Krakova – tuo kaunis ja vehreä kaupunki Puolan eteläosissa. Täydellinen paikka monipuoliseen kaupunkireissuun ja kuvausmatkaan. Kevät ja alkusyksy on ehdottomasti parhaat ajankohdat matkustaa, jolloin ei ole vielä niin kuuma tai turistisesonki vilkkaimmillaan. Nähtävää riittää ja katuja tallailee ihan huvikseen vaan – vanhakaupunki muistuttaa hieman Tallinnan vanhaa kaupunkia.
Lento tuohon Puolan toiseksi suurimpaan, vajaan 800 000 asukkaan kaupunkiin kesti vain kaksi tuntia, jonka jälkeen hyppäsimme paikallisjunaan päästäksemme keskustaan. Junan löytäminen oli helppoa ja matka kustansi vain muutaman euron. Rautatieasema sijaitsee noin 10 min kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista, jossa majoituimme.
Majoituspaikkoja löytyy runsaasti huoneistoista hotelleihin – hinnat ovat edullisia. Me yövyimme huoneistohotellissa, joka oli tosi siisti. Ainoa miinuspiste siitä, että saapuminen kämppään myöhästyi sovitusta varmaan 2-3 tunnilla. Mutta siitä selvittiin 😉
Krakova on monipuolinen
Kuten alussa mainitsin, Krakova on vehreä ja miljöö koostuu vanhoista idyllisistä taloista sekä isoista puistoista, joissa on kiva istuskella. Lisäksi kaduilla on toinen toistaan tunnelmallisempia kahviloita ja ravintoloita. Vanhan kaupungin toriaukiolla pääsee ihmettelemään vilkasta elämää, bongailemaan torikauppiaita työssään ja turisteja ottamassa kuvia (mehän emme tietenkään lukeutuneet tähän porukkaan).
Kävellen pääsee liikkumaan tosi hyvin, koska välimatkat on lyhyitä. Paikan päällä näkyi myös hevoskärryjä, joilla olisi päässyt liikkumaan ja taksit ovat myös edullisia, mutta ei koettu niitä tarpeellisiksi. Keskustassa kävelymatkan päässä sijaitsee mm. Wawelin linna, juutalaisten kaupunginosa Kazimierz sekä tuo kaunis vanhakaupunki. Wavelin linna sijaitsee itse asiassa aika kivan joen vieressä, mikä on mahtava piknik paikka säiden salliessa. Lisäksi keskustassa rautatieaseman vieressä on iso kauppakeskus Galeria Krakowski, josta löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet sekä paljon ruokapaikkoja. Vanhassa kaupungissa on myös paljon pieniä putiikkeja ja kauniita kirkkoja.
Edullista ja hyvää!
Ruoka ja juoma on halpaa – 10 eurolla saa usein kaksi ruokaa. Lisäksi jäätelöä tuli syötyä reippaasti, kun yksi pallo maksoi vain n. euron verran. Ja olihan se hyvää!! Löydettiin taivaallisia jätskipaikkoja, joista voiton vei Willisch.
Ruoka oli muutenkin maukasta, ei tainnut olla yhtään huonoa ruokakokemusta. Testasin niin paikallisia herkkuja (mm. dumplings)kuin perinteisiä burgereita. Viinilasi maksoi noin 2-4 euroa riippuen paikasta. Limu noin 1,5 euroa. Kahvikin taisi olla samaa luokkaa.
Hyviä ravintoila ja kahviloita oli mm.
- Kocia Kawiarnia (kissakahvila) – Lubicz 1
- Zalipianki Ewa Wachowicz (paikallisia makuja ravintola) – Ul. Szewska 24
- Trattoria Degusti (italialainen ravintola, todella kiva pieni kattoterassi) – Florianska 28
- Big Hat of Coffee (pieni kahvila, ei montaa asiakaspaikkaa. Nappaa täältä puistoon take awayt!) Zwierzyniecka 15
- Willisch ( maailman kaunein ja söpöin jäätelöbaari) – Zwierzyniecka 15
- Alchemia od Kuchni (Kazimierz juutalaisten kaupunginosassa, tosi hyvä ruoka!) – Estery 5
Kannattaa suunnata lähikaupunkeihin
Krakovasta pääsee helposti matkaamaan lähikaupunkeihin tai vaikkapa naapurimaihin. Bussi- ja junaterminaali sijaitsee tosiaan sen 10-15 min kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista ja matkustaminen on todella halpaa. Bussi Zakopaneen (2,5h matkan päässä) maksoi noin 5 euroa. Siitä kerron pian lisää, joten stay tuned!
Muita mielenkiintoisia vierailun arvoisia nähtävyyksiä on mm. Auscwitz – Birkenau keskitysleiri (tästä tulossa myös oma postaus pian) sekä suolakaivokset.
Ootko sä käynyt Krakovassa? 🙂
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina
9 kommenttia
En oo käynyt mutta matkakuume taisi hieman nousta kun näitä kuvia katsoi ? Todella kaunista!
Krakova on ihana! Suosittelen <3 😛
Niin on <3
Moi! Kiva postaus!
Mua kiinnostaa, pärjäsittekö reissussa helposti kortilla vai oliko sulla käteistä? 🙂
Moikka Elina!
Kannattaa ottaa vähän käteistä, mutta useimmissa paikoissa kelpaa kyllä kortti. Mutta just in case! Itsellähän kävi huono tuuri ja pankkikortti suljettiin ja oli omasta takaa vaan 5e taskussa, mutta onneksi oli ystävä lähellä 😀
Minkä nimisessä hotellissa olitte? ? Olemme menossa Krakovaan loppukesästä, mutta hotelli vielä puuttuu. ?
Heippa!
Oltiin P&J Apartment -huoneistohotellissa, oli hyvä ja sijaisti keskustassa! 🙂
[…] Hyvinvointi ja lifestyle […]
[…] Hyvinvointi ja lifestyle […]