KIITOLLISUUS – TÄRKEÄ VOIMAVARA

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
kiitollisuus

Aurinko ei tosiaan aina ole paistanut sinne risukasaan, jossa olen ollut jumissa. Vaikeina syömishäiriö- ja masennusaikoina olin aika katkera elämälle ja mietin tosi usein miksi minulla pitää olla asiat niin huonosti. Mitä olen tehnyt väärin, että Jumala rankaisee minua tälläisellä kamaluudella. En osannut olla kiitollinen elämälle. Vaikeaahan sitä on ajatella positiivisesti kun mieli maassa, keho aliravittu ja rääkätty loppuun. Kiitollisuuskiikarit eivät kulkeneet mukana.

Myöhemmin kaikki muuttui.

kiitollisuus

Asiaa kiitollisuudesta

Kiitollisuus on meissä itsessämme. Se on meidän ajatuksissa ja sisäisessä mielentilassamme. Sitä kukaan ei voi viedä meiltä pois, toisin kuin materian. Mielestäni aidosti kiitollinen asenne elämässä lisää onnellisuutta. Kun sen oivalsin paranemisprosessin aikana, minusta tuli onnellisempi. Vaikka elämässä tapahtui paljon isoja ja vaikeitakin muutoksia, pysyin silti onnellisena enkä varsinkaan enää ajautunut taaksepäin sairaudessa vaikka pieni pelko kävikin mielessä. Osasin olla kiitollinen siitä mitä minulla on ja siitä mihin olen tullut. Kiitollinen, että minusta oli tullut vahva.

Löydä valoisat puolet

Äitini on opettanut minulle pienestä pitäen, että elämästä löytyy aina valoisia puolia, oli asiat sitten kuinka huonosti tahansa. Syömishäiriöaikoina en löytänyt niitä kiitollisuussilmälaseja joiden läpi katsella maailmaa, mutta myöhemmin ymmärsin täysin mistä äidin opeissa on kyse. Kiitollisuudesta.

Kiitollinen ihminen ei kuitenkaan aina ole täysin positiivinen, eikä tarvitsekaan! Jos jokin asia ärsyttää niin se saa ärsyttää, mutta kiitollinen ihminen kuitenkin pian huomaa asioista myös positiivisia puolia eikä jää vellomaan negatiivisuuteen. Hän ei anna vaikeuksien lannistaa vaan kääntää ne haasteiksi sekä tavotteiksi. Elämässä tulee tietysti myös vastaan niitä ei-niin-mieluisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Kiitollinen ja onnellinen ihminen ei jää murjottamaan vaan kehittää itselleen asenteen, jonka kanssa pärjää.

Minulla onkin sinulle kolmen kohdan kiitollisuushaaste. Ota esiin kynä ja paperia.

KIITOLLISUUSHAASTE

Kohta 1. Listaa ylös mistä asioista sinä olet elämässä kiitollinen.

Kohta 2. Listaa ylös mistä sinä olet tässä päivässä kiitollinen.

Kohta 3. Listaa ylös mistä asioista sinä olet itsessäsi kiitollinen. Tämä voi olla luonteenpiirre, jokin tekemiseen tai mihin vain itsessäsi liittyvä.

Minun vastaukset:

1.Olen kiitollinen elämässä siitä, että olen terve. Olen kiitollinen, että saan rakastaa ja olla rakastettu. Olen kiitollinen, että saan elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja saan puhdasta ruokaa/juomaa. Olen kiitollinen, että minulla katto pääni päällä.

2.Olen tänään kiitollinen ystävästä, jonka tapasin. Olen kiitollinen, että sain nauttia aamupalani lempparipaikassani. Olen kiitollinen, että minulla on työpaikka.

3. Olen kiitollinen siitä, miten syömishäiriö on minua kasvattanut, vaikka se oli rankkaa aikaa. Olen kiitollinen, että olen tunteellinen. Olen kiitollinen siitä, että osaan kääntää negatiivisuudet positiiviseksi. Olen kiitollinen, että osaan iloita pienistä.

kiitollisuus

Kiitollinen palautteista ja kommenteista

Haluan myös kiittää teitä ihania lukijoitani kaikesta ihanasta palautteesta, joita olette eri kanavissani antaneet. Edellinen postaus syömishäiriöstäni sai erittäin lämpimän vastaanoton ja sainkin sähköpostia sekä viestejä runsaasti. Hienoa myös, että media noteerasi kirjoitukseni. Mm. Voice.fi ja Ilta-Sanomat nostivat postauksen esille (artikkelit pääset lukemaan kunkin median kohdalta).

Olen kaiken kaikkiaan erittäin otettu, että olen inspiroinut teitä elämässä. ISO KIITOS!

Löydät minut myös:

Instagram: @elinaadasofia

Facebook: ElinaAdaSofia

Kiitollisena, Elina

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

Hanna 28.7.2017 - 10:20

Tosi ihana postaus! Ja myös jonkin näköisestä syömishäiriöstä kärsineenä tiedän ettei ihan mitään itsestäänselvää perunkauraa… Tykkään tosi paljon muutenkin su tavasta kirjottaa! 🙂

http://stepsonacircle.blogspot.com
Aloittelevan liikuntaneuvojaksi opiskelevan nuoren hyvinvointi-, treeni- ja vegeblogi?

Reply
elinaadasofia 29.7.2017 - 19:30

Kiitos viestistäsi Hanna ja mukava kuulla, etä pidät blogistani!

Niimpä, toinen syömishäiriöinen ymmärtää parhaiten millaista se on..Mutta hyvä kuulla, että sullakin se on ilmeisesti jäänyt historiaan! <3
Käyn kurkkaa blogisi myös pian kun palailen reissusta, kuulostaa kivalle !:)
Ihanaa kesää sinulle <3

Reply

Jätä Kommentti