Kaupallinen yhteistyö Jollyroom
Olen raskauden loppupuolelta asti jännittänyt automatkoilla, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, kun jouduin kolariin noin viikko ennen laskettua aikaa. Hiljensin suojatielle ja taksikuski täräytti perääni. Kolaus ei ollut onneksi iso, mutta totta kai se pisti ajattelemaan kaikkea entä jos..Haluankin siis tähän alkuun muistuttaa kaikkia autoilevia: älkää näprätkö puhelinta samalla, kun ajatte ja pitäkää turvaväli. Kohtalokas kolari on vain yhden silmänräpäyksen päässä.
..Olen siis alusta asti asettanut korkeat kriteerit turvaistuimille ja vauvan täyttäessä 9kk oli aika uudelle istuimelle entisen jäädessä pieneksi.
Päädyimme Axkid ONE -turvaistuimeen, joka on saanut Ruotsissa viime vuonna (2020) palkinnon vuoden parhaasta vauvatuotteesta sekä lastenturvatuotteesta. Axkid ONE on myös ainoa turvaistuinmalli, joka täyttää viimeisimmät i-Size-vaatimukset ja sopii jopa 7 vuotiaaseen asti (125 cm pituus tai 23kg) eli todellakin hintansa väärti! Pitkä käyttöikä ja helppo säätäminen ovatkin ehdottomasti iso plussa. Ollaan nyt noin kuukauden verran testailtu istuinta ja se vaikuttaa tosi hyvälle! Ja tietysti pääasia, että pikkuinen viihtyy!
Entäpä turvallisuus?
Lueskelin Axkid ONE -turvaistuimen ominaisuuksista ja minut vakuutti erityisesti sen innovatiivinen rakenne, joka luo ”suojakuoren” vauvan ympärille. Tämä rakenne kerää itseensä liike-energiaa mahdollisen törmäyksen sattuessa. Lisäksi tästä istuimesta löytyy sivutörmäyssuoja (ASIP).
Axkid ONE -turvaistuimella lapsi voi matkustaa selkä menosuuntaan jopa 2 vuotta pidempään muihin markkinoilla oleviin turvaistuinmalleihin verrattuna. Tiesittekö, että selkä menosuuntaan matkustaminen on jopa viisi kertaa turvallisempaa pienille lapsille 6-7 vuoden ikään asti? Tämä on tosiaan mahdollista Axkid One -turvaistuimessa.
Automatkan unet
Axkid ONE -turvaistuimessa on automatkan unia ajatellen loistava Sleepwell -ominaisuus, joka mahdollistaa istuimen kallistumisen näppärästi 42 asteen kulmaan. Meidän vauveli nukahtaa autoon yleensä helposti ja tuo kallistuskulma vaikuttaakin todella passelille! Saisko aikuisillekin vastaavan? 😀 Niskatukea saa myös säädettyä jopa 12 eri asentoon. Me matkustetaan jonkun verran autolla ja tehdään reissuja Mikkeliin. Matkataan nimenomaan usein vauvan unien aikaan.
Axkid ONE -turvaistuin on helposti asennettavissa ISOFIX -kiinnitysjärjestelmän avulla ja koko asennusprosessissa on vain kuusi yksinkertaista vaihetta. Säädettävän kiskon ansiosta jalkatila on myös verrattain isompi mitä muissa vastaavissa turvaistuimissa ja näyttääkin siltä, että on kasvuvaraa. 8kk neuvolassa vauvelin pituus oli muuten 74 cm ja seuraava mittaus onkin vasta 1 -vuotis neuvolassa! Niin iso poika jo!
Me hankittiin lisäksi turvaistuimen eteen Jollyroomista peili, josta vauva näkee etupenkille ja ennen kaikkea komean oman kuvansa, haha. Tämä olisimme voineet hankkia jo aiemmin, suosittelen kaikille autoileville vanhemmille!
Onko Axkid One teille tuttu?
xoxo, Elina