Alkuraskauden oudot ruokahimot

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Multa on kyselty tosi paljon alkuraskauden aikaisista ruoka-asioista. Onko ilmaantunut erityisiä himoja tai ällöttääkö jokin? Entä miten yleisesti syön? 

Neuvolassa käydessäni mun paino oli tippunut pari-kolme kiloa siitä mitä se on ollut, mikä oli tietty oletettavaakin kun olen oksennellut niin paljon. Toisaalta mulla on myös varmasti lähtenyt lihaspaineet, kun ei ole pystynyt treenaamaankaan. 

Mahdollisimman normaalisti

Yritän nyt raskauden aikana syödä mahdollisemman normaalisti ja monipuolisesti, vaikka se on ollut tosi vaikeeta oksentelun ja etovan olon takia. Aamupahoinvointi on yksi suuri huijaus! Mulla pahaolo ja oksentelu on ollut ympärivuorokautista. On ollut välillä vaikea kuvitella syövänsä mitään ja se tekee tästä hieman haastavaa. Nälkää kuitenkin koen ja en siedä sitä yhtään. Inhottava fiilis kun tekisi mieli syödä, mutta ei tiedä mitä pystyy. Pyrin päivittäin kuitenkin nappaamaan vitamiinit purkista (folaatti, D-vitamiini ja raskausajan omega-rasvahappovalmiste, rauta joka toinen päivä).

Kaurapuuro maitoon, marjoja, maapähkinävoita, vaniljaheraa sekä oliiveja 😀

Outoja mieltymyksiä

Alussa mulla oli jotain tosi outoja mieltymyksiä, kuten oliivit puuron seassa. Mun mielestä tuo kombinaatio vaan tuntui äärimmäisen herkulliselle ja sitä vetelin varmaan parisen viikkoa tyytyväisenä. 

Viikolla 7-8 iski hillitön lihanhimo ja tilasimmekin kerran mulle keskellä yötä Manalasta hamppariaterian. Hesburger on myös tullut taas tutuksi ja Redistä löysimme uuden helmen; Boneless REDI. Sairaan hyvät hampparit ja ranskikset. Oon siis ollut kasvisruokavaliolla pääpiirteittäin tosi pitkään ja syönyt aiemmin ehkä maksimissaan kerran kuussa lihaa, mutta nyt lihaa tuntuu uppoavan ainakin kahtena tai jopa kolmena päivänä viikossa. Johtuuko lie raudanpuutteesta vai mistä. Toisaalta taas eräänä iltana nähdessäni jauhelihapaketin, mun oli juostava heti vessaan oksentamaan. Tää on niin outoa olla raskaana!!

Mulle on myös tullut himo juoda maitoa, mitä en oo juonut aikoihin (leivonnassa ja ruoanlaitossa käytän). Lisäksi juustoihin, erityisesti oltermanniin on kehittynyt himo. Halloumi on ehkä jopa jäänyt taas hieman taka-alalle..

Oon satavarma, että tämä juustohimo kertoo kalsiumin tarpeesta! 

Raikkaat hedelmät maistuu sekä erilaiset marjasmoothiet.

Nyt alkuraskaudessa on muutenkin tullut tehtyä ns heräteostoksia ruoan suhteen ja ollaankin syöty tosi paljon ravintolaruokaa. Tilattu tai haettu kotiin.  On otettava kaikki ilo irti siitä, jos tulee positiivinen mielikuva vaikkapa pizzasta, niin sillä mennään. 

Sokerihimo loppui kuin seinään

Kaikista oudointa on kuitenkin se, että sokerinhimo loppui kuin seinään. Olen välillä kokeillut syödä väkisin mm Geisha -jäätelötuutin tai pussillisen Dragstereita, mutta todennut jälkikäteen tämän olleen huono idea. Ei maistu, ei sitten yhtään. Olen ollut koko elämäni perso makealle, erityisesti karkille ja suklaalle, mutta nyt se himo on haihtunut…Onko teille käynyt vastaavaa? Kahvinjuonti loppui myös heti alkuraskaudessa. 

Sen sijaan hedelmät ja raikkaat vihannekset ovat olleet mielenpäällä sitäkin useammin. Kaikki raikas on mieluisaa!

Pannukakku on myös maistunut useampaan otteeseen.

kasviksia, ruisleipää hummuksella ja munakokkelia.

Summa summarum, nyt on tehnyt mieli aika paljon sellaista ruokaa mitä söisin, jos mulla olisi krapula. Tästä kertoo myös se, että mielestäni taffelin poimusipsit sopivat hyvin yhteen maidon kanssa (oon syönyt tätä komboa useasti krapulassa nuorempana). Ah, vesi herahti kielelle nytkin kun kirjoitan tätä. 

Jännä myös nähdä nouseeko raskauden myötä jotain uusia ruokamieltymyksiä! 

Onko sulla ollut erityisiä himoja raskauden aikana?

Tässä edellinen postaukseni raskauteen liittyen: ensireaktiot positiivisesta raskaustestistä.

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

 

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti