Loppuraskaus – mille nyt tuntuu + vinkit olon helpottamiseen

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
loppuraskaus

Loppuraskaus on sitä aikaa kun vatsalla alkaa olla jo kokoa ja liikkuminen hidastuu entisestään. Kengät saan vielä jalkaan suhteellisen helposti, mutta katsotaan tilannetta pian uudelleen. Kohtukin sattaa painaa keuhkoja ylöspäin ja hengitys tuntuu entistä raskaammalta. Hengästyn jopa Instagramini storiesiin puhuessa 😀 Samalla tavoin kohtu painaa myös alas päin virtsarakkoa ja saa juoksemaan vessassa useammin. Vessassa hampaita harjatessa myös huomaan miten ikenet ovat arat ja verta vuotaa harvasa päivä. Musta tuntuu, että alkuraskauden oksentelu vaikutti osaltaan reikien syntymiseen ja nyt pitäisikin mennä hammastarkastukseen (keväällä ei päässyt koronan takia).

loppuraskaus

Loppuraskaus – aika jolloin vauvan liikkeet tulevat entistä voimakkaammiksi

Vauvan liikkeet myös voimistuvat. Ennen kylkeä hiponeet perhosen kosketukset ovat muuttuneet hevosen potkuiksi, joita välillä ihan säikähtää. Osa liikkeistä tuntuu myös siltä kuin joku liu’uttaisi nyrkkiä ihoa pitkin – mutta tietysti sisäpuolelta. Yöunet ovat muuttuneet (lue=huonontuneet) ja aamuyöstä sitä varsinkin heräilee ihmettelemään mitä mahassa oikein tapahtuu. On niin ufo meininki nähdä sekä tuntea, kun mahasta pullistuu jotain ulospäin ja hetken päästä taas katoaa uumeniinsa. Mille vauvasta oikein mahtaa tuntua yksiössään? Itseäni ainakin ahdistaa ajatus, miten pienessä tilassa se joutuu olemaan, vaikka tämä kaikkihan on maailman luonnollisinta. Miten niin luonnollinen voikaan olla hemmetin ihmeellistä ja pelottavaa?

Viimeisellä kolmanneksella närästys on myös noussut ihan uusiin ulottuvuuksiinsa! Hormonit saavat ruokatorven sulkijalihaksen löystymään, mikä aiheuttaa happaman mahanesteen ja ruoan nousemisen ylöspäin. Kohdun koon kasvaminen myös ajaa vatsalaukkua ylöspäin ja kutistaa tätä. Ruokaa nousee ainakin mulla usein jopa kurkkuun asti, mikä tekee olosta melko tukalan. Polttelussakin olisi jo tarpeeksi. Tiedän, että esimerkiksi suklaa (sekä mm. mausteet, rasvainen ruoka) närästää mua tosi paljon, mutta silti syön sitä masokistina levy tolkulla. Onneksi iltapalana ja pelastajana toimii kuitenkin Rennie! 

Edellisessä syvällisemmässä postauksessani kerroin myös supisteluista, jotka ovat selkeästi lisääntyneet loppua kohden ja ne ilmenevät erityisesti rasituksen yhteydessä. Huomaa tosiaan, että enää ei pysty samanlaisia pitkiä kävelylenkkejä tekemään, vaan on pidettävä taukoa ja jaettava lenkit pienempiin osiin. Parina iltana on ollut myös kipeähköjä supisteluita (säteilee reisiin), mutta ne on mennyt onneksi ohi. Lepo auttaa. Harjoitussupistelut on tietysti normaaleja tässä vaiheessa raskautta (voi toki tulla aiemminkin, yksilöllistä!) ja ei tarvitse huolestua, jos niihin ei liity voimakasta pitkään jatkuvaa kipua tai verisiä vuotoja. Mulla on ollut suurin osa lähinnä sellaista epämiellyttävän tuntuista ”vatsan kovettumista” ja pinkeyttä. Lepo auttaa tähänkin.

Lisäksi alaselkä on ollut itselläni hieman koetuksella nyt parin viikon ajan. Painopiste muuttuu mahankasvun myötä ja tämä luo painetta selkäpuolelle.

Raskauden viimeinen kolmannes eli loppuraskaus on siis kovaa vauhtia käynnissä (maanantaina oli tasan 8 viikkoa aikaa jäljellä laskettuun !!) ja nyt laitan omat vinkkini jakoon olon helpottamiseksi. Laittakaa mulle myös vinkkejä lisää jos tulee jotain mieleen. 

Ja täytyy vielä sanoa, että vaikka tässä onkin tullut esiin liuta raskauden ”huonoja puolia” , niin on tämä myös ihanaa! Nyt jos koskaan haluaisin pysäyttää ajan ja jäädä tähän hetkeen. Voisiko sellainen olla mahdollista?

10 vinkkiä olon helpottamiseksi loppuraskaudessa 

-Yritä nukkua ja levätä mahdollisimman paljon.

-Syö ravitsevaa ruokaa, mutta muista myös herkutella! 

-Käy raskausajan hieronnassa. Mä kävin perjantaina hieronnassa Hanna Katajankerkällä Töölössä ja samalla tehtiin myös vyöhyketerapiaa. Aivan ihanaa ja rentouttavaa, suosittelen! (Palvelu saatu yhteistyönä.) Myös erilaiset kasvohoidot, niin hoitolassa kuin kotonakin, toimii loistavana hemmotteluna itselle. Ansaitset parasta! Iso suositus BeAlive Health Clubin Hydro Facial hoidolle. Mun luottokasvohoito pitkältä ajalta.

Nuku tyyny jalkojen välissä. Helpottaa nukkumisasentoa kummasti!

-Pidä närästyslääkkeitä lähellä.

Yritä liikkua edes vähän, vaikka ihan kevyen venyttelyn muodossa tai jaa kävelylenkkejä pienempiin osiin. Mä ostin jokin aika sitten myös jumppapallon kotiin ja se on taivaan lahja. Suosittelen! Ihana venyttää selkää ja rentouttaa vatsaa sen avulla. Jumppapallo toimii kuulemma myös hyvänä apuvälineenä vauvan nukuttamisessa, enkä epäile tätä yhtään. Mun suosikkiliikuntaa on tosiaan ollut nyt kävelylenkit,  mutta tahtia on joutunut hidastamaan paljon.

Nauti hyvällä omallatunnolla leffojen ja sarjojen katselusta. Pilko viereen dippivihanneksia ja osta hyviä sipsejä. Kääriydy viltteihin ja polta paljon kynttilöitä.

Muista huumori. Se pelastaa paljon. 

Luota tulevaan. Vaikka pelottaisi, niin yritä silti ajatella positiivisesti. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta mieti mitä liika pelkääminen hyödyttää? Helpottaako se? Usein pelko vain vie nautinnon ja ilon tästä hetkestä. Se ajaa läsnäoloa kauemmas. Lisäksi uskon, että kaikki tulee tapahtumaan niin kuin on tarkoitettu.

-Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä: älä vaadi itseltäsi liikoja. Koko ajan ei tarvitse olla tekemässä jotain, vaikka kuinka tekisi mieli järjestellä kotia ja valmistella sitä sun tätä. Tämä on tärkeä muistutus itsellenikin, koska välillä on vaikeaa pysähtyä ja rentoutua. Loppuraskaus onneksi herättelee tähän – pysähtyminen ja hidastaminen tekee välillä tosi hyvää. Ihan meille kaikille.

Iloista viikkoa kaikille!

Lue myös:

Ajatuksia armollisuudesta itseä kohtaan

Supistuksia ja väsymystä

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

1 Kommentti

Synnytyspelko - Elina Ada Sofia 13.9.2020 - 14:27

[…] Hyvinvointi ja lifestyle […]

Reply

Jätä Kommentti