Kun yhtäkkiä ei pääsekään treenaamaan, maailma tuntuu pysähtyvän. Mutta onko se oikeasti niin? Olen sairastellut nyt kuukauden putkeen lievästi. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä olen jättänyt menemättä salille räkäisen olon vuoksi, mutta välillä olen kuitenkin taas puskenut tankoa ylös vaikka läpi harmaan kiven.
Tässä vaiheessa vielä nauratti ja ääntä piisasi!
Nyt Barcelonan matkalla ääni hävisi lähes kokonaan ja keuhkoja puristi. Purkautuiko kropan ”stressi” kun pääsin irti arjesta? Eteen tuli 1,5 viikon pakkolepo treenaamisesta ja töistäkin olin sairaslomalla. Minulla oli reilu vuosi sitten keuhkokuume ja astmaan on myös taipumusta. En halua enää ottaa tyhmiä riskejä kyykkäämällä itseäni tiputuskuntoon. Nyt ei noussut edes kuumetta, mutta olo oli todella heikko. Oli pakko kuunnella kehoa.
Ei niin nauravaisessa kunnossa viime vuonna
Milloin sitä sitten tietää olvansa tarpeeksi kipeä ettei kannata lähteä kohti crosstraineria? Noh, yleisestihän salille ei kannata lähteä, jos on vähäänkään sellainen kutina, että flunssa tekee tuloaan, puhumattakaan jos kuumemittarin lukemat kohoavat jo yli normaalin. Yllättävän moni myös treenaa kurkkukipuisena, mikä ei ole ollenkaan kannattavaa. Kurkkukipuisella nimittäin virusten pääsy verenkierron kautta sydämeen tehostuu ja näin siis altistaa herkemmin sydänlihastulehdukselle. Sydänlihastulehdus on taas sellainen tila, joka vieroksuttaa sinut kuntosalista pitkäksi aikaa! En suosittele.
Ja jos se flunssa pääsi kunnolla puremaan, kannattaa pitää kunnolla taukoa hikiliikunnasta. Hyvä nyrkkisääntö onkin: Niin monta kuin oli kuumeisia päiviä, yhtä monta kuumeetonta ennen puntteihin tarttumista. Ainakin. Mielellään vielä suosittelen paria extralepopäivää tähän päälle, vaikka mielen päälle tämä voi käydäkin. Maltti on valttia aika monessa ja hitaasti hyvä tulee!
Kannattaa siis pelata varman päälle, terveydellä ei pidä leikkiä. Kuntosali on kyllä varmasti pystyssä vielä viikon tai jopa kahdenkin viikon päästä!
xoxo, Elina
