Elämä ei ole tasaista polkua, jossa on pelkkiä ruusunterälehtiä ripoteltuna. Välillä tulee vastaan myös risuja ja kiviä, joihin saattaa kompastua. Ja usein kompastutaankin. Olet silti vastoinkäymisistä huolimatta hyvä ja riittävä sellaisena kuin olet, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan. Et ole yhtä kuin menneisyytesi, etkä se mitä sulle on tapahtunut. Olet arvokas ja kaunis omana itsenäsi.
Täydellinen sellaisena kuin olet
Me ihmiset ollaan erilaisia, uniikkeja yksilöitä, mutta silti hyvin samanlaisia kaikki. Me kaikki ollaan epätäydellisiä ja täydellisiä juuri sellaisina. Välillä on huonoja päiviä ja tuntuu siltä kuin maailmalla olisi jotain meitä vastaan ja alakulo valtaa mielen. Vastapainoksi löytyy myös onneksi niitä päiviä, jolloin elämä on kuin suoraan onnellisesta elokuvasta. Löytyy myös kaikenkirjavia päiviä näiden ääripäiden väliltä.
Kun susta tuntuu heikolle ja sille, että olet yksin pimeän talven keskellä, niin muista – et ole yksin. Me koetaan kaikki välillä sitä samaa pimeydentäyteistä sankkaa räntäsadetta, mutta toisaalta nähdään myös niitä kauniita auringonlaskuja, jolloin taivas maalautuu vaaleanpunaisen eri sävyillä. Tiedättekö, sellainen taivas, jolloin pilvet näyttää hattaralta.
Muistathan myös, että sun ei tarvitse verrata itseäsi muihin – jos sille tielle lähdet, tulee se olemaan loputon suo. Aina on olemassa joku mielestäsi kauniimpi ja parempi, ellet opi rakastamaan itseäsi heikkouksineen ja vahvuuksineen. Lopulta myös ne heikkoudet voivat olla vahvuuksia, jos suhtaudumme niihin siten. Sinussa on nimittäin enemmän vahvuutta kuin osaat kuvitellakaan – sinussa on potentiaalia äärettömästi.
Tiedäthän, että sinussa on paljon sellaista mikä merkitsee ja mitä tämä universumi kaipaa?
Kaunista päivää sinulle <3
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina