Mielenterveyshäiriöt ovat THL:n mukaan yleisnimike erilaisille psyykkisille häiriöille, jotka aiheuttavat merkittäviä arkipäivää haittaavia oireita.
Mielenterveys järkkyy jokaisella jossain elämänvaiheessa ja tilapäinen henkinen pahoinvointi esim. stressin vallassa tai muussa vaikeassa elämäntilanteessa on normaalia. Jos taas henkinen pahoinvointi pitkittyy, arki vaikeutuu ja paha olo näkyy erilaisina kompensointimuotoina, voidaan puhua mielenterveyshäiriöstä. Toki tarvitaan myös ammattilaisen antama arvio.
Tämän tekstin tarkoituksena on puhua avoimuudesta koskien mielenterveydenhäiriöitä. Aikaisemmin mielenterveyshäiriöt ovat olleet suorastaan tabu, josta ei puhuttu. Niitä häpeiltiin ja sairastavia ihmisiä pidettiin suorastaan syntisinä. Eikö pelätty jopa niiden tarttumistakin? Onneksi nykyisin mielenterveyden ongelmista puhutaan jo aika kivasti esim mediassa, blogeissa jne, mutta vieläkin on parantamisen varaa. Somen kautta voi nimittäin välittyä myös helposti ns. ulkokultainen elämä.
Ei parane flunssan lailla
Mietin tässä juuri omaa elämääni. Sairastin syömishäiriötä n. 7 vuotta elämästäni ja salailin sitä henkeni edestä. Minulla on myös diagnosoitu keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö. Oli kamalaa saada lääkkeet niihin ja tunsin valtavaa häpeää. Tunsin itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi, koska minulla oli ongelmia – sellaisia ongelmia, jotka eivät parane flunssan lailla.
Mitä muut olisivat ajatelleet?
Mut oltaisiin määrätty osastohoitoon, mutta en voinut jäädä pois koulusta. Mitä muut olisivat ajatelleet? Mitä olisin keksinyt selitykseksi? Tuntui, että valehtelin jo muutenkin liikaa, ja en halunnut enää joutua selittelemään poissaoloani. Ajattelin myös kapinallisesti, että onneksi olen täysi-ikäinen ja mua ei voi määrätä. BMI kuitenkin huiteli lähelle 16, joten olisihan se ollut viittä vaille pakkohoidon paikka. Näin jälkikäteen olisin toivonut meneväni sinne vapaaehtoisesti.
Kuuntelevia korvia muttei rohkeutta puhua
Oon aina ollut tosi vastuullinen, tunnollinen sekä herkkä. Oon lukuisat kerrat sinnitellyt koulussa pahan olon noustessa pintaan ja räjähtänyt itkuun vasta sitten kun pääsen omiin oloihini. Käpertynyt kotona lattialle itkemään ja toivonut, että joku suurempi voima päättäisi elämäni. Olen vältellyt sosiaalisia tilanteita, saanut hulluja raivokohtauksia lautasten lentäessä seinään ja halunnut vahingoittaa itseäni. Tuntuu nyt tosi kamalalle kirjoittaa näitä asioita ylös, mutta kyllä, mm. nämä asiat olen käynyt läpi elämäni aikana. Tuntuu myös surulliselle ajatella sitä nuorta minää ja nimenomaan sitä, kuinka yksin olin vaikeuksieni kanssa. Oikeastaan minulla oli vain Äitini, joka tuntui ymmärtävän ja kenelle uskalsin puhua rehellisesti. Tai varmasti olisi ollut paljonkin kuuntelevia korvia lähellä, mutten uskaltanut avata suutani. Kulissit oli pidettävä pystyssä.
Tänä päivänä oon todella kiitollinen siitä, että olen uskaltanut puhua avoimesti esimerkiksi juuri syömishäiriöstäni. En enää koe sitä häpeällisenä mustana pilvenä pääni yläpuolella vaan pikemminkin ajattelen sen vahvistaneen minua. Olen kiitollinen, että voin parantumistarinallani auttaa monia muita. Olette ihania kun uskallatte laittaa minulle viestiä, autan enemmän kuin mielelläni.
Mielenterveyshäiriöt eivät ole häpeä!
Haluaisinkin tähän loppuun sanoa, että uskaltakaa puhua läheisille ongelmistanne. Uskaltakaa hakea apua ja havahtua heti jos omat voimavarat ei riitä. Mielenterveyshäiriöt ovat NIIN YLEISIÄ tässä maailmassa, et ole yksin <3
PS. Alkukuusta julkaistiin omaa syömishäiriö-kehopositiivisuus ajatusmaailmaa käsittelevä juttu Ilta-Sanomissa. Löydät sen täältä.
PPS. Meillä on tulossa syyskuussa Helsingissä Kaunis Minä -ilta, jonka teemana on mielenterveydenhäiriöt. Mikäli sinua kiinnostaa kuulla tapahtumasta jo nyt ennen kuin laitamme sen virallisesti myyntiin, laita minulle viestiä/ kommenttia niin kerron sinulle lisää! <3
Kuvat: Laura Laukka
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina