AUTOLLA EUROOPAN LÄPI MALAGAAN!

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Ajoimme noin viikko sitten autolla Malagaan Euroopan läpi. Yleensä olemme aina matkustaneet Malagaan lentäen, mutta nyt kun tarjoutui mahdollisuus ajaa autolla, niin olimme avopuolisoni kanssa enemmäin kuin innoissamme. Vanhempani innostuivat lähtemään myös mukaan. Oli mieletöntä nähdä Eurooppaa vähän erilaisesta perspektiivistä.

Autolla matkustamisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia on ehdottomasti mm. se, että näkee paljon enemmän maisemia ja erilaisia paikkoja. Lisäksi saat valita mitä reittiä ajat ja kuinka nopeasti. Huonoina puolina voisin mainita mm. sen, että paljon vettä juovana ihmisenä vessataukoja piti pitää aika usein ja välillä tuli ongelmia hotellin löytämisen kanssa jos ei oltu varattu huonetta etukäteen. Lisäksi yllätyskuluja tuli välillä eteen. Ei siis isoja huolia kuitenkaan!

Helsinki -Travemünde

Matkamme alkoi Helsingistä Finnlinesin laivalla Saksaan Travemündeen. Laivamatka kesti 29 tuntia, joka kului yllättävän nopeasti, koska nukuimme paljon, kävimme syömässä hyvin ja käytimme mm. laivan hierontapalvelua. Perillä Travemundessa olimme illalla myöhään, jonka jälkeen piti keksiä yöpaikka. Meinasimme ensin ajaa Hampuriin, mutta saimmekin idean ajaa pieneen kylään nimeltä Celle. Kuvat Cellestä olivat houkuttelevan näköisiä ja siksi painoimme kaasua sitä kohden. Matka kesti noin 2 tuntia. Kuitenkin perillä koko kylä oli kuin autio ja kiersimme kaikki hotellit läpi tuloksetta. Mihinkään ei mahtunut yöksi. Ravintolat ja huoltoasemat olivat myös kiinni, joten nälkä alkoi kurnia vatsassa ikävästi. Ei siinä auttanut muu kuin suunnistaa seuraavaan kaupunkiin, joka oli noin 40 minuutin matkan päässä oleva Hannover. Hannoverissa ikävä tuuri hotellien kanssa jatkui, mutta kolmas kerta toden sanoi ja pääsimme vihdoin nukkumaan! Kello taisi olla 3 yöllä.

Hannoverin kaduilla. Tykkäsin matkustaa eniten treenivaatteet päällä, koska ne ovat mukavat ja joustavat. Koodilla ELINA15 saat -20% alennusta yvette.fi treenivaatteista.

Hannover – Brysseli

Hannoverista matka jatkui seuraavana päivänä kohti Länsi-Saksaa ja Hollantia, jossa teimme pikaiset pysähtymiset. Määränpäämme oli ajaa Belgiaan Brysseliin, jonne saavuimme alkuillasta. Matka kesti noin 5 tuntia. Hotellihuoneet varasimme etukäteen hotels.com kautta ja kaikki sujui mutkitta. Suosittelen hotellien varaamista etukäteen ainakin pari tuntia ennen, jotta säästyy vaivalta :D. Brysseli oli kyllä kaunis illalla ja ihastelimme katuja tunnelmallisten ravintoloiden keskellä. Seuraavana päivänä kävimme vielä hieman shoppailemassa ja kiertelemässä kaupungilla ennen kuin jatkoimme matkaa Luxembourgiin, jonne oli noin 2,5 tunnin matka.

Belgia on tunnettu suklaasta <3

Brysseli

Brysseli

Luxembourg

Luxembourg on pieni valtio Saksan, Belgian ja Ranskan välissä. Luxembourgin pääkaupunki on Luxembourg, jossa kävimme hörppäämässä kahvit ja ihmettelemässä pieniä kujia sekä kaunista rotkoa keskellä kaupunkia. Tavoitteenamme oli kuitenkin jatkaa matkaa vielä illaksi Pariisin, joten ei montaa tuntia ehditty viettää Luxembourgissa. Pariisiin matka kesti noin 4 tuntia.

Luxembourg

Pariisi – Versailles

Pariisi on yksi suosikki kaupungeistani. Voisin mennä Pariisiin milloin vaan, siihen en kyllästy ikinä. Pariisiin saapuminen pimeällä oli taianomaista. Katujen valot kauniiden siltojen ja rakennusten hämyssä tekivät tunnelmasta aivan yhtä ihanan, niin kuin aina. Löysimme pian varaamamme hotellin, joka sijaitsi aivan Pont Neuf -rakkaussillan kupeessa 1. kaupungin osassa. Hotellihuone oli pieni, mutta sievä ja hieno! Siellä kelpasi viettää kaksi seuraavaa yötä. Pariisissa kävin aamulenkillä ihastelemassa Eiffeliä ja tulikin heitettyä sellainen reippaat 10 km aamutuimaan. Teki hyvää sen kaiken autossa istumisen jälkeen 😀 Askel suorastaan lensi. Fiilistelimme Pariisin keskustaa myös myöhemmin päivällä kävellen. Kaksi päivää Pariisissa oli aivan liian lyhyt, vaikka se olikin pitkä stoppi muihin kaupunkeihin verrattuna. Aika oli kuitenkin jatkaa matkaa kohti Etelää! Lähtiessä poikkesimme Versaillesin palatsin pihassa ihastelemassa puutarhaa.

Aamulenkillä Pariisissa!

Fiilistelen Pariisia niin paljon!

Kunniakierros Riemukaaren ympäri lähtiessä!

Louvre

Versailles

Limoges – Toulouse

Pariisista ajoimme 4 tunnin matkan Limogesiin, joka on tunnettu posliinista. Teimme siellä lyhyen pysähdyksen ja kiertelimme ihastelemassa taloja. Limongesista ajoimme vielä samana päivänä 3 tunnin matkan Toulouseen, johon jäimme yöksi. Hotelli oli suoraan sanottuna aika huono, mutta menetteli sen yhden yön. Mua ällöttää suunnattomasti sellaiset hotellihuoneet, joissa ei ole kunnon pussilakanaa vaan se sellainen ruskea viltti pelkän lakanan päällä. Toulousessa jäi unet aika lyhyeksi, koska aamulla heräsimme seiskan aikaan palohälytykseen, joka osoittautui hetken päästä vääräksi hälytykseksi. Joku älykäs oli tuprutellut tupakkaa hotellihuoneensa sisällä. Unet katkesivat, mutta ehkä hyvä niin, ehdin tehdä pikku kävelylenkin aamulla ja tutkiskella Toulousen katuja.

Limoges

Toulouse

Toulouse

Andorra – La Vella

Toulousen jälkeen matka jatkui kohti Andorraa, joka oli myös yksi lemppareista. Reitti Andorraan oli todella kaunis. Horisontissa näkyi mahtava Pyreneiden vuoristo ja ne mutkittelevat tiet vuorten välissä jatkuivat loputtomiin. Oli paljon ihmeteltävää. Andorran La Vella pääkaupunki on rakennettu Pyreneiden vuoristoon ja näkymät kaupungin ympärillä on postikorttimaisen upeat. Andorra on Euroopan vuoristoisin maa, jossa on paljon tekemistä; loistavat laskettelu- ja shoppailumahdollisuudet retkeilyreittejä unohtamatta. Kävimme La Vellassa syömässä erittäin hyvät lounaat ja kiertelemässä kaupungilla ennen kuin jatkoimme matkaa Espanjan puolelle.

Matkalla kohti Andorraa

La Vella

Madrid

Espanjan puolelle saavuttaessa huomasi lämpötilan nousevan selkeästi. Oltiin vihdoin saavuttu etelään! 😀 Matka Andorrasta Madridiin kesti pitkät kuusi tuntia ja perille saavuttiin lähelle puolta yötä. Hotelli sijaitsi aivan pelipaikoilla Madridin keskustassa ja löydettiin helposti ruokapaikka vielä illalla ennen nukkumaanmenoa. Seuraava aamu Madridissa alkoi varhain taas aamulenkillä kaupungilla. Madridissa on paljon kauniita rakennuksia, isoja katuja sekä puistoja. Ihmisvilinää riitti. Aamulenkin jälkeen oli kuitenkin pian taas aika jatkaa matkaa kohti viimeistä määränpäätä eli Malagaa. Automatka aurinkorannikolle kesti noin 5,5 tuntia.

Madrid

Malaga

Oli kyllä mahtava tunne päästä perille kauniin auringon laskun aikaan. 3800 km, puutuneita takapuolia, muutamia harha-ajoja ja väsymystä takana, mutta ennen kaikkea miljoona mahtavaa kokemusta rikkaampana. Lähtisin ehdottomasti uudelleen!

Perillä oli kerrassaan upea fiilis!

 

Kuinka moni teistä on ajanut autolla Euroopan läpi ? Millaisia reittejä olette ajaneet? 🙂 Meillä meni kokonaisuudessaan viikko yhteensä laivamatkaan ja ajamiseen. 7 maata yhteensä.

PS. Seuraavassa osassa kerron matkakuluista ja mihin kaikkeen kannattaa varautua Road Tripillä Euroopan läpi 🙂

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

15 kommenttia

Hannu teperi 26.9.2017 - 07:25

Hieno kertomus hyvät kuvat olen itsekin suunnitellut ajoa sinne ,mikä auto, kiitos

Reply
elinaadasofia 26.9.2017 - 18:17

Heippa Hannu ja kiitos kommentistasi!

Me ajettiin isolla pakettiautolla! Oli turvallisen tuntuista ajaa! Mukava kuulla, jos postauksestani oli apuja! Seuraavassa osassa kirjoitan kustannusarviosta 🙂

Kivaa viikkoa!

Reply
Hannu teperi 26.9.2017 - 07:29

Kiitos hyvästä kuvauksesta ja kuvista, olen itsekin suunnitellut tämä antoi paljon tietoa jota en osannut miettiä. Isot kiitokset

Reply
Marko 26.9.2017 - 08:23

Ajoimme kuukausi sitten moottoripyörät talveksi Espanjaan. Olen samaa mieltä, että Euroopan läpi ajaminen on kokemisen arvoinen. Reittivalintamne pohjana oli erilainen taktiikka kuin teillä. Halusimme välttää ruuhkaisimmat suurkaupungit, joissa on tullut jo aiemmin vierailtua ja nähdä ns. kakkos- ja kolmoskaupunkeja, joihin ei muuten koskaan tulisi mentyä. Yöpäikkamme olivat Lyypekki-Köln-Toul-Lyon-Montpellier-Tarragona-Andorra La Vella- Valdepeñas. Reitin hienoimmat osuudet olivat Mosrlin viinilaakso ja Pyreneitten vuoristotiet.

Reply
elinaadasofia 26.9.2017 - 18:19

Moi Marko!

Kuulostaa hyvälle teidänkin matka! Ehdottomasti ajamme ensi kerralla pienempiä paikkoja myös, jos vain on aikaa tarpeeksi. Kiinnostaisi kovasti Sveitsin ja Pohjois-Italian alueet 🙂

Mukavaa viikkoa!

Reply
HannaK. 26.9.2017 - 22:01

Heippa!

Tosi kivasti olit kirjoittanut tämän postauksen, vaikka se oli pitkä, se oli johdonmukainen ja mielenkiinto pysyi yllä! Ja kuva välissä piristivät 🙂 Kuulostaa kyllä ihanalta kokemukselta, pakko varmaan itsekin päästä tekemään tuollainen joskus.
Mukavaa syksyä!

Reply
elinaadasofia 26.9.2017 - 23:45

Moikka HannaK!

Kiitos kivasta kommentista, piristit iltaani! 🙂 Mietin aluksi, että tulikohan postauksesta liian pitkä, mutta hyvä jos ei tuntunut pitkäveteiseltä! Yritin mahdollisimman ytimekkäästi sanoa sanottavani kustakin paikasta 🙂

Kivaa viikkoa sinulle <3

Reply
PauliR 27.9.2017 - 08:55

Kiva tarina uusista kokemuksistasi. Kiireen tuntu jäi kuitenkin päällimmäiseksi. Me vaimon kera olemmme lähdössä samalle reissulle. Neljäs talvi jo lähdössä. Meillä menee n. kolme/neljä viikkoa tuohon. Enskerran kun olette menossa muistakaa katsella b&b paikat myös ( Saksassa, zimmer frei, Ranskassa chambre). Aikoinaan kiertelimme Eurooppaa henkilöautolla ja aina löytyi majapaikka kokoperheelle ilman varauksia. Ainoastaan Pariisista varasimme hotellin etukäteen. Me tulemme Malagaan n. Lokakuun lopulla.

Reply
elinaadasofia 28.9.2017 - 21:21

Moi PauliR, ja kiitos kommentistasi!

Meillä oli valitettavasti rajallinen aikataulu töiden takia, toivottavasti ensi reissulla on enemmän aikaa käydä useammissa paikoissa. Kuukausi olisikin passeli! Kiva kuulla, että teillä on mahdollisuus ajella noinkin useasti! Ja kiitos vinkeistä majoittumisen suhteen, laitetaan korvan taakse 🙂

Mukavaa ja turvallista matkaa lokakuulle 🙂

Reply
Jose Muriel Montilla 28.9.2017 - 21:07

Todella hieno reissu. Mekin tehtiin 95 Fuengirola-Helsinki, kun muutettiin tänne Kirkkonummelle. Ehkä keväällä 2019 olla tulossa takaisin Fuengirolaan vuodeksi etätöihin. Tosi kivaa saada vinkkejä! Alkaa pikkuhiljaa jännittää, mutta siihen on vielä pitkään aikaan.
Saludos

Reply
elinaadasofia 28.9.2017 - 21:23

Moi Jose Muriel Montilla!

Kiitos kommentistasi, mukava kuulla että vinkeistä on hyötyä! Toivottavasti matkanne onnistuu ja pääsette nauttimaan töiden teosta etelän lämpöön! Mahtavuutta! 🙂

Kivaa viikkoa!

Reply
Mimmu/666places 7.10.2017 - 12:02

Hauska lukea tuon länsipuolen reissusta!!
Loistavan kuulonen matka!!
Yritetään ite heittää yksi autoreissu per vuosi mutta lähinnä itä-Europpassa ja Balkanilla.
Niistä osaan kertoa vaikka mitä jos joskus sinne suunnalle lähdet!!
Ihania kuvia sulla, hyvin tarttu fiilis teksistä!! ?

Reply
elinaadasofia 8.10.2017 - 14:20

Heippa Mimmu ja kiitos kommentista!

Kiva, että fiilis välittyy! <3 Kävinkin jo lueskelemassa sinun matkablogiasi! Se on todella hyvä 🙂

Reply
Markku Aalto 16.11.2017 - 21:53

Lahdesta starttasin laivalla tallinnaan siit sitten via baltican reittiä varsovan kohdalla otin ekat 2 tunnin nokoset.Niillä unilla sitten pääsinkin ranskaan ja taas oli 2 tuntia pakko nukkua autossa.Loppumatka oli aika helppoo kun meni vähän yliväsyn puolelle Kilometrejä tuli mittariin 4000 km ja aikaa kului 44 tuntia Torreviejaan.

Reply
elinaadasofia 16.11.2017 - 22:54

Moikka Markku!

Kiitos viestistäsi, aika nopeasti ajelit aurinkorannikolle! 🙂

Reply

Jätä Kommentti