MITEN ISTUMINEN VAIKUTTAA KEHOOSI?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Nykypäivänä meidän yleisin asentomme on istuminen. Istumme töissä ja jatkamme istumista kotona vapaa-ajallamme puuhastellen tietokoneella tai katsoessa televisiota. Istumme ravintoloissa, kahviloissa ja elokuvateattereissa. Istumme myös paljon autossa. Istut todennäköisesti nytkin kun luet blogiani? Ihminenhän on alunperin luotu liikkumaan, joten on hassua ajatella miten olemmekaan päätyneet tähän tilanteeseen. Nykyisin kaikki on meille niin paljon helpompaa ja napin painalluksella saadaan aikaan sähköt ja muut ihmeet. Ennen piti sentään hakata itse polttopuut, pestä pyykit itse ja kävellä joka paikkaan. Nykyihmisen arki on tehty liian helpoksi. Pystytkö kuvittelemaan itsesi tilanteeseen, jossa joutuisit hakea itse ruokasi metsästä ja pilkkoa polttopuut lämmitystä varten joka päivä?

Istuminen vaikuttaa aineenvaihduntaan negatiivisesti

Kuuntelin tämän vuoden Training Forumissa tohtori Arto Pesolan luennon istumisen vaikutuksista. Luennolla kävi mm. ilmi se, että yksi tunnin mittainen hikilenkki päivässä ei pelasta istumisen vaikutuksilta, jos istutaan sekä töissä, että illalla kotona. Arkiaktiivisuusuudella onkin tärkeä merkitys aineenvaihduntamme ja koko terveyden kannalta. Istuessa suuret lihasryhmämme ovat passiivisia ja passiivisena ne kuluttavat vain vähän energiaa ja aineenvaihduntamme kärsii: passiivisilla lihaksilla on negatiivinen vaikutus sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaamme ja liiallisesta istumisesta voi pahimmillaan seurata mm. diabetes.

Selkäongelmat

Sen lisäksi, että aineenvaihdunta häiriintyy istumisesta, vaikuttaa se myös asentoomme negatiivisesti. Istuessa lyhistymme helposti kumaraan asentoon, jolloin selkärangan välilevyihin syntyy helposti painetta ja pitkällä aikavälillä voi syntyä selkäongelmia. Lisäksi selkälihakset ovat istuessa lepotilassa eivätkä samalla tavalla kannattele ja tue selkärankaa niin kuin seisoma-asennossa.

Miten voimme estää istumisen haitat?

Istumisen haittoja voimme vähentää tekemällä pieniä yksinkertaisia valintoja ja pitämällä jalottelutaukoja istumisen lomassa. Liikkumalla aineenvaihduntamme aktivoituu välittömästi ja veri pääsee kiertämään. Meidän ihmisten pitäisi opetella elämään aktiivisesti ja hyödyntämään kaikki tilanteet, joissa on mahdollisuus hyötyliikuntaan. Ei pidä vain ajatella, että ”treenaan 3-5 kertaa viikossa”, vaan panostaa siihen päivittäiseen aktiivisuuteen arjessa. Toki lisäksi kannattaa treenata monipuolisesti. Arkiaktiivisuus ruokavalion ohella on kuitenkin avainasemassa painonhallinnassa. Olen aiemmin kirjoittanut arkiaktiivisuuden vinkeistä täällä.

En siis ihmettele, että seisomatyötä tekevillä on vähemmän sairauspoissaoloja ja sydän-ja verisuonisairauksia kuin istumatyöläisillä. Paras vinkkini onkin, että jos sinulla on automaatio hakea aina tuoli alle eri tilanteissa, jätä seuraavan kerran hakematta ja seiso. Esimerkiksi kun jonotat pankkiin, niin älä mene istumaan vaan seiso mielummin. Vastaavanlaisia tilanteita arjesta löytyy monia. Tehdään siis yhdessä arjestamme aktiivisempaa ja edistetään terveyttämme pienillä valinnoilla.

Oletko kiinnittänyt huomiota miten paljon sinä istut päivittäin? 🙂

Kuvat: Marianne Sendenali

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti