Terveellisemmät hampurilaiset valmistuvat helposti kotona ja parastahan on kun saa valita itse mitä laittaa täytteeksi. Me ei oltu tehty pitkään aikaan kotona hampurilaisia, joten ennen Espanjaan lähtöä oli aika laittaa tuumasta toimeksi. Ihana vapaapäivä. Yhdessä kokkailu on mukavaa puuhaa.
Astetta terveellisemmät hampurilaiset
Hampurilaisiin tarvitset:
- Lidlin 100% kaurasydämiä (sopii loistavasti hampparien kanneksi!)
- 10% jauhelihaa ( ostettiin 800g, josta tehtiin 9 hampurilaispihviä)
- Avokadoa
- Tomaattia
- Gouda juustoa
- Mausteita (lihan sekaan laitettiin suolaa, pippuria ja valkosipulia)
Bataattiranskalaiset
- 4 pientä bataattia (näistä tuli 2 pellillistä)
- 2 rkl maissitärkkelystä
- Mausteita (pippuri, paprikamauste, valkosipuli)
- Oliiviöljyä
Tsatsiki-kastike
- Turkkilaista jugurttia
- Kurkkua
- Sitruunamehua
- Pippuria
Tee näin:
Mausta raaka jauheliha kulhossa ja muotoile pihveiksi. Paista uunissa noin 20 minuuttia 220 asteessa.
Kuori ja pilko bataatti sopivan kokoisiksi palasiksi. Huomioi, että bataattiranskalaiset kutistuvat hieman uunissa eli älä leikkaa liian pieniksi. Pese bataattiranskalaiset ja kuivaa hyvin. Ensin siis pestään bataatin oma tärkkelys pois ja sen jälkeen lisätään maissitärkkelys. Tämä on tärkeä vaihe rapsakkuuden kannalta! Kun bataattiranskalaiset on pesty, lisää pussiin maissitärkkelys ja bataatit. Muovipussissa on kätevä sekoittaa koko setti. Lisää tämän jälkeen öljy muovipussiin ja sekoita tasaiseksi. Mausteet olisi voinut laittaa myös tähän sekoituspussiin, mutta itse ripottelin ne vasta pelillä bataattien päälle. Bataattiranskalaiset kannattaa muuten levittää pellille ilmavasti. Paista 220 asteessa noin 30-40 minuuttia. Kannattaa vahtia ja sekoitella hieman välissä – sitten kun väriä alkaa tulla pintaan, niin pois uunista. Viimeisenä ennen tarjoilua lisää suola. Tämä suolan lisääminen viimeisenä vaikuttaa myös rapsakkuuteen eli älä lisää ennen paistoa.
Tsatsikin tein mututuntumalla omasta päästä ja siis lisäsin kulhoon n. 5 rkl turkkilaista jugurttia, raastoin palasen kurkkua ja lorautin sitruunamehua. Lisäksi ripottelin hieman pippuria joukkoon. Tämä kastike sopii hyvin sekä ranskalaisille, että itse hampparin väliin tuomaan mehevyyttä. Erittäin fresh vaihtoehto majoneesille!
Kun kaikki valmista, kokoa hampurilainen mieleiselläsi tavalla ja nauti lämpimänä. Paahdoin kaurasydämiä hetken leivänpaahtimella, jotta kannetkin olivat lämpimiä.
Tuleeko tehtyä kotona hamppareita? Omatekemät on kyllä super hyviä!
Ihanaa päivää teille!
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina