Avokadopasta – alle 10 minuutin arkiruoka

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Avokadopasta ei petä koskaan. Ei makunsa puolesta eikä myöskään helppouden – tämä maukas arkiruoka syntyy alle 10 minuutissa. Yksinkertaiset ja hyvät raaka-aineet takaavat varman makuelämyksen! En ole jakanut täällä pitkään aikaan mitään reseptejä, joten nyt olisi taas ihana aktivoitua silläkin rintamalla. Ruoanlaitto on ihanaa ja kotiruoka hyvää.

Avokadopasta toimii myös kylmänä, joten ei haittaa vaikka se jäähtyisi.

Avokadopasta

Tarvitset:

  • Täysjyvä spagettia ( noin 1/2 pakettia)
  • Iso avokado
  • Minuluumutomaatteja
  • Tuoretta valkosipulia
  • Tuoretta chiliä (meillä oli mieto)
  • Oliiviöljyä
  • Loraus sitruunanmehua

Tähän rinnalle voit paistaa esimerkiksi kanasuikaleita tai tofua. Me paistettiin vaihteen vuoksi kanaa.

Tee näin: Keitä spagetti suolavedessä ja pilko sillä välin muut raaka-aineet valmiiksi. Kun pasta on valmis, kaada se tarjoilukulhoon ja heitä pilkotut raaka-aineet joukkoon. Lorauta lopuksi päälle oliiviöljy sekä sitruunanmehu ja sekoita huolella. Avokadopastan lisukkeeksi sopisi myös hyvin esimerkiksi feta- tai halloumjuusto. Mä oon itse aivan sairaanmoinen halloumjuustohullu. Rakastan ja voisin syödä vaikka joka päivä.

Onko avokadopasta sulle tuttu?

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

 

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti