Muutama päivä sitten snapchatissani vilahtivat omatekoiset kaura-porkkanaleivät, jotka ovat terveellinen valinta arkeen. Monet teistä ovat kyselleet ohjetta, joten täältä pesee! Me syötiin koko pellillinen aamupalaksi kahteen pekkaan, olivat todella hyviä!
Terveellinen ruoka ei tarkoita samaa asiaa kuin tylsä ruoka!
Kaura-porkkanaleivät (8kpl)
Tarvitset:
- 3 kananmunaa
- noin 2,5 dl kaurahiutaleita (GL)
- 1 porkkana raastettuna
- Hyvänlaatuista suolaa
- Tuoretta persiljaa ja basilikaa
Tee näin: Sekoita kulhossa munat sekä kaurahiutaleet keskenään. Raasta porkkana joukkoon ja lisää haluamasi mausteet. Minä laitoin ruususuolaa, persiljaa ja basilikaa. Paista uunissa 200 asteessa kunnes muuttuvat kullanruskeiksi (n. 10-15 min). Nauti lämpöisinä ja lisää päälle haluamasi lisukkeet. Minä laitoin voita ja juustoa, toimi todella hyvin!!
Sitten kyseltiin myös lihapullaohjetta, joka vilahti vuorostaan viime viikolla snapchatissa.
Lihapullat ovat olleet jo pitkään mun yksi suosikkuruuistani. Niiden tekeminen ei vaadi paljoa aikaa ja ne valmistuvat melkein itsestään uunissa. Omatekemä on parasta, sillä näin olet tietoinen siitä mitä oikeasti syöt ja lisäaineet jäävät sinne kaupan hyllylle.
Minä en käytä jauhoja lihapullien teossa vaan suosin psylliumia, jolla saadaan rakennetta.
Tässä minun suosima terveellinen lihapullaresepti:
LIHAPULLAT (22kpl) a`la ElinaAdaSofia
- 800 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
- 2 kananmunaa ja 1 valkuainen
- n. desi psylliumia
- Suolaa, valkosipulijauhetta, mustapippuria oman maun mukaan. Mä laitoin runsaasti valkosipulijauhetta!
Tee näin: Sekoita jauhelihan joukkoon kananmunat ja viimeisenä psyllium. Lisää lopuksi mausteet ja sekoita hyvin, jotta mausteet leviävät tasaisesti jauhelihan joukkoon. Muotoile lihapulliksi pellille ja paista uunissa 225 asteessa 20 minuuttia.
Keitin lihapullien kylkeen riisiä.
PS. Jos haluat tulisia lihapullia, niin pilko joukkoon tuoretta chiliä tai chilijauhetta. Myös juustokuutiot toimivat todella hyvin lihapullien kanssa.
Lue myös nämä reseptit:
Kotitekoinen terveellinen granola
Helppo raakasuklaan teko-ohje terveelliseen herkutteluun
Ihania ruokahetkiä <3
xoxo, Elina