Parasta ihonhoitoa

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Multa kysellään aika paljon ihonhoidon rutiineista eri somekanavissani, joten kerron tässä postauksessa hieman aiheestä lisää. Ihonhoito ei oo mulle suoraan sanottuna ollut ikinä se ”lempparipuuha” ja myönnän, että oon ollut aika laiska. Kuitenkin viimeisen vuoden, ja tarkemmin ottaen viime syksyn aikana oon alkanut kiinnittämään ihonhoitoon enemmän huomiota, sekä panostamaan hyviin tuotteisiin. Puhdistan kotona kasvot aamuin ja illoin putsarilla sekä viimeistelen kasvovedellä. Teen myös kotitekoisia kuorintoja noin joka toinen viikko.

HydraFacial saa kasvot hehkumaan

Lisäksi olen vakiinnuttanut elämääni HydraFacial kasvohoidot, joissa käyn n. 2-3 kuukauden välein Emmillä BeAlive Health Clubilla. Olen tuntenut kauneusguru Emmi Jokisen jo monta vuotta (Emmi on sairaanhoitaja & kosmetologi) ja oltiin yhdessä vaiheessa myös samaan aikaan töissä yksityisellä lääkäriasemalla. Pakko hehkuttaa, että ihan huippu tyyppi ja lisäksi ihana ystävä. Oon saanut Emmiltä kullan arvoisia kasvojen hoitovinkkejä, joilla oon saanut ihoani entistäkin parempaan kuntoon ja tämä HydraFacial on todellinen luksus lisä, josta kerron seuraavaksi lisää.

HydraFacial- ihonhoitoteknologia on ainutlaatuinen ja markkinoiden edistynein hoitomuoto, jossa yhdistyy ihon puhdistus, kuorinta, ihohuokosten tyhjennys ja tehoaineiden syöttö – ja nämä kaikki tapahtuvat vain 30 minuutin aikana eli tämä kasvohoito ei totisesti vie aikaa. Homma menee suomennettuna niin, että laitteen tehokkaalla” alipaineimurilla” ihosta imetään kuollut ihosolukko, tukkeumat sekä haitalliset mikrobit erilliseen jätesäiliöön. Ja parasta kun lopputuloksen saa nähdä heti! Hurjaa ajatella, miten paljon moskaa lähtee ihohuokosista. Ihohuokosten tyhjennyksen jälkeen ihoon imeytetään vielä hoitopään avulla tärkeitä antioksidantteja ja peptidejä. Ihotyypin mukaan voidaan lisäksi valita esimerkiksi anti-age voide, joka silottaa ryppyjä tai vaikkapa kosteusvoide, joka suojaa kuivaa ihoa pakkassäillä.

HydraFacial -hoidon vaiheet kiteytettynä:

  • Ihon huolellinen puhdistus
  • Kuorinta
  • Ihohuokosten tyhjennys 
  • Tehoaineiden imeyttäminen
Nuo pienet mustat hiput on meitsin mustapäitä! Jaiks 😀

HydraFacial kasvohoito on lisäksi kivuton (itse jännitin aluksi imuria haha!) ja se sopii kaikille ihotyypeille aknesta kuivaan ihoon. Hoitoa voidaan tehdä myös vartaloalueille, kuten selälle tai dekoltee-alueelle, jossa voi olla usein epäpuhtauksia. 

Mille iho tuntuu hoidon jälkeen?

Hoidon jälkeen iho tuntuu välittömästi puhtaalta. Peilistä näen myös hehkuvan ja terveen näköisen ihon, joka tuntuu hengittävältä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen hoito ja suosittelen myös jättämään pysyväksi kauneudenhoitorutiineihin. Mielestäni on ehdottoman tärkeää panostaa ihon hyvinvointiin. 

Lisäksi sain teille seuraajilleni koodin ELINA10 , jolla saatte -10% alennusta HydraFacialista, kun teet varauksen 10.3.2019 mennessä Bealiven verkkokaupasta tai kirjoittamalla varauskalenterin lisätietokenttään koodin (myös soittaamalla onnistuu). Verkkokauppaostot ovat voimassa 12kk ostopäivästä.

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti