Kouluaikoina olin perfektionisti viimeisen päälle. Oli pakko saada kokeesta 10. Välillä jopa numero 9 tuotti kyyneliä. Mielestäni koulutuskulttuuri ajaa tietyllä tapaa syömishäiriökäyttäytymiseen, jos on sopivat ainekset kasassa. Muistutan vielä, että tää on mun mielipiteeni asiasta.
Muistan saaneeni paljon kehuja ja kannustusta opettajilta hyvästä koulumenestyksestä. ”Jatka vaan samaan malliin” ,”Upeaa Elina”. Todellisuudessa opettelin asiat hauki on kala -tyylillä pakkomielteisesti. Nyt tuntuukin, että monet asiat on pimennossa sen takia, koska oon opiskellut ne ulkoisen motivaation takia. Koulutuskulttuuri ei kyseenalaista metodeja miten asiat on opiskeltu – pakkomielteisesti pänttäämällä vai aidolla mielenkiinnolla ja rennolla otteella. Koulussa tuntui siltä, että kun asiat sai oksennettua paperille, niin sinne ne myös jäivät. Numero 10 paperilla lämmitti mieltä, mutta mitä jäi todellisuudessa käteen? Hirveät paineet jatkaa samalla linjalla ja jos epäonnistuttiin niin, itsetuhoiset metodit puski esiin rajusti. Muistan rankaisseeni itseäni jos sain omasta mielestäni liian huonon numeron. Rääkkäsin itseäni lenkkipolulla ja sitten ahmin ja oksensin. Päiväkirjassani olen myös haukkunut itseni lyttyyn ”epäonnistumisista”. Sanoin, että aina on oltava parempi.
Tuntui, että toimin oikein vain silloin kun saan parhaita numeroita. Tuntui, että kelpaan ainoastaan silloin kun ”menestyn”.
Sinä olet täyden kympin arvoinen ja sä vitosen
Onhan se nyt omalla tavallaan hullua, että meitä arvioidaan koulussa numeerisesti. Vaikkakin kyseessä olisi ”vain” matematiikka, niin kyllä ne epäonnistumiset ottaa helposti itseensä lapsena tai nuorena. Tulee ajatus, että olen surkea ja motivaatio voi lopahtaa entisestään. Koen, että tämä arviointitapa valitettavasti ajaa syömishäiriöön, mikäli henkilöllä on taipumusta oireilla ruualla.
Mielestäni olisikin tärkeää, että kouluissa kiinnitettäisiin entistä enemmän ja tarkemmin huomiota lapsiin. Puhuttaisiin itsetunnosta, syömishäiriöistä ja siitä, että jokainen riittää sellaisena kuin on – koulunumerot ovat vain koulunumeroita. Ne eivät kerro mitään siitä millainen tyyppi olet tai mitä sinusta voi tulla. Olet arvokas omana itsenäsi.
Mitä mieltä te olette nykyajan koulutuskulttuurin vaikutuksesta syömishäiriöihin tai itsetuntoon?
Housut: Leggou.fi, Paita: Röhnich, Kengät: Sketchers, aurinkolasit: Woobs Design, Reppu: Moomin by Mozo
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina
2 kommenttia
Moikka!
Mielenkiintoinen aihe, mutta itse uskon, ettei kyse ole arviointitavasta. Sanoisin, että joillain ihmisillä (esim. mä itse) on taipuvaisuus täydellisyyden tavotteluun ja tunnollisuuteen ja tän takia halutaan sekä saada niitä kymppejä että kontrolloida kaikkea ja näin päädytään syömishäiriöön. Uskon, että henkilöt, joilla tää taipuvaisuus on, sairastuis syömishäiriöön vaikkei koulua kävisikään.
Itselläni ei ole lapsia joten en tunne tän päivän koulumaailmaa, mutta omassa lapsuudessa en itse kokenut tätä stressaavaksi. Ymmärrän arvostelun kaksijakoisuuden, mutta millä muulla tavalla voitaisiin standardoidusti mitata osaamista? Oon myös ymmärtänyt että uusin ops kiinnittää enemmän huomiota ns. pehmeisiin arvoihin, kestävään kehitykseen jne. Oon vielä itsekkin nuori (25), mutta jopa mun peruskouluaikojen jälkeen homma on muuttunut aika reippaasti.
Vaikka mun näkökulma onkin eri, niin mielenkiintoinen aihe nostaa esille ja pohtia tältäkin kannalta nuoren ihmisen asenteeseen vaikuttavia tekijöitä.