Olen saanut paljon kyselyitä, että millaiset kustannukset Euroopan läpiajoreissullamme oli. Yllättikö jokin ja mitä erinäiset asiat maksoivat? Käytimme matkaan aikaa noin viikon verran lauttamatka mukaan lukien. Jos et ole vielä lukenut matkapostaustani niin pääset lukemaan sen täältä (avautuu uudelle välilehdelle). Reitillemme osuivat: Saksa, Hollanti, Belgia, Luxembourg, Ranska, Andorra ja määränpäämme Espanja.
Laivamatkan kustannukset
Laivamatka Saksaan Travemündeen neljältä hengeltä pakettiauton kanssa ikkunallisessa hytissä kustansi vajaa 500 euroa. Varmasti olisi saanut halvemmallakin, jos olisi tinkinyt hytin tyypistä tai halvimmillaanhan pääsee ottamalla pelkät istumapaikat ilman hyttiä. Kuitenkin 29 h laivamatka on sen verran pitkä, että on kiva päästä pitkälleen. Varsinkin, jos on pitkä ajomatka edessä niinkuin meillä oli.
Ruotsin tai Viron kautta pääsisi tietysti myös halvemmalla, mutta sitten olisi ollut enemmän ajettavaa. Meillä oli rajallinen aikataulu, joten laiva Saksaan oli hyvä juttu. Laivalla pääsimme rentoutumaan ja syömään hyvin.
Yöpymisen kustannukset
Hotelleihin meni eniten rahaa matkallamme. Se on tietysti itsestä kiinni paljon haluaa laittaa rahaa yöpymiseen. Halpojakin huoneita löytyy hostelleista, jos on valmis tinkimään keskusta-alueesta ja monesta muusta. Me varasimme hotellit suurimmaksi osaksi etukäteen hotels.com kautta ja huone maksoi keskimäärin 60-90e / henkilö/ yö. Hotellimme sijaitsivat aina ihan kaupunkien keskustassa.
2 hengen hotellihuonekulut: 120e Hannover, 130 e Brysseli, 360 € Pariisi (2 yötä), 120€ Toulouse, 150€ Madrid = 880€ eli 440€/henkilö
Parkkimaksut
Ja koska olimme autolla, piti tietysti maksaa auton ”yöpymisestä” eli parkkimaksut.
Autoparkit: 25€ Hannover, 30€ Brysseli, 80€ Pariisi, 26€ Toulouse, 50€ Madrid = 211€
Veimme autot aina parkkihalliin yöksi, joten parkkikustannukset nousivat sen takia. Parkkihallit olivat kuitenkin helpoin ja auton kannalta turvallisin vaihtoehto keskusta-alueella. Lisäksi tuli muita pieniä parkkikustannuksia varmaan noin 20 euron edestä.
Bensan kustannukset
Autolla ajaessa tulee myös eteen bensakulut ja niihin upposi yhteensä koko matkalta 396,27 €. Luxembourgissa ja Andorrassa oli halpaa dieseliä eli tankkaaminen kannattaa ajoittaa näihin maihin. Hinta oli alle euron litralta.
Tiemaksut
Euroopan monissa maissa on käytössä tiemaksut moottoriteillä. Saksassa, Belgiassa ja Luxembourgissa ei tainnut olla tiemaksuja, mutta Ranskassa ja Espanjassa oli. Yleensä homma toimi niin, että alkupisteessä otettiin lippu masiinasta ja loppupisteessä tilitettiin automaattiin tai lipuntarkastajalle. Joskus taas maksettiin joku vakiosumma moottoritien alussa. Tietullit voi halutessaan välttää ajamalla pienempiä teitä pitkin.
Tietullit: Yhteensä noin 150€ (Ranska & Espanja).
Muuta huomioitavaa:
Saksassa oli maksulliset wc:t huoltoasemilla noin 50-70 cnt/huoltoasema.
Ruokaan kului tietysti rahaa, illalla syötiin aina ravintoloissa ja päivisin yleensä ostettiin huoltoasemilta tai muista kaupunkien pysähdyspaikoilta lounassalaatteja, joiden hinnat vaihtelivat. Ostettiin myös snäksejä autoon evääksi. Lonkalta heitän, että 40 e meni keskimäärin ruokaan per henkilö/päivä eli 7 päivältä 280 e.
Lennot takaisin Suomeen: n. 260 e /henkilö
Arvio kokonaiskustannuksista
Meidän reissumme kustannukset olivat siis noin 1300 e/ henkilö. Kustannuksia olisi pystynyt helposti nipistämään monella sadalla, mutta tosiaan halusimme ajaa nopeimpia teitä pitkin ja yöpyä keskusta-alueella.
Millaisia kustannuksia teillä on ollut ajaessanne Euroopassa?
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina