Kaupallinen yhteistyö Picadeli
Näin koronan aikakautena ruokaturvallisuus on mietityttänyt tosi paljon niin ravintoloissa kuin kaupoissakin. Uskaltaako buffeteissa syödä entä miten on take away salaattibaarien laita? Mitä eroa näillä kahdella on? Eroja ei välttämättä tule pohtineeksi arjen huiskeessa, mutta niitähän löytyy. Ja paljon! Salaattibaarista ruoan noutaminen mukaan on eri asia kuin ruokailu buffetissa. Jokatapauksessa, ei ole mitään tutkittua tietoa siitä, että korona leviäisi ruoan mukana. EFSA:n (Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen) mukaan ei ole tosiaan olemassa todisteita siitä, että ruoka olisi COVID-19:n todennäköinen tartuntareitti.
Entäs ne erot salaattibaareilla ja buffetilla?
Salaattibaari on take away ruokaa eli salaattia ei jäädä syömään paikan päälle, vaan otetaan mukaan ja syödään esimerkiksi töissä. Buffetissa taas syödään paikan päällä.
Salaattibaareista annos kootaan kertakäyttöiseen kulhoon, kun taas buffeteissa ruoka otetaan lautaselle ja useat käyvät hakemassa samalle jo syödylle lautaselle lisää.
Salaattibaareissa on selkä järjestys ja kiertosuunta eli ruoat on loogisessa järjestyksessä, joista helppo annostella kulhoon. Buffetissa taas usein haetaan sieltä täältä kun santsataan lisää.
Picadelin Arctic salaattibaareissa ottimet on kiinnitetty ylös, jolloin se käteen osuva kohta ei osu ruokaan. Mun mielestä tämä on äärimmäisen tärkeä pointti, koska käsien kautta ruokaan siirtyy paljon bakteereja jos pääsevät kosketuksiin. Ottimet tulisi olla kiinnitetty kaikkialla kuten Picadelin Arctic salaattibaareissa.
Salaattibaareilla on optimaaliset ja kattavat suojakuvut, jotka estävät ruoan mahdollisen kontaminoitumisen.
Picadelin salaattibaarien jäähdytysjärjestelmä pitää ruokatuotteesta aina alla +6 asteessa ja suojakupujen alla oleva ilmanvaihto on tehokas.
Picadelin salaattibaarien lattiaan on myös lisätty selkeät turvavälitarrat muistuttamaan, että pidetään turvaväliä kanssaihmisiin. Samoin salaattibaarien luota löytyy käsidesiä (selkeät ohjeet käyttöön) ja kauppojen henkilökunta on ohjeistettu pitämään puhtaudesta huolta parhaimmalla tavalla. Picadelin toiminnan ydin onkin ruokaturvallisuuteen keskittyminen.
Meidän kaikkien tulisi tässä maailman tilanteessa keskittyä puhaltamaan yhteen hiileen ja oikeasti muistettava turvavälit, käsienpesut ja desinfioinnit. Pieniä, mutta suuria tekoja koko meidän yhteiskunnan hyväksi.
Mietityttääkö sua ruokaturvallisuus nykypäivänä?
xoxo, Elina