Rakenneultra – vauvan sukupuoli paljastui!

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Rakenneultra jännitti aivan kamalasti, kuten tietty edellisetkin ultrat. Nyt tosin oli se sukupuolen paljastus jännitysmomenttina lisänä. Viimeiset päivät ennen h-hetkeä tuntuivat ikuisuudelta ja en meinannut pysyä nahoissani. Tätä päivää oli odotettu ja mietittiinkin useaan otteeseen, että menisikö jo etukäteen yksityiselle kurkkimaan sukupuolta..maltoimme kuitenkin odottaa!

Meillä oli lääkäri muutama päivä aiemmin tällä viikolla ja siellä ultrattiin myös, mutta lääkäri sanoi jo alussa ettei ota kantaa rakenteeseen tai sukupuoleen. Tarkisti vain sykkeen ja, että kaikki näytti nopeasti katsottuna normaalille.  Mulla oli viime viikolla mystisiä supistuksia ja oli tosiaan kiva, että alkuraskauden peruttu lääkäritarkastus oli vihdoin viimein.  Soitin silloin viime viikolla hädissäni päivystykseen yöllä, mutta ihana kätilö rauhoitteli ja sanoi, ettei hätää jos ei ole kipuja tai vuotoa. Ennenaikaiset supistelut on normaaleja ja se on tosi yksilöllistä kokeeko niitä.

Mulla oli siis sellaisia kivistyskohtauksia pitkin päivää ja illalla noin kolme tuntia kestävä kivinen tunne vatsalla. 

Rakenneultra 11.6.2020

No mutta, rakenneultra oli sitten torstaina 11.6.2020. Taavi jäi taas autoon odottamaan, koska koronan takia ei vieläkään päässyt tukihenkilöt mukaan (tähän väliin paljon kirosanoja). Maanantaista 15.6 alkaen tämä olisi ollut mahdollista. Oli taas niin mun tuuria. Jotenkin kurjaa olla yksin tälläisissä isoissa ja merkittävissä tilanteissa, joissa monet saattavat joutua kohtaamaan ikäviäkin asioita..

Kun astuin sisään kätilön huoneeseen Bulevardin sikiöseulontaklinikalla, mua jännitti hurjan paljon. Onneksi mulla oli sama huikea kätilö kun viimeeksi ja siitä tuli jotenkin tosi turvallinen ja huomioitu olo. Kiitos. Kätilö myös selitti koko ajan mitä tapahtuu ja mitä hän näkee. Kaikki näytti olevan kaikin puolin kunnossa ja saatiin jopa ihana kuva pienen jalkapohjasta, josta erottui viisi varvasta. Vauva myös  jumppaili kovasti eli selkeesti tullut äitiinsä. 😀 Mä pistin heti tapani mukaan itkuksi jo ihan alussa. Niin liikuttavaa ja uskomatonta nähdä elämää omassa vatsassa. En vieläkään käsitä miten tämä kaikki on mahdollista, enkä tiedä tulenko koskaan käsittämään, vaikka rakenneultra konkretisoi paljon asioita. Sanoin kötilölle jo alkumetreillä, että kiinnostaisi kovasti tietää sukupuoli ja hetken ultrattuaan kätilö jo kysyikin varmistaakseen, että haluanko kuulla, se olisi nyt nähtävillä. 

Meille tulee pieni ihana poikavauva. ? Oon sanaton, kiitollinen ja niin hirmu onnellinen tästä mahdollisuudesta. Kiitos.

Lue myös: 

Positiivinen raskaustesti

Miten alkuraskaus sujui?

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

6 kommenttia

Kata 12.6.2020 - 16:19

Ihanaa ? onnea!

Reply
Elina Ada Sofia 12.6.2020 - 16:46

Kiitos ihana!! <3

Reply
Hertta 14.6.2020 - 12:57

Sinusta tulee paras äiti juuri sille pojalle masussasi! Onnea matkaan <3

Reply
Elina Ada Sofia 14.6.2020 - 20:31

Voi kiitos, ihanasti sanottu! <3 Ihanaa kesää <3

Reply
Jaana 20.6.2020 - 19:04

Hei mistä toi todella kaunis mekko on? 🙂

Reply
Elina Ada Sofia 21.6.2020 - 14:52

Heips!!
se on Oasis Finlandilta! 🙂 https://www.oasis-stores.fi

Ei vältsi enää löydy kun siitä jo aikaa, mutta muuten ihania vaatteita löytyy lisää! 🙂

Reply

Jätä Kommentti