Kesällä vaatekerrokset vähenee ja kaupoista löytyy toinen toistaan ihanampia kesämekkoja, shortseja,bikineitä…mutta entä jos ulkonäköpaineet rajoittaa pukeutumista? Entä jos mielessä pyörii vain se, että näyttää mielestään liian isolle?
Ulkonäköpaineet ja itsetunto
Saan Instagramissani tosi paljon viestejä ja kiitosta siitä, kun olen kertonut avoimesti kamppailleeni ulkonäköpaineiden kanssa sekä myös siitä, kun olen avannut asiaa miten olen oppinut saavuttamaan hyväksyvän minäkuvan. Hyvä itsetunto ja minäkuva eivät ole itsestäänselviä asioita tässä maailmassa eikä hyvän itsetunnon kanssa noin vain synnytä. Kokemukset lapsuudesta lähtien ovat muokanneet meitä ja itsetunto kehittyykin itseasiassa läpi elämän. Se on myös täysin normaalia, että jonain päivänä oma naama ei miellytä – pääasia minusta onkin, että suurin osa ajasta oltaisiin armollisia itsellemme ja tykättäisiin itsestämme juuri sellaisina kuin ollaan. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja, mutta siihen kannattaa puuttua, jos negatiiviset ajatukset ja fiilikset itsestä pyörivät päässä 24/7.
Ulkonäköpaineita ollaan muodostettu kautta aikojen lehdissä poseeraavien mallien perusteella, mutta uskon, että tänä päivänä isoin vaikuttaja on Instagram. Instagramissa on paljon tilejä, joista on realistisuus kaukana. Tosi monet valitettavasti muokkaavat kuvia siten, että kaventavat vyötäröä tai muokkaavat kasvonpiirteitä, silottavat ihoa..Se on surullista, koska nuoret (ja toki aikuisestkin) saavat helposti sellaisen kuvan, että täytyy näyttää tietynlaiselta. Virheettömältä nukelta. Ulkonäköpaineet muodostuvat meille todella turhan takia, sillä usein itseä moittivat ajatukset ovat vain omassa päässä. Huomaamme ” virheemme” helpommin kuin toiset. Ja usein se meidän ”virhe” ei edes näytä virheelle toisen ihmisen silmissä.
Me kaikki ollaan uniikkeja yksilöitä, meidän ei tarvitse, eikä pidä mahtua mihinkään muottiin.
Raskaus muuttaa kehoa
Tämä kevät on ollut elämässäni erilaisin (ja myös pelottavin) ikinä, koska raskaus on muuttanut kehoa ja tulee koko ajan muuttamaan. Välillä mieli ei pysy muutoksissa perässä. Tässä postauksessa olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmin keväällä. Tunnen oloni välillä tosi kömpelöksi ja hitaaksi. Välillä turvottaa. On kuitenkin ihana huomata se, että en vertaa itseäni muihin – enkä ole pitkään aikaan verrannut. En koe ulkonäköpaineita lehtien tai Instagramin perusteella, koska tiedän realiteetit ja sen, että vertailu on loputon suo jos sille tielle lähtee. Olen hyvä tällaisena kuin olen.
Jos palataan kuitenkin vielä näihin ”raskaustuntemuksiin”, niin ärsyttää myös se, kun juokseminen ei enää onnistu. Joudun lisäksi miettimään monta kertaa, että mikä asento olisi hyvä milloin ja missäkin tilanteessa, koska niin helposti tulee epämukava olo. Eilen viimeeksi rannalla oli aikamoista hakemista asennon kanssa, kun kovalla maalla makaaminen kävi alaselän päälle ja sitten hikikarpaloita lisäsi se, että miten otan selkäpuolelle aurinkoa. En oikein mitenkään muuten kuin istuen ja silloin jalat jää takapuolelta varjoon. Sain möhemmin Instagramissani hyvän vinkin tähän: uimarengas pelastaa!! Pakko hakea heti ensimmäisenä päivänä Espanjassa oma rengas, jotta terassilla olo on mukavaa kaikin päin (lähdetään muuten tasan kahden viikon päästä, jee!!) 😀 Mahallaan makaaminen ei ole tullut kuuloonkaan enää pitkiin aikoihin, se tuntuu hirveän epämiellyttävälle.
Kesä (ja elämä) on liian lyhyt murehtimiseen
Vaikka siis oma keho tuntuu toisinaan vieraalle, aion silti nauttia joka sekunnista. Kesä (ja elämä) on liian lyhyt murehtimaan sitä, että voiko käyttää tietynlaisia vaatteita. Anna siis mennä ja heitä ulkonäköpaineet roskikseen! Kenelläkään ei oo oikeutta arvostella sun pukeutumista tai kehoa. Älä edes sä itse tuomitse ja arvostele itseäsi – mieti, sä oot se henkilö, joka viettää sun kanssa loppuelämäsi ajan – eikö tästä ajasta kannattaisi nauttia ja tehdä mahdollisimman mukavaa?
Iloa Juhannus -viikkoon!
Nyt on luvassa kerrankin lämmin Juhannus. Nautitaan siitä täysillä – juuri sellaisina kuin ollaan!
Kuvat: Lili Nissilä
xoxo, Elina ( Instagram: elinaadasofia )