Stressinpoikasta ja äkkilähtö

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Menipä helmikuu nopeasti. Nopeammin mitä odotin. Varsinkin viimeinen viikko katosi kuin savuna ilmaan päätä pyörryttävien uutisten myötä – ja näistä uutisista lupaan kertoa teille loppuviikosta tai ihan viimeistään viikonpäästä, kun saan omat ajatukset kursittua kasaan. Tiedän, että on ihan super ärsyttävää tälläinen epämääräinen vihjailu, mutta en vaan ole ihan vielä valmis puhumaan. En kuitenkaan osaa esittää, että kaikki olisi ”normaalisti”, vaan oon ollut tosi itkuinen ja mieli heilahdellut..

No mutta, nyt kun vaihtui maaliskuu, niin saa jo aloittaa lähtölaskennan häihin. Eilen 1.3.2020 oli tasan kaksi kuukautta aikaa 1.5 Vappupäivään, joka on The Day. Paljon on vielä työn alla ja tässä on lisänä tullut kaikenlaista uutta mietittävää niin, että meinaa ihan huipata päässä. Eiköhän kaikki kuitenkin lutviudu. Stressiä on, mutta olihan se jo aikakin. 😀

Häihin on vielä hoidettava:

  • ruoka ja juoma kokonaisuudessaan aikatauluineen
  • esiintyjät (Siltsu on vielä työnalla..)
  • koristeltuihin lisää selkeyttä

Aika monet ns. käytännön asioista hoidetaan vasta paikan päällä juuri ennen häitä. Lennetään Espanjaan noin kaksi viikkoa ennen juhlia. Häät ovat tosiaan 3 päiväiset (olinkohan jo maininnut tätä blogissani?) eli 1.5 pääpäivä, 2.5 vähän sellainen ”dagen efter” -tyylinen allaspäivä ja 3.5 pool party. Tulee olemaan niin ikimuistoista!! <3

Näin of the topic, olen viime aikoina lenkkeillyt paljon. Juossut fiiliksen mukaan, välillä hidastanut ja kävellyt nauttien kirpsakasta pakkassäästä. Välillä olen myös pysähtynyt luonnon äärelle ihmettelemään ja olikin pakko ikuistaa kuvissa näkyvät jäälautat. Todella kauniin näköistä. Oli myös jotenkin maagista kuunnella ääniä, joita syntyi kun jäälautat iskeytyivät toinen toisiinsa sekä rantakallioon. Merellä on ihmeellinen voima.

Pienen stressinpoikasen taltuttamiseksi varattiin muutama päivä sitten äkkilähtö Espanjaan ja lennetään tosiaan ensi viikolla. Minireissu kyseessä, mutta parempi se kuin ei mitään. Ajattelin myös ottaa ainakin yhden Espanjan -oppitunnin. Ah, aurinko ja lämpö tulevat niin tarpeeseen. Kivaa!

Energistä alkavaa viikkoa kaikille ja tsemppihalit

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

 

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti