Elämä tapahtui

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
elämä tapahtui

Itsensä ymmärtäminen ei ole helppoa ja se vie aikaa – mutta on kaiken vaivan arvoista. Mitä tietoisempia olemme itsestämme, sitä helpommin ymmärrämme muita – sekä osaamme näin myös rakentaa vahvempia ihmissuhteita. Elämästä saa kaiken irti kun tuntee itsensä.

Tämän tekstin ajatus lähti siitä, kun muistelin millaista oli käydä terapiassa ilman motivaatiota. En uskaltanut kohdata omia tunteita ja retki itseen tuntui kamalan pelottavalle. Mulla ei ollut siihen tarvittavaa rohkeutta. Me voimme vastaanottaa ympäristöstä neuvoja pilvin pimein, mutta ilman omaa tahtoa ja itsetutkiskelua ei tapahdu muutosta. Muutos tapahtuu sen kautta, että ymmärrämme miksi olemme toimineet ja ajatelleet kuten olemme toimineet ja ajatelleet. Muutoksen tapahtumiseen vaaditaan sisäistä motivaatiota ja yritystä.

Olin terapiassa käydessäni todella varautunut ja kaunistelin ongelmia. Enhän niitä itsellenikään myöntänyt niin miksi sitten muille. En uskaltanut rikkoa sairaita rutiineja, vaan kävin muodon vuoksi juttelemassa syömsihäiriöklinikalla. Toki se toi omanlaista turvaa, koska kukaan muu ei tiennyt tai ymmärtänyt paitsi oma äiti, joka oli 250 kilometrin päässä.

elämä tapahtui

Itsensä ymmärtäminen on tärkeää

Vaikeiden tunteiden kohtaaminen on pelottavaa, mutta tietynlainen kyllästyminen siihen häkkielämään sysäs mua eteenpäin aina askel askeleelta. Aloin pohtia omia arvoja ja näin opin itsestäni enemmän. Opin armollisuutta itseä kohtaan ja opin löysäämään naruja. Lopulta otin ison askeleen ja uskaltauduin elämään. Tajusin, miten ihanaa on viettää esimerkiksi hauskoja extempore iltoja ystävien kanssa.

Oli ihana tuntea..

Miltä tuntuu valvoa kesäyönä aamuun asti juoden viiniä ja kikattaa hiprakassa.

Millaista on lähteä yöuinnille kuun valossa.

Millaista on lähteä extemporejatkoille.

Millaista on pyöriä pitkin kyliä ja ihmetellä kuinka kaunis Helsinki onkaan. Ilman sen kummempaa päämäärää.

Millaista on nähdä maailma uusin, erilaisin silmin.

Elämästä alkoi paljastua toinen toistaan ihanampia asioita.

Voi hauskasti sanoa, että elämä alkoi tapahtua.

elämä tapahtui

 

Kannustan jokaista pohtimaan omaa elämää ja omaa suhtautumista itseen. Ole itsellesi lempeä, niin lempeä ja mukava kuin olisit parhaalle ystävällesikin. Sinä olet ainoa ihminen, joka viettää itsesi kanssa koko elämäsi ajan, joten miksi et tekisi siitä ajasta parasta mahdollista? Omia parhaita oivalluksia olikin, ettei kauneus ole painosta kiinni ja se, että riitän sellaisena kuin olen.

Olet uniikki sinä ja hyvä sellaisena kuin olet!

Iloa ja lempeyttä juuri Sinun viikkoosi!

 

Lue myös:

Liikunta – miten siitä tuli pakkopullaa?

Tuottaako syöminen syyllisyyden tunteita?

Unihalvaus – kun liikkumis – ja puhekyky menee

 

Seuraa minua:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti