Sitkeää flunssaa on liikkeellä paljon tällä hetkellä ja itse sain myös osani tästä. Mulla oli viime viikko vapaa ja jouduin perumaan kaikki menot arkipäiviltä kun olo ei antanut myöten. En ole siis pariin viikkoon pystynyt liikkumaan ja se kyllä ottaa päähän, vaikka tiedänkin, että levätä pitää silloin kun on kipeä. Silti..tekisi mieli edes tuulettaa päätä ulkona. Ärsyttää! Jouluna olisi ollut lisäksi ihana pelata ulkona padelia, mutta ei pystynyt. Onko siellä ruudun toisella puolella myös sitkeästä flunssasta kärsiviä?
Joulupäivät tein yöpäivystyksiä labrassa ja muutoin sain nauttia läheisten seurasta illan. Joulufiilistä riitti vaikkei lunta ollut mailla halmeilla. Osittain tämä joulufiilis kyllä johtuu siitä, kun olen jo marraskuun alusta asti elänyt joulukoristeiden ja joululaulujen siivittämänä. Nyt voi sitten hyvillä mielin vaihtaa ajatukset kohti kevättä uutena vuotena. Pääsen myös uuden vuoden jälkeen perehtymään hääkoristeluihin Espanjassa. Tarkoituksena siis kierrellä kauppoja, jotta saa ripauksen mielenrauhaa siihen mitä tarvitsee tuoda Suomesta ja mitä ei.
Anyway, joulun aikaan me vain syötiin, pelailtiin pelejä ja käytiin jouluaattona kirkossa. Lahjat jaettiin myös perinteen mukaan, mutta tänä jouluna meillä oli sellainen ideologia antamisessa, että arvottiin lahja henkilölle x ja näin siis annettiin vain yksi lahja. Puolisoni kanssa myös päätettiin, että ei anneta toisillemme lahjoja, vaan mielummin tehdään jotain kivaa sitten yhdessä myöhemmin. Musta tää on tosi hyvä idea!
Toivottavasti teillä on mennyt Joulu hyvin! ❤️ Ihania vuoden viimeisiä päiviä sinne ja valoa viikkoon. Nyt jatkan lepoa ja yritän saada itseni kuntoon. Maanantaina olisi lähtö Espanjaan.
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina