Perätilasynnytys on tosiaan takanapäin ja tässä tulee minun synnytyskertomus – postausta synnytyksestä on toivottu tosi paljon ja uskon, että tämä luo paljon tsemppiä varsinkin niille, joilla on perätilasynnytys edessä. Siitä tosin en osaa sanoa, että kumpi on ”helpompi”, raivo vai perätarjonta, koska kokemusta vain tästä yhdestä 😀
Perätilasynnytys – kaikki alkoi käynnistyksellä Naistenklinikalla
29.10.2020 torstai. Oli kulunut pari päivää päivää lasketusta ajasta (26.10). Nukuin tilanteeseen nähden oikein hyvin ja lähdinkin saman tien kävelylle herättyäni. Ajattelin, että toiset ne lähtee töihin, mä synnyttämään. Tuntemukset seilasivat laidasta laitaan ja en oikein tiennyt mitä ajatella. Kaikki tuntui niin utopistiselta. Tänäänkö on se päivä, kun uusi elämä alkaa!?
Automatkalla Naistenklinikalle tuntui pala kurkussa. Olin lähdössä suorittamaan yhtä elämäni tärkeimmistä tehtävistä. Synnyttämään vauvaa. Mitä se oikeastaan on? Mitä siitä voi odottaa? Muuta kuin, että se sattuu kamalasti ja on niin outoa. Miten se mahtuu tulemaan ulos? Miksi haikara ei voi tuoda vauvoja niin kuin lastenkirjoissa?
Vauvan sydänkäyrää otettiin tiuhaan.
Naistenklinikan käynnistysosastolla klo 11.00 saimme heti oman huoneen. Lääkäri teki arvion, että mikä tilanne ja totesi, että on aloitettava cytotecilla, koska sen verran ”epäkypsä” kohdunsuu. Sain lääkettä ja heti alkoikin tapahtua, mutta hillitysti. Sain 4 h päästä uuden lääkkeen ja tuntemukset lisääntyivät iltaa kohden. Pään sisäiset tunteet sen sijaan heilahtelivat vuoristorataa, itkin ja nauroin vuorotellen. Taavin ihana huumori pelasti monta tilannetta.
Koko ilta oli yhtä odottelua. Jostain syystä vauvan sykkeet laski pariin otteeseen alas ja tämän takia jouduttiin ottamaan extrakäyrää. Aivan hirveä tunne. Yötä vasten en saanut enää lääkettä lisää, koska haluttiin katsoa miten etenee ja niinhän siinä sitten kävi, että supistelut rauhoittuvat. Sain nukuttua yön ”hyvin”, noin 6 tuntia.
30.10 perjantai. Aamulla lääkäri tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi, että nyt laitetaan balongi. Sen laitto oli epämiellyttävää (ilmeisesti jollain katetrilla asennettiin ja se letku teipattiin reiteen kiinni), mutta ajatus siitä, että oltiin menty eteenpäin lohdutti. Balongin kanssa alkoikin sitten tapahtua hyvin ja supisteli lupaavasti. Sain käydä Naistenklinikan pihalla vähän kävelemässä ja ihanat Kata sekä Neea tulivat moikkaamaan. Ystävistä saa niin paljon voimaa ja se on tuonut korvaamatonta tukea, kun ollaan Katan kanssa kohtalotovereita. Meidän lasketut ajat oli siis parin päivän erolla!
Balongi tuli ulos noin 6 tunnin päästä laitosta ja olin toiveikas. Pian kuitenkin supistelut rauhoittuvat ja lääkäriä sai odotella pienen ikuisuuden. Synnytyssalissa oli ruuhkaa. Odottaminen otti tosi koville ja epätoivo alkoi iskeä, että eteneekö tämä mihinkään. Ei vaan enää olisi jaksanut odottaa yhtään ja ne eilisiltaiset sykkeenlaskut kummitteli edelleen päässä. Lääkäriä odotettiin tosiaan 30 minuutin sijaan melkein 8 tuntia ja sitten päädyttiin siihen, että saan taas cytotecia, koska balongi ei ollut avannut kohdunsuuta tarpeeksi. Normaalisti balongin jälkeen voitaisiin puhkaista kalvot, mutta koska perätilasynnytys, näin ei suositella tekevän. Cytotecilla ei sitten ollut päällisin puolin mitään vaikutusta, paitsi vauvan sykkeet laskivat taas yhtäkkiä, mutta palautuivat kuitenkin nopeasti. Pelottavaa, ahdistavaa ja stressaavaa. Halusin vain mahdollisimman pian päästä synnyttämään, että koko homma olisi ohi.
31.10 lauantai. Aamulla lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen ja ei oltu menty eteenpäin yhtään eilisillasta. Ajattelin, että voi helv*tti ja otti aivoon olla koko paikassa. Nyt kuitenkin päästiin aloittamaan oksitosiinitippa ja samalla seurattiin vauvan sykkeitä tarkasti. Sitten alkoi tapahtua. Supistukset muuttuivat hetki hetkeltä kivuliaimmiksi ja oli vaikea löytää hyvää asentoa, kun olin köytettynä sykekäyriin sekä tippaan. Sain tässä vaiheessa kivunlievitykseen lämpöpussin ja kokeilin tens-laitetta, mutta siitä en saanut mitään iloa. Jossain kohtaa pyysin sitten vahvempaa ja sain jotain hyvää lääkettä suoraan piikillä lihakseen. Olo helpottui heti! Puolen päivän jälkeen lääkäri tarkasti tilanteeni ja olinkin auki sen verran, että oli aika siirtyä synnytyssaliin. Sain itse kävellä sinne vaikka olinkin aika kipeä. Alakerran synnytyssali oli huone numero 13 ja se pisti heti silmään kun hoipertelin käytävää pitkin. En kuitenkaan kehdannut valittaa asiasta, vaan halusin nopeasti päästä maaten ja löytää hyvän asennon. Sain tässä kohtaa kouraan ilokaasumaskin, mutta en kokenut saavani siitä juurikaan helpotusta. Hengittelin sitä silti.
Perätilasynnytyksessä on enemmän riskejä ja synnytyksen on edettävä sutjakkaasti
Koska kyseessä oli perätilasynnytys, kätilö sanoi, että mulle laitettaisiin epiduraalikatetri joka tapauksessa – halusin tai en. Perätilasynnytyksessä on nimittäin isompi riski päätyä kiireelliseen sektioon, joten katetri oli hyvä olla jo valmiina. Anestesialääkäri laittoi katetrin pian mun saapumisen jälkeen ja pyysin siinä sitten samalla uusia lääkkeitä helpottamaan kipua – mietin, että mitä sitä turhaan kärvistelemään kun on lääkkeet keksitty. Ei lääkkeettömyydestä jaeta mitään kunniamerkintöjä. Sain ensin fentanyyliä, joka oli taivaanlahja. Sen jälkeen tuikattiin menemään vielä kaksi epiduraalia. Suosittelen! Lapsivedet meni klo 15.25 ja se oli erikoinen tunne. 😀 Kätilö tarkasti välillä aina tilanteeni ja aukenin hyvää vauhtia oksitosiinitipan siivittämänä. Yllättävän nopeasti olinkin sitten jo täysin auki ja hetki jouduttiin odottelemaan, että epin vaikutus lievenisi ja pääsisin ponnistamaan. Jossain kohtaa vauvan sykkeet taas romahteli ja jouduttiin konsultoimaan lääkäriä, että miten edetään. Tilanne kuitenkin normalisoitui ja saatiin vihreää valoa edetä kohti ponnistusvaihetta!
Ponnistusvaihe
Noin klo 20.50 alkoi tosiaan olla aivan JÄRKYTTÄVÄ ponnistaminen tarve ja se oli sitten menoa. Olin ensin kahden kätilön kanssa ja he hälyttivät lääkärit paikalle, kun vauvan peppu alkoi olla näkyvissä. Huoneeseen singahti nopeasti seniori lääkäri, erikoistuva lääkäri sekä yksi kätilö lisää. Perätilasynnytyksessä on siis yleisesti aina enemmän porukkaa paikalla ja synnytyksen on edettävä sutjakasti. Odotella ei voi toisin kuin ”tavallisessa” synnytyksessä, vaan herkästi siirrytään leikkauspöydälle. Lääkäri auttoi vauvan pään ulos viimeisenä.
Ponnistusvaihe kesti kokonaisuudessaan noin 25 – 30 minuuttia ja mulla meinasi toivo loppua kesken kaiken monta kertaa. Sattui kamalasti. Kuitenkin ihanat kätilöt ja lääkärit jaksoivat tsempata mua loppuun asti. Taustalla soi myös Taavin tekemä biisilista helpottamaan mun oloa ja voitte arvata mille tuntui kun Siltsun biisit alkoi soida. Malagaan -biisi on saanut uuden merkityksen 😀 Ei vaan, mun oli varsinkin lopussa suljettava aivot kaikelta muulta ja keskityttävä tekemään työtä käskettyä. Kätilö huusi mulle hengitysrytmiä, jonka mukana piti ponnistaa. ”Vedä happea sisään ja työnnä työnnä työnnä, jatka jatka jatka, vielä vaan ja sama uudelleen vedä henkeä ja jatka työntämistä”. Ponnistaessa mulle tehtiin episiotomia (välilihan leikkaus) ja laitettiin pudendaalipuudutus.
Klo 21.16 Maxmanie Ocean -biisin soidessa kuulin pienen kiljahduksen ja rakas poikani nostettiin mun syliin. Sanat ei riitä kuvaamaan tätä tunnetta. Mistä hän tähän rinnalleni putkahti? En voinut uskoa todeksi mitä oli juuri tapahtunut. Pieni osasi heti ottaa oikean imuotteen rinnasta ja alkoi syödä! Mä muistin tässä vaiheessa myös omat syömishimoni ja huikkasinkin Taaville, että ehtiiköhän hän jo laittaa sushi-tilauksen Tokyo55-ravintolaan. Saatiin pian taksilla 60 kappaletta erilaisia susheja synnytyssaliin 😀 Mä taisin tässä välissä vielä suht pian synnyttää istukan! Tämä tuli mulle raskausaikana yllätyksenä, että istukkakin täytyy ponnistaa ulos, mutta se oli yksi pikku pieru kaikkeen edeltävään verrattuna. Samalla ommeltiin 11 tikkiä. Pissaaminen ei multa onnistunut kunnolla, joten piti pitkin yötä ja vielä seuraavanakin päivänä katetroida. Tämän takia ei muuten päästy perhepesähotelliin, vaan saatiin perhehuone 61 osastolta.
Perätilasynnytys oli positiivinen kokemus
OMG mä tein sen. Mä synnytin! Ja vieläpä perätilassa. Asia, jota mä oon pelännyt ja joka mua on ällöttänyt eniten maailmassa. Mä synnytin pienen kauniin täydellisen poikavauvan 2,5 päivän käynnistämisen jälkeen ja itse synnytys taisi kestää noin 12 tuntia. Painoa vauvalla oli 3544 grammaa ja pituutta peräti 55 cm. Apgar pisteet 9/10 (väristä tuli miinus). Olin kliseisesti sanottuna helvetin väsynyt, mutta hyvin onnellinen.
Kiitos vielä aivan ihanille kätilöille Naistenklinikalla ja omalle poikaystävälle, josta oli korvaamaton tuki – koko raskausamatkan ajan. Jäi todella positiivinen fiilis, vaikka oli rankkaa ja teki kipeää. Mutta mitäpä sitä ei kestäisi oman rakkaan lapsen eteen. Vihdoin Pingu on täällä! <3
Onko muilla kokemuksia perätilasynnytyksestä? Miten mennyt?
Lue myös:
Vauvan perätilan ulkokäännös – kokemukseni
xoxo, Elina