Kyky esiintyä luontevasti ihmisten edessä on yksi tärkeimpiä taitoja arkielämässä ja työelämässä. Aluksi se voi olla haastavaa ja pelottavaakin. Esiintymisjännityksestä kärsivät elämässä kaikki ainakin jossain vaiheessa, enemmän tai vähemmän. Mutta mitä tehdä, jos kiusallinen esiintymisjännitys meinaa ottaa yliotteen ja paniikki iskee päälle lavalla?
Minä jännittäjänä
Minäkin olen jännittänyt esiintymistä elämäni aikana. Totta kai, onhan se jännittävä hetki kun yleisö hiljenee ja kuuntelee vain sinua! Ajatukset pyörivät hyrrän lailla suuntaan ja toiseen, jos et saa koottua niitä kasaan. Aikoinaan näitä juttuja pohdiskeltuani mietin mistä tämä jännitys kumpuaa. Lapsena nimittäin en jännittänyt esiintymistä ollenkaan, se tuli kuin luonnostaan ja nautin siitä, että saan on lavalla ja ihmisten ympärillä. Syynä siihen on varmasti se, että lapsi ei mieti mitä muut ajattelevat ja onko tukka varmasti hyvin ja vaatteet valittuna oikein. Aikuisena ihmiset käyttävät helposti liikaa energioita tällaisten turhanpäiväisten asioiden miettimiseen. Paras keino onkin siis pyrkiä unohtamaan kaikki muu ympärillä ja nauttia siitä mitä teet! Minulle on vuosien varrella kertynyt kokemusta esiintymiseen monestakin tapahtumasta tai tilaisuudesta, mutta silti aina löytyy jotain parannettavaa ja kehitettävää omassa esiintymisessä. Minun esiintyminen on kehittynyt vuosien mittaan tekemällä lavamallintöitä, juontamalla tapahtumia ja toimimalla myös esiintymistaidon valmentajana. Valmentajana sitä vasta oppiikin itse!
Tässä minun top 5 vinkkiä, joilla pääset eroon tai ainakin voit lieventää esiintymisjännitystä:
1.Ympärilläsi olevat ovat vain ihmisiä.
Mielestäni tärkeintä on ajatella, että kaikki kenelle esiinnytkään, ovat vain ihmisiä, samanlaisia kuin sinä. Olit sitten lavalla ison yleisön edessä tai tuomaristohaastattelussa Fitnessmalli-kilpailussa, niin muista se, että heitä ei tarvitse jännittää. Ajattele mielummin, että olet puhumassa tärkeimmille ystävillesi.
2.Mielentila kuntoon.
Virittäydy sellaiseen moodiin, jossa kuvittelet onnistuvasi. Rauhoita mieli ja ole ennenkaikkea positiivinen. Älä ajattele ”mitä jos mokaan”tai muuta vastaavaa negatiivista. Se vain vie energioitasi itse suoritukselta. Mielikuvaharjoittelu onnistumisesta perustuu esiintymistilanteen totuttelemiseen ja tutustumiseen. Kannattaa myös ajatella päinvastainen tilanne, miten toimit jos sanoisit jotain väärin. Miten korjaisit tilanteen? Näin ollen pystyt keksimään ratkaisuja mahdollisiin riskitekijöihin ja saat varmuutta selviämiseen.
3. Salli jännittäminen.
Jännittäminen on normaali inhimillinen mielen reaktio, joka vaikuttaa myös kehoon. Tärkein oivallukseni onkin, että jännittämistä täytyy ymmärtää ja hyväksyä se osana esiintymistä. Alku on aina jännittävin, mutta kun pääset vauhtiin se yleensä laantuu. Voit vallan mainiosti kertoa kohdeyleisöllesikin, että sinua jännittää. Yleisö on aivan varmasti sinun puolellasi.
4.Lavaolemusta voi opetella!
Mieti millaista esiintyjää on sinusta kiva katsella? Onko se hyvässä ryhdissä seisova selkeästi artikuloiva vai huonoryhtinen kädet taskussa mumisija. On olemassa muutamia sääntöjä, jotka kannattaa muistaa:
- Katseen on hyvä kohdentua yleisöön, näin ollen huomioit heidät ja otat tilanteen omaksesi.
- Liikkumisen tulisi olla hallittua, mutta se on täysin riippuvainen tyylistäsi. Energinen ihminen luonnollisesti liikkuu enemmän ilman, että menettää uskottavuutensa kuin rauhallisesti esiintyvä. Jos puhut n. puhujapöntössä niin kannattaa vaikka pitää kiinni siitä, ettet lähde turhaan heilumaan.
- Käsien käyttö liittyy edellämainittuun. Energisen tyyliin se sopii, kun taas rauhallisesta aiheesta puhuvan on ehkä syytä välttää turhaa huitomista. Käsien käyttö kuitenkin elävöittää hurjasti esiintymistäsi, joten älä kokonaan lukitse niitä paikoilleen. Pidä kädet näkyvillä mielummin kuin seläntakana.
- Äänen käyttöön on myös syytä kiinnittää huomiota. Artikuloi selkeästi ja pidä taukoja. Minulle tämä on ehkä haastavinta ja voisin kehittyä tässä lisää. Huomaan sen, että monesti saatan puhua pälpättää liian nopeasti!
- Muista olla iloinen ja hymyillä! Tämä on toki riippuvainen puhuttavasta aiheestasi. Jos puhut hautajaisten muistotilaisuudessa niin silloin neutraalius on paikallaan.
5. Kerää onnistumisen kokemuksia ja palautetta.
Onnistumiset vahvistavat luottamusta esiintymistaitoosi. Jos voit, niin aloita vaikka pienelle kohderyhmälle esiintymisestä, esimerkiksi kavereillesi. Kysy myös rohkeasti palautetta esiintymisestäsi ja mieti palautteiden avulla miten voisit parantaa.
Loppuun haluan vielä muistuttaa, että älä ota ihan kaikkea niin vakavasti. Jos mokaat niin käännä ajatukset huumorin puolelle ja opi! 🙂 Toivottavasti tästä oli apua teille!
Ihanaa päivää <3
xoxo, Elina