Oletteko tulleet miettineeksi mitkä kaikki asiat elämässänne vievät energiaa ja päin vastoin lisäävät sitä? Nämä energia- ja positiivisuusasiat ovat olleet suosikkejani viimeisten kuukausien ajan, sillä elämästä löytyy aina niin ihmeellisiä asioita, joista huomaa syy-seuraus-merkityksiä.
Mutta palataampa takaisin energia syöppöihin ja buustereihin. Jos asiaa tarkastellaan simppelillä kaavalla, energiaammehan vaikuttaa se, miten olemme nukkuneet, miten olemme syöneet ja miten liikkuneet. Nämä ovat konkreettisia ja helposti käsitettäviä energian ylläpidon peruspilareita. Monesti kuitenkin unohdamme henkisen energian puolen, joten pohditaankin nyt sen merkitystä jaksamiseen, mikä on mielestäni enemmän kuin tärkeää.
Jos henkinen energia on loppunut, sen huomaa parhaiten silloin kun olo on kuin puupäällä ja rättiväsyneellä vaikka olisi nukkunut ja syönyt hyvin. Mikään ei tunnu miltään. Mistään kivasta ei saakaan enää nautintoa samalla tavalla kuin ennen. Ajatukset ovat ehkä myös ajautuneet vääränlaisiin ja negatiivisiin ajatusmalleihin, jolloin oma energiakenttä on sekaisin. Tällöin tulisikin pohtia mikä mättää. Mihin olet elämässäsi tyytyväinen ja mihin et?
Ihmissuhteet energianlähteenä vai energiasyöppönä?
Varmasti monelle on jostain elämäntilanteesta tuttua, että jotkut ihmiset saavat olosi tuntumaan lähinnä kynnysmatolta. Ystävä saattaa aluksi tuntua kivalta, mutta pian huomaat tapaamisen jättävän vain huonot vibat. Syitä tähän voi olla monia, kuten heikot sosiaaliset taidot, toisen epävarmuus ja esimerkiksi itsekkyys. Mistä tietää sitten onko kynnysmatto-olo itse aiheutettua? Jos on vilpittömästi hyväntahtoinen ja silti saa sontaa niskaan niin vika ei silloin ole sinussa. Tällaiset ihmiset on hyvä jättää pois elämästä.
Entäpä muu elämä ja siinä sinkoileva energia?
Onko olosi työpäivän jälkeen rättiväsynyt ja tuntuu, että kaikki energia jäi työpaikalle? Eikö enää riitä potkua harrastuksiin ja ihmissuhteisiin? Työ ei voi olla pelkkä energiansyöjä vaan päin vastoin sen kuuluu myös tuoda sinulle energiaa. Oletko tällöin oikeassa työpaikassa? Mieti mitä voisit tehdä toisin. Sama homma, jos harrastat jotain lajia puoliväkisin niin onko se enää hyväksi? Tärkeintä onkin pohtia kuinka paljon käytät henkisiä voimavaroja tekemiisi asioihin ja antavatko ne asiat sinulle takaisin myös energiaa? Kyse on balanssin löytämisestä. Ja vaikka käyttäisit hirmuisesti aikaa johonkin niin se ei automaattisesti tarkoita, että se vie sinulta henkiset voimavarat loppuun. Joskus minä olen väsyneenä vaikka alkanut kirjoittamaan ja hetken päästä huomaan taas olevani pirteä ja ihanan flow-tilan vallassa. Olo on taas energinen. Sinun täytyy löytää intohimo ja oikeanlainen asenne. Ja se balanssi.
Tässä sinulle tehtävä mietittäväksi: Listaa paperille millaisia tunteita olet kokenut tekemässäsi työssä, ihmissuhteissasi ja harrastuksissasi? Oletko into piukeena jonkun kaverin nähtyäsi tai käytyäsi hikijumpassa? Vai laskeeko mielialasi lehmän hännän lailla kun teet jotain? Pohdi voisitko tehdä jotain muutoksia.
Huolehdi näistä perusasioista elämässä:
-Tee sellaisia asioita, josta saat energiaa (listaa paperille kivat asiat!)
-Jätä vähemmälle tai kokonaan pois ihmiset, jotka syövät energiasi.
-Ota omaa aikaa, muista rentoutua ja nukkua tarpeeksi.
-Huomioi läheisiäsi ja tehkää kivoja asioita yhdessä.
-Naura paljon!!
Energiaa päivään!
xoxo, Elina