Minulle on tullut kyselyitä Radio Loopin haastatteluun liityen, että miltä tuntuu puhua avoimena syömishäiriöstä. Hyvä kysymys! Syömishäiriö on kuitenkin vaikea ja vakava asia, joka koskettaa sairastuneen itsensä lisäksi läheisiä.
Aikaisemminhan häpeilin kovasti sairauttani ja tuntui maailman kamalimmalle ajatukselle jos joku muu kuin perhe saisi tietää. Perfektionistiluonteeni takia en sallinut sitä, että olisin näyttänyt heikolle ja huonolle muiden silmissä. Oli vaikea tunnustaa tosiasioita.
Haluan vaikuttaa ja puhua tärkeistä asioista
Vasta reilu vuosi sitten oikeasti uskalsin avata suuni ja kertoa asiasta edes joillekin kavereilleni. Vaikka koinkin olleeni parantunut jo paljon aikaisemmin, en silti ollut käsitellyt asiaa siihen pisteeseen, että olisin puhunut asiasta näinkin julkisesti. Tämän vuoden Fitnessmalli -kilpailuun hakeminen oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, koska tätä kautta pääsen oikeasti vaikuttamaan ja puhumaan tärkeistä asioista. Hienoa, että media on huomioinut kirjoituksiani syömishäiriöstä ja olen päässyt radiohaastatteluun. Voit käydä kurkkaamassa Loopin haastatteluni täältä. Ilta-Sanomat taas kirjoitti aiheesta täällä.
Haluan olla avoin ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. En kaunistella asioita. Haluan havahduttaa ja olla esimerkkinä muille ketkä kamppailevat syömishäiriöstä tai ovat ajautumassa oireiluun.
Et ole huonompi kuin naapurisi
Viime aikoina olen pohtinut oikein kunnolla sitä häpeilyä ja pelkoa syömishäiriön sekä siitä johtuvan masentuneisuuden paljastumisesta, mitä jos joku olisi saanut tietää. Millä tavalla syömishäiriö tekisi minusta jotenkin huonomman kun naapurista? Niin, ei millään tavalla. Ja eihän sitä voi tietää mitä ongelmia naapurilla on. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Oikeasti on ollut hienoa oivaltaa, että asia josta joskus kärsin ja jota kuollakseni häpeilin, onkin kääntynyt vahvuudekseni ja pystyn omien kokemuksieni sekä oivallusteni avulla auttamaan muita syömishäiriöistä kärsiviä.
Syömishäiriöthän ovat melko yleisiä sairauksia ja niistä ei ole mielestäni puhuttu tarpeeksi mediassa tai muuallakaan. Syömishäiriöitä jääkin varmasti liian monta diagnosoimatta, koska niistä ei uskalleta puhua ja sitä pidetään häpeällisenä. Ovathan paino ja syöminen kovin henkilökohtaisia ja arkoja asioita. Sairautta saatetaan myös vähätellä tai ei pahimmassa tapauksessa huomioida ollenkaan. Syömishäiriöitä voi olla niin monimuotoisia, mikä myöskin vaikeuttaa niiden havainnointia.
Tämän takia, eihän unohdeta lähimmäistä ja sivuuteta pieniäkin oireita? Uskalletaan puhua myös vaikeista asioista!
Heikkoudesta vahvuudeksi,
xoxo, Elina