Me lähdettiin Krakovasta bussilla Zakopane -nimiseen kaupunkiin, joka sijaitsee Puolan etelä-osissa. Tatravuorien kuva kiiluen silmissä – ne on ehdottomasti sen paikan juttu. Kuvattiin siellä myös muutamat somekamppikset sekä tehtiin retki Morski Oko -järvelle, joka oli MIELETÖN!
Aiempi postaukseni Krakovasta kannattaa käydä myös kurkkaamassa, se oli todella kaunis kaupunki, jonne palaan takuulla uudelleen.
Zakopane on tunnelmallinen noin 30 000 asukkaan pikkukaupunki lähellä Slovakian rajaa. Se on tunnettu erityisesti aktiivilomailijoiden keskuudessa – patikointi ja laskettelumahdollisuudet ovat upeat. Tatravuoret näyttivät todellakin yhtä upeille kuin kuvittelin. Vuorissa on voimaa.
Missä majoittua?
Majoituspaikkoja noinkin pienessä kaupungissa on todella hyvin. Löytyy niin yksityispuolen majoitusvaihtoehtoja kuin hotellejakin. Meidän hotelli oli nimeltään Rysy ja sen luokitus 5 tähteä piti todellakin paikkaansa (paitsi ravintolan ruoka ei ollut hintansa väärti – jäi nälkä ja jouduin syömään vielä suklaata minibaarista kun menimme huoneeseen). Hotellihuoneemme sijaitsi vuorinäköalalla ja meillä oli viihtyisä parveke, jossa kyllä kelpasi olla.
Nokka kohti Tatra vuorten kupeessa sijaitsevaa Oko Morskia!
Mentiin Zakopanen keskustasta bussilla (n 2,5€ ) vaellusreitin alkupäähän, jossa saa valita joko apostolinkyydin tai hevoskärryt. Me päätettiin mennä hevoskärreillä menosuunta ja katsoa tilanteen mukaan paljon kävelyä tulee itse Oko Morskilla. Hevoskärryajelu oli ihan hauska kokemus ja meillä riitti pieruhuumoria hevosten päästellessä metaanikaasuja koko 10 km matkan ajan, haha.
Näkymä Oko Morskilla oli henkeä salpaava. En voi tarpeeksi kuvailla miten kaunista oli. Ehdottomasti yksi hienoimmista paikoista, missä oon ollut. Kirkas jääkylmä vesi ja ympärillä kohoavat vuoret lumipeitteineen jäivät ikuisesti mieleen. Ja kameralle tottakai!
Oltiin sen verran myöhään liikenteessä, että missattiin sitten se viimeinen hevoskärry eli vaihtoehtona oli tulla alas kävellen – se ei edes loppujen lopuksi ollut paha, vaan tosi kiva kokemus. Harvoin sitä saa sateessa lenkkeillä Tatra -vuorilla! Nähtiin myös peura, jolle pääsi lepertelemään, kun se oli niin lähellä tien vieressä. Niin siisti kokemus, etten voi tarpeeksi hehkuttaa. Todellinen elämys, jonne palaan vielä uudelleen.
Zakopanessa on myös mielestäni aika hyvä ruokatarjonta, ravintoloita oli hyvin näkyvillä ja löysimmekin erittäin kivan raflan hyvällä näköalalla keskustassa sijaitsevasta kauppakeskuksesta (nimeä en muista). Oli pakko myös varata paikka aamupalalle tästä samaisesta paikasta – joka aamu ei pääse syömään tälläisissä maisemissa. Aamupala oli todella hyvä. Samoin ruoka.
Mulla on ihan liikaa hienoja kuvia tästä maagisesta paikasta. Valinnan vaikeus iski kuvia lisätessä. Zakopane on ehdottomasti kokemisen arvoinen ja mikä parasta, että sinne on helppo päästä Krakovasta. Bussimatka kesti noin 2,5 h ja se maksaa noin 10-20 euroa.
Oletko sä käynyt Zakopanessa?
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina
4 kommenttia
Näyttääpäs kivalta paikalta! En ole käynyt, mutta nyt haluan tuonne!
Toi oli ihana! Suosittelen 🙂
Onpa upeita kuvia! ? Todella kaunis paikka, pitää laittaa muistiin tämä paikka ja postaus myös. ???
Voi kiitos <3 Toi oli kyllä yksi upeimmista paikoista missä oon ollut, ja vieläpä edullinen! Suosittelen lämpimästi <3