dermosil.fi kanssa.
On kaunis keväinen päivä. Tuuli puhaltaa lempeästi iholle ja tuntuu jo ihan kesältä. Tätä fiilistä on odotettu! Upeaa nähdä miten luonto herää henkiin ja kasvillisuus alkaa vihertää. Lintujen laulukin kantautuu kauniisti korviin ja olosta tulee seesteinen. On hyvä olla.
Luonnon äärellä oleminen rauhoittaa. Taisinkin jokunen aika sitten puhua Instagramissani siitä, miten nuorempana en osannut arvostaa luonnossa oloa. Täytyi aina hampaat irvessä lähteä mökille vanhempien kanssa. Nyt asia on toisin.
Luonto onkin ehdottomasti yksi parhain stressinlievityskeino. Ja tällä en tarkoita, että pitäisi mennä halailemaan puita vaan pelkkä läsnäolo riittää.
Tässä mun vinkit tehdä olosta stressittömämpi.
Stressittömämpi olo x 4
- Mene luonnon äärelle. Kuuntele mitä ääniä kuuluu ja keskity siihen hetkeen missä olet (jätä puhelin pois).
- Nuku riittävästi. Unen aikana kroppamme ja mielemme palautuu päivästä, joten on todella tärkeää, että saamme riittävästi unta.
- Liiku lempeästi. Aiemmin luulin että paras keino purkaa stressiä on rääkätä itsensä loppuun jumpissa. Oikeasti kun keho on stressitilassa, parasta olisi tehdä päinvastaista, rauhoittavaa toimintaa eli esimerkiksi joogaa, venyttelyä tai rauhallista kävelyä. Kun hermostomme on stressitilassa, niin tarvitsemme vastapainoa – sellaista toimintaa mikä rauhoittaa. Hengitysharjoitukset ovat myös hyviä!
- Itsensä hemmottelu. Mulle ihon hoitaminen on pieni, mutta tärkeä hemmottelumuoto arjessa. Ihon puhdistaminen puhdistaa myös oloa. Tuntuu, että saa pestä pois päivän pölyt, kirjaimellisesti. Olen jo nuoresta saakka käyttänyt Dermosilin ihonhoitotuotteita ja nyt sain testiin nämä ihanat Summer Rain -sarjan tuotteet. Iholle jää ihana ja raikas fiilis.
Summer Rain -sarjan tuotteet sisältävät virkistävää kurkku-uutetta, joka antaa ihanan raikkaan tuoksun, joka ei ole kuitenkaan liian voimakas. Esim tämä setti on tosi ihana.
Dermosil – tuotteet ovat kehitetty huolehtimaan koko perheen ihon hyvinvoinnista sekä kauneudesta meidän pohjolan vaihtelevassa ilmastossa. Tuotteet sisältävät mahdollisimman vähän säilöntäaineita ja ovat hinta-laatusuhteeltaan todella hyviä.
Koodilla elinaadasofia20 saat tilaajalahjaksi 5.5.-12.5.19 aikavälillä Vitamin E Puhdistusvaahdon, joka on oma pitkäaikainen suosikkini. Olen käyttänyt tätä puhdistusvaahtoa nuoruudesta saakka. Vallan ihana tuote! Dermosilin verkkokauppaan pääset täältä.
Raikkaita kevät- ja kesäpäiviä sinulle!
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina