Positiivinen kehonkuva ei ole itsestäänselvyys tässä maailmassa. Uskon, että oma kehonkuvani parani sillä, että fyysisesti tein jotain ennemmin kuin puhuin asiasta. Toki omassa päässä itseni kanssa käydyt keskustelut oli tarpeellisia, mutta terapiassa puhuminen tuntui vain ajan haaskaukselta ja pakkopullalta kun sisimmässäni oikeasti tiesin mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikeaa oli vain aloittaminen.
Positiivinen kehonkuva on mahdollusta saavuttaa
Aloittaminen on varmasti kaikessa ja kaikille se haastavin juttu. Täytyy vain uskaltaa tehdä päätös, aloittaa heti ja pysyä päätöksessä. Kun fokus siirtyi pois murehtimisesta ja itsensä moittimisesta onnistumisen tunteisiin ja kykenin oikeasti nauttimaan vaikkapa siitä lenkkipolusta, kaikki muuttui. Huomasin, että hei minä kelpaan tällaisena ja olen hyvä! Hyvä, että aloitin. Pelko ja epävarmuus usein muutenkin estävät meitä aloittamasta uusia ja jännittäviä asoita. Saatamme helposti myös miettiä mitä muut ihmiset ajattelevat, vaikka se on täysin turhaa. Ne ajatukset ovat vain pääsi sisällä. Sinun kuuluu mennä omien päätöstesi ja halujesi mukaan. Se kun teet asioita, onnistut ja ehkä välillä myös epäonnistutkin, mutta samalla kuitenkin opit, että minä riitän ja olen oikeasti hyvä, parantaa kehonkuvaasi.
Löydä tekemisen ilo ja rento suhtautuminen itseesi
Kaikista tärkeintä on löytää aito tekemisen ilo sekä rento suhtautuminen, vaikkakin haluaisi samalla ylittää itsensä. Tiedosta miten puhut itsellesi ja miten suhtaudut esimerkiksi muiden ihmisten kehuihin. Vähätteletkö itseäsi kun joku kehuu sinua ja moititko itseäsi kun ostit sen isoimman karkkipussin kaupasta? Lisäksi kannattaa miettiä mitä ajattelet ja puhut muista ihmisistä. Se voi joko heikentää tai vahvistaa omaa kehonkuvaasi.
”Muista rakastaa ja kehua itseäsi, se ei ole keneltäkään pois”
Kel onni on se onnen kätkeköön
Monesti suomalaiset kammoksuvat ajatusta, että puhutaan itsestä positiiviseen sävyyn ja jopa kehutaankin vähän. Sehän vaikuttaa kovin itsekkäältä. Ei ole kuitenkaan itsekästä kehua itseään ja kannustaa itseään uusiin haasteisiin. Päinvastoin. Kun sinä kehut itseäsi ja ajattelet itsestäsi positiivisesti terveellä tavalla, vapautat käyttöösi energiaa, saat tehtyä enemmän ja uusia asioita. Samalla voit inspiroida muita samaan. Ja sitäpaitsi, on mielestäni aivan eri asia hehkuttaa kuukausikaupalla ja koko ajan uutta hienoa ferraria ja tykittää sitä kaikki somet täyteen kuin se, että hehkutat omaa henkistä hyvinvointiasi ja oivalluksia. Mutta en tuomitse ketään, tehkööt jokainen sitä mikä tuntuu hyvälle ja josta saa energiaa 🙂 Niinhän minäkin teen! Anna siis itsesi ja kehosi tuntea positiivia tunteita mukavan tekemisen kautta, mielihyvähormonit alkavat virrata veressä ja samalla saatat oivaltaa jotain ihanaa itsestäsi. SINÄ OLET HYVÄ JA IHANA!
Vielä loppuun kertauksena, muista rakastaa ja myöskin kehua itseäsi,
se ei ole keneltäkään pois<3
Blogin kuvat: Marianne Sendenali
xoxo, Elina
1 Kommentti
[…] Miten minä saavutin positiivisen kehonkuvan? […]