Tekeeko laihdutus elämästä onnellisen?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
laihdutus

Ajatelkaa, kohta ollaan jo kesän kynnyksellä (Jee!!). Monille se voi myös tuottaa suurta ahdistusta, kun vaatteet vähenee eikä enää voi vuorautua untuvatakkiin (paitsi juhannuksena). Laihdutus on kuuma sana ja monien huulilla on sana #kesäkunto.

Naistenlehdet ja netti pursuavat toinen toistaan erikoisimmista dieeteistä, joihin on helppo lähteä mukaan epätoivon hetkellä. Monet erikoiset dieetit vaikuttivat mm. minun syömiskäyttäytymiseeni 15-vuotiaana kun yritin laihduttaa pelkällä ananaksella tai aloin esimerkiksi kammoksumaan hiilihydraatteja, koska nehän lihottavat. Yleensä dieetit, joissa luvataan nopeaa painonpudotusta, eivät toimi pidemmän päälle. Aluksi toki voi kiloja karista, mutta jaksaako tai saati sitten kannattaako elämää elää vetäen jotain soppadieettiä? Ei kannata. Törmäsin viime kesänä artikkeliin, jossa mies laihdutti jäätelön syömisellä ja yllätys yllätys hyvinvointi petti lopuksi. Ruuan laadulla on siis merkitystä. Olen itsekin nuorempana kokeillut elämistä pelkillä irtokarkeilla ja huonosti meni.

Olen satavarma, että henkilöt, jotka panostavat syömänsä ruuan laatuun enemmän, nauttivat myös elämästä enemmän kuin ainaisella laihdutuskuurilla olevat. Tai höttöruokaa puputtavat sohvaperunat. Laadukas ruoka, jaksaminen ja positiivinen mieli kulkevat käsikädessä.

laihdutus

Miksi syömisestä on tehty vaikeaa?

Miettikää, mikä vaikutus ruualla on elimistöllemme ja jaksamiselle? Syömisen tulisi olla maailman yksinkertaisin asia. Se on elämän ehto. Autokaan ei kulje ilman bensaa ja me emme kävele ilman ruokaa. Ruoka on polttoainettamme, mutta samalla se on myös nautinto ja osa sosiaalista elämäämme.

Laihdutus aka. painonpudotus ei vaadi tiukkaa ”kielletään kaikki hyvä” -dieettiä. Laihdutus vaatii toki jonkin verran itsekuria, motivaatiota ja rohkeutta tehdä muutoksia elämäntavoissa. Silti mistään ei tarvitse luopua kokonaan kunhan on ns. peruspaketti ja kokonaisuus kunnossa. Kokonaisuudella tarkoitan sitä, että olemme arkiaktiivisia liikkujia, syömme laadukasta ruokaa tasaisin väliajoin ja pysymme kohtuudessa. Kohtuudella voi myös herkutella. Jos mieli halajaa koko ajan herkkuja ja ylilyöntejä ruokailujen suhteen, on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltä miksi? Onko syöminen tunneperäistä vai olisiko taustalla jonkin ravintoaineen puutos?

Laihdutus – avain onneen?

Palatakseni otsikkoon – tekeekö laihdutus elämästä onnellisen – ei tee, jos muu elämä on vinossa. Ylipainoisella laihdutus on toki järkevää oman elämänlaadun ja terveyden parantamiseksi, mutta iso merkitys on myös henkilön omalla ajattelutavalla ja sillä, mille hän luo painoarvoa elämässä. Vanhoja päiväkirjoja lueskellessa, huomasin toistuvasti lauseen ”olen onnellisempi sitten kun painan x kiloa”. Kysympähän vaan, että miksi ihmeessä onnellisuuteni olisi ollut sidottu siihen mitä painan? Olen nykyisin sitä mieltä, että onnellisuus lähtee asenteesta, kyvystä vaihtaa näkökulmaa ja siitä mille laittaa elämässä painoarvon. Onnellisuus on myös itsensä hyväksymistä ja kiitollisuutta.

laihdutus

 

Eihän siis tehdä syömisestä vaikeaa eikä laihduttamisesta avainta onneen.

Kuvat: Jenni Valtari / Camp Norte

PS. Blogin ulkoasu on toteutettu yhdessä DSGNRS -digipalvelujen kanssa . Voin lämpimästi suositella. Erittäin ammattitaitoista ja ennenkaikkea asiakaslähtöistä työskentelyä! Sain niin itseni näköiset sivut ja oon todella tyytyväinen <3

 

Lue myös:

Kaloreiden laskeminen – kannattaako se?

Miten hyväksyä oma vartalo?

Palautuminen on tärkeämpää kuin luulet

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

 

 

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

Johanna 27.4.2018 - 13:18

Tuohon ”autokaan ei kulje ilman bensaa” -ajatukseesi tuli mieleen, että onhan sitä bensaakin kahta laatua; 95 ja 98 ? Mielipiteitä on monia, kuten käyttäjiäkin. Niinku eri autoissa, myös meille jokaiselle ihmiselle löytyy omanlainen hyvä olo ruoan kanssa, toinen välttää viljatuotteita ja toinen syö 5 kertaa päivässä ja jollekkin riittää 4kertaa ? Ihmiset on erilaisia, mutta tosiaan perushyvä ruokavalio on avain hyvään oloon! ?

Reply
Elina Ada Sofia 27.4.2018 - 17:03

Moi Johanna,

Niimpä haha xD ja juurikin näin että jokaisella toimii vähän eri jutut ruokavaliossa niinkuin kaikessa muussakin 🙂

Reply

Jätä Kommentti