Ajatuksen voima

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
ajatuksen voima

Ajatuksen voima on mitä ihmeellisin, niin hyvässä kuin huonossakin. Kerron teille nyt esimerkin siitä huonommasta. Tarkoituksenani ei ole masentaa kenenkään päivää, vaan kertoa rehellisen esimerkin ärsyttävästä päivästä – ja siitä miten ajattelun voima vaikuttaa 😀

Miettikää, teillä on ihana niin sanottu vapaapäivä ennen klo 21 alkavaa yöpäivystystä. Ei mitään pakollisia velvotteita. Saat olla miten päin huvittaa ja tehdä mitä vaan. Kaikessa rauhassa. Aamulla fiilistelinkin hidasta aamukahvin hörppimistä lempi mukistani ja pyöräytinpä aamupalaleivät vihellellen siinä sivussa. Jes, ihana päivä. Jossain kohtaa aloin kuitenkin stressaamaan itseäni ajatuksella: ”enää kuusi tuntia töihin lähtöön” ja siitä se oravanpyörä sitten lähti. Niin ja sinne huonompaan suuntaan.

Koko ilta tästä edespäin meni stressatessa ja kytätessä kelloa. Pian ei tuntunut hyvälle mikään tekeminen ja lopulta en saanut mitään aikaiseksi. Ei sillä, aina ei tarvitse saada aikaiseksi asioita, mutta olisi ollut kiva tehdä edes jotain kerta olin ollut jo kotona melkein kaksi kokonaista päivää putkeen (kävin vain nopeasti autolla postissa). Ainoa asia mihin kykenin oli Class Of Clansin pelaaminen ja lopulta turhauduin siihenkin heivaten kännykän sohvannurkkaan. Huoh. Treeni ulkoilmassa olisi tehnyt varmasti hyvää, mutta alkoi ahdistamaan pimeys. Kellokin läheni jo puoli seitsemää uhkaavasti. En mennyt lenkille. Siivota olisi voinut, mutta en jaksanut välittää. Lopulta olin niin turhautunut, että olisin vain halunnut mennä yöunille, mutta pian koitti se kuuluisa mielenpäällä ollut töihin lähtö.

Olen kuullut monilta yöpäivystystä tekeviltä (eri alojen), että päivät öiden välillä ja juuri se päivä ennen ensimmäistä yötä valuvat hukkaan. Ei saada mitään aikaiseksi tai osata tehdä mitään siinä ahdistavassa ajatuskuplassa, että pian täytyy lähteä töihin. Varmasti ne päivät menevätkin hukkaan jos asennoituu valmiiksi sillä tavalla.

ajatuksen voima

Ajatuksen voima on suuri

Olen taas tässä asiassa sitä mieltä, että omalla ajattelulla on SUURI MERKITYS sille miltä meistä tuntuu ja mitä saamme aikaiseksi. Yleensä ajattelen positiivisesti ja iloitsen sitä, että saan juoda aamukahvini rauhassa, venytellä lattialla röhnövaatteissani ja hengitellä syvään. Käydä vähän haistelemassa ulkoilmaa, soittaa samalla äidille ja tulla kotiin lämpimään suihkuun ennen töihin lähtöä. Se, kun keskityt niihin pieniin hetkiin omassa arjessa, siinä päivässä ja siinä tunnissa missä olet – unohdat kiireen ja ajatuksen, että kohta pitää taas mennä johonkin. Näin pystyt aidosti nauttimaan olostasi ja tekemisestäsi.

Jos siis aamukahvisi läikkyy housuillesi, ota se huumorilla sen sijaan, että kiroaisit aamun syvimpään suohon. Suosittelen vahvasti opettelemaan hetkessä elämistä – se vähentää stressiä ja auttaa sinua oppimaan kehon kuuntelua.

Elä hetkessä. Naura paljon. Heittäydy päivään täysillä.

 

ajatuksen voima

 

Mahtavaa ja positiivista päivää juuri sinulle!

Kuvat: Nanna Talvitie

Lue Myös

Onnellisuuden avaimet ovat käsissäsi

Kiitollisuus – tärkeä voimavara

SoMe vs. todellisuus – mihin voimme luottaa?

 

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

kata 10.3.2018 - 18:21

Ihan Super hyvä postaus! <3
Jokaisella on joskus niitä päiviä tai ajanjaksoja elämässä, kun menee syystä tai toisesta heikommin, mutta oon itse yrittäny opetella olemaan ahdistumatta siitä jos ahdistaa. Ahdistuksesta ja väsymyksestä huolimatta voi nauttia niistä pienistä asioista arjessa. Se kaikki tosiaan lähtee sieltä omasta ajattelusta, niin kuin sanoit. Ikäviltä tapahtumilta ei voi välttyä mutta siihen voi paljonkin vaikuttaa kuinka tapahtumiin reagoi ja suhtautuu. Olipa huonosti selitetty 😀 mutta ehkä tajusit!<3

Reply
Elina Ada Sofia 12.3.2018 - 12:25

Hei Kata!

Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! <3

Näin juuri. Ja se on myös tärkeää hyväksyä, että negatiivia tunteita tulee mutta ne onneksi lähtevät myös pois. Negatiivisten tunteiden tunteminen on todellakin sallittua ja osa elämää, kunhan ei jää rypemään niihin tunteisiin vaan osaa kääntää ajatukset positiiviseksi. 🙂

Ihanaa viikkoa! <3

Reply

Jätä Kommentti