Ei voi olla mahdollista.
Ei taas.
Kuulinko oikein mitä lääkäri juuri sanoi?
Perätila?
Oikeasti?
Pettymys. Ahdistus. Pelko. Ärsytys.
Eritoten pettymys omaa kehoa kohtaan.
Onko mussa jotain vikana?
Sanotaanko lyhyesti, että liian paljon ajateltavaa yhteen iltaan. Menin päivystykseen muista syistä ja ultratessa olin jotenkin ihan varma, että vauva olisi pää alaspäin. ”Oikein päin”. Olihan se 4D ultrassakin kuukausi takaperin. Samoilla viikoilla esikoinen oli jo perätilassa ja oli ollut jo pitkään, vk 20 + alkaen. Toki tiedän, että vauvat ne mahtuu kiepumaan pitkälle, mutta EN YHTÄÄN osannut varautua, että taas perätila. Vain noin 3-4 prosenttia on näillä viikoilla perätilassa ja millä ihmeen tuurilla se osuu taas mun kohdalle? Täytyy ehkä tehdä lotto.
Yritän kuumeisesti miettiä missä vaiheessa tämä vauva on pyörähtänyt ympäri. Liikkuvainen tapaus on ollut, mutta koko ajan olen kuvitellut hänen olevan pää alas päin.
Tuntuu, että tarvitsen selityksiä. Miksi? Miksi taas perätila?
Mielen päällä on tietysti myös kysymys, että uskallanko synnyttää uudelleen perätilassa? Lantionmitat ovat sopivat (tuskin kaventunut vuoden 2020 magneetin jälkeen haha) ja jos vauva on sopivan kokoinen niin miksi ei? Jännittää ja pelottaa silti, vaikka luotan mun kehoon ja edellisestä perätilasynnytyksestä jäi positiivinen fiilis. Mutta..onhan se jännittävää. Ja ärsyttävää. Perätila tuo taas erityisseurantaa, mikä rajoittaa mm. ponnistusasentoja, kuuman suihkun käyttöä jne, kun pitää olla sydänkäyrissä kiinni. Entä tuleeko taas kyseeseen käynnistys? Sen jo tiedän, että haluan yrittää synnyttää alakautta.
Kaikista suurimpana, miten koenkin niin valtavaa pettymystä, sillä tähän raskauteen oon osannut suhtautua jotenkin tosi rennosti ja omalla painollaan. Nyt yhtäkkiä tuntuu, kuin olisi vedetty matto jalkojen alta.
Seuraavaksi olisi sitten kääntöyritys, josta olenkin aiemmin jo kirjoittanut kokemuksia blogiin.
Pääset lukemaan kokemukseni perätilasynnytyksestä täältä.
xoxo, Elina