Kiinteiden aloitus – niin jännittävä ja ihana asia, mutta suoraan sanottuna tätä päivää mä myös välttelin tiedostamatta. Mutta miksi? Se on merkki siitä, että vauva ei ole enää mikään pikkuvauva! Yhyyy. Hän alkaa syödä samoja ruokia kuin me aikuiset. Aika kiitää ja nyt ymmärrän hyvin sen mitä kaikki aina sanoo: lapsien kasvusta ajan kulun huomaa.
Me aloitettiin kiinteet noin 4,5 kk iässä. Saatiin 4kk neuvolasta tähän lupa ja yleensä se aloitushaitari onkin 4-6 kk välillä. Kiire meillä ei ole, koska vauva kasvaa äidinmaidolla niin hienosti. Me kuitenkin päätettiin aloittaa kiinteet jo pian, koska onhan se kaiken haikeuden lisäksi myös hauskaakin puuhaa. Odotan aina innolla millaisia reaktioita vauvalta tulee eri makuihin 😀
Kiinteiden aloitus – popsi popsi porkkanaa
Me aloitettiin tämä makujen elämysmatka porkkanalla. Keitin porkkanan, soseutin ja laitoin tuoretta äidinmaitoa sekaan. Osan soseesta pakastin jääpalamuotteihin, mikä on muuten hurjan kätevä tapa säilöä. Ei tarvitse olla joka päivä keittelemässä. Maistelemisesta ei kuitenkaan aluksi mahtanut tulla mitään, vaan vauva lähinnä kolasi kaiken ulos. Noh, pääasia kuitenkin, että sai makunystyröille uutta ärsykettä! Kokeiltiin porkkanasosetta muutamana iltana ja sitten pidettiin ainakin viikko taukoa, koska hulinayöt väsytti itse kutakin. Onneksi kiire ei ole, vaikka vähän podinkin huonoa omatuntoa siitä ettei jaksa. Ensimmäisenä ikävuotena vauvan pääasiallinen ravinto on kuitenkin äidinmaito tai korvike. Soseet tulevat siinä sivussa.
Porkkanan jälkeen siirryimme eksoottiseen porkkana-peruna mixaukseen ja se vasta maistuikin. Tuntui myös, että vauva oli ottanut pienen breikin jälkeen harppauksen eteenpäin ja tajusi mitä ruoalla oikein kuuluu tehdä. Kaikkea ei enää kolattu kielellä ulos, vaan osa päätyi todistetusti mahaan asti 😀
Kolmantena kokeilimme pelkkää perunaa. Keitin, muussasin ja sekaan laiton taas tuoretta äidinmaitoa. Lopputulos oli aika kermaisen näköinen perunamuussi. Osu ja uppos!
Sitten otettiin rinnalle luumusosetta, koska peruna aiheutti hieman vatsan kovettumista. Luumu sisältää luontaisesti kuituja ja sorbitolia, jotka vauhdittavat vatsan toimintaa. Apu löytyi heti seuraavana päivänä! Voin siis suositella lämpimästi luumusosetta.
Maisteluannoksia
Olen myös hiljattain antanut vauvalle aamuisin ja iltaisin kaurapuuroa veteen/äidinmaitoon tehtynä sekä laittanut sekaan hedelmäsosetta. Olen myös antanut maistella omalta lautaseltani vähän mm. mantelimaitoon tehtyä kaurapuurooa ja mustaherukkaa, avokadoa, omenaa, lohta, maitoon keitettyä puuroa ja törkkäsinpä jo kurkkuviipaleenkin pojalle käteen. Viileä kurkku tuntui olevan hyvä kutiseville ikenille ja kyllä siitä pehmeästä keskustasta katosi jotain suuhun.
Olen myös tehnyt vauvalle omaa smoothieta, johon tulee banaania, avokadoa, Fazer Yosa Greek Natural jugurttia, mustikoita, mustaherukoita ja nesteenä vettä. Tämä setti maistui hyvin!
Sormiruokailua myöhemmin
Odotan innolla, että päästään laajentamaan makuelämyksiä entisestään. Ensin annamme soseita ja myöhemmin varmasti myös siirrymme enemmän sormiruokailun pariin. Sormiruokailussa vauva saa syödä omaan tahtiin haistellen, maistellen sekä tunnustellen omin sormin. Sormiruokailu kehittääkin motorisia taitoja sekä käden & silmien yhteistyötä. Toki kehittyy vauvojen motoriikka muutenkin eli sormiruokailusta(kaan) ei pidä ottaa stressiä, vaikka sitä monesta tuutista tuputetaankin. Mua ei ole sormiruokailutettu ja koen silti osaavani käyttää sormia ja käsiä täydellisesti.
Sitten on tietysti mukava päästä opettamaan pojalle ruoanlaittoa ja haluankin ottaa jokapäiväiseksi tavaksi yhdessä syömisen. Siitä me ollaan harmillisen usein luovuttu kiireisen arjen takia, mutta nyt onkin hyvä aika tehdä muutos! Toivon myös, että lapsesta tulisi ennakkoluuloton maistelija.
Minkä ikäisenä teillä on aloitettu kiinteät ja mitä ruokia on maisteltu ensimmäisinä? 🙂
xoxo, Elina