TARINA RAKKAUDESTA, SODASTA JA ELÄMÄN VAIKEISTA VALINNOISTA

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

 

Minulla on teille erityisen hyvä kulttuurivinkki jaettavana. Kävin nimittäin vastikään katsomassa Äidinmaa -nimisen musikaalin Espoon kaupunginteatterissa. Musikaalit eivät ole olleet yleisesti ottaen siellä ykköskategoriassani, mutta nyt koin jotain todella elämyksellistä ja ajatukset lensivät aivan uusille sfääreille. Kyllä se vaan niin on, että kun aihe on koskettava ja toteutus viimeisen päälle suunniteltu musiikkeja myöten, on loistavan teatterimusikaalin ainekset kasassa. Elina viihtyi.

Mistä Äidinmaa-musikaalissa onkaan kyse?

Tässä  hienosti toteutetussa musiikkiteatterissa palataan suomalaisuuden 30-luvulle  Anni- mummin (Pirkko Mannonen) muistelmissa; aluksi maassa oli vielä rauha ja rakkaus kukoisti, mutta vähitellen sodan tuulten alkaessa puhaltaa, kaikki muuttuukin elämässä kaipaukseksi ja epätoivoksi. Tunteet välittyvät ja tuntuvat katsojassa. Monilla kanssa-istujilla tulikin tippa linssiin näytöksen aikana.

Kyllähän sota aina koskettaa. Ja ihmissuhdedraamat.

Oli tunteikasta seurata kun nuori Anni (Jennie Von Storbacka) ja Olavi (Mikael Saari) rakastuivat muiden tuomitsevien katseiden alla. Olavi oli ulkomaalaistaustainen, köyhä poika ja Annin taas odotettiin menevän hyviin naimisiin, tuona aikana kun elämä sattui olemaan epävarmaa sodan ympärillä.

Tarina rakentuu selkeästi kysymyksen ympärille; voittaako raha vai rakkaus? Tämän pohjalta muodostuu koskettava tarina selviytymisestä, johon liittyy meitä suomalaisia koskettavia asioita kuten alkoholismia, pimeätä viinaa ja sotaleskeksi jäämistä. Epätoivon joukkoon mahtuu kuitenkin myös hauskoja hetkiä.

Mielenkiintoisen juonen lisäksi näyttelijöiden laulutaito on jotain hyvin kaunista ja eläytyminen aitoa. Tunnelatauksilta ei voi välttyä katsomossa!

Miten minä suhtaudun teatteriin?

Pohjustan tähän loppuun vielä hieman omaa suhdettani teatteriin. Yleisesti ottaen teattereissa tulee käytyä liian harvoin ja viime kerrasta on vierähtänyt tovi. Elävä taide on todella hienoa ja näyttelijän työssä ylipäänsä on ollut aina jotain hyvin kiinnostavaa. Halusin pienenä itsekin näyttelijäksi ja ala-ja yläkoulussa tulikin tehtyä paljon omia sketsejä ja rustattua näytelmiä, joita sitten toteutettiin koko luokan voimin. Esiintyminen on ollut minulle pienestä pitäen luontevaa.

 

Suosittelen siis lämpimästi Äidinmaa Musikaalia Espoon Kaupunginteatterissa. Esitykset pyörivät muistaakseni toukokuun alulle saakka! 🙂

Musikaalin on tuottanut Blue Media Oy yhdessä Espoon Kaupunginteatterin kanssa.

Ohjauksesta vastaa Maria Sid sekä musiikista Esa nieminen ja Niklas Rosström.

Tämä musiikillinen tuotanto on lisäksi virallinen osa Suomi 100-vuotta juhlavuoden ohjelmaa, yleissivistävää katsottavaa siis!! 😉

Täältä voitte kurkata lisää ja nähdä kokonaisuudessaan näyttelijäkaartin esitysaikoineen.

 

Ihania teatterielämyksiä <3

xoxo, Elina

 

 

 

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti