Mustikkapiirakka oli lempiherkkuni pienenä. Äidin tai mummin tekemä mustikkapiirakka tuoksui ja maistui taivaalliselle. Sitä oli ihana syödä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Leipominen yhdessä on ollut pienestä pitäen todella mukavaa puuhaa ja mikä kivointa, leipomukset voi sitten jakaa yhdessä kavereiden kesken.
Leivonnasta on muodostunut ajan mittaan yksi lempi harrastuksistani. Pidän erilaisten reseptien tutkimisesta ja tykkään luoda itse uutta. Kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja voi syntyä jotain äärimmäisen herkullista ja hyvää. Tykkäättekö te kokeilla uutta leivonnassa ja ruoanlaitossa? Vai noudatatteko jämptisti tiettyjä reseptejä? Nykyisin on myös tarjolla toinen toistaan mielenkiintoisempia vaihtoehtoja esimerkiksi perinteiselle sokerille ja vehnäjauhoille.
Mustikkapiirakka ilman lisättyä sokeria
Palatakseni takaisin mustikkapiirakkaan, tein joku aika sitten onnistuneesti proteiinipitoisen ja sokerittoman mustikkapiirakan. Makeutukseen käytin vaniljan makuista heraa ja lucumaa. Aina ei tarvitse laittaa sokeria tolkuttomasti, jotta saadaan makeutta. Tämän piirakan tarkoitus ei alunperinkään ollut olla överimakea, vaan ideana oli, että makeutta saa lisää lorauttamalla päälle esimerkiksi kasviperäistä maidotonta vaniljakastiketta. Vaniljajäätelökin sopisi hyvin kaveriksi mustikkapiirakalle jos haluat lisää makeutta.
Terveellisempi mustikkapiirakka
Tarvitset:
- 1 Banaani
- 2 dl Kaurahiutaleita (gluteeniton)
- 2 Kananmunaa
- 2 Valkuaista
- 1 dl vaniljan makuista heraproteiinijauhetta*
- 1 rkl Lucumaa
- Päälle suomalaisia mustikoita
- Vaniljakastiketta ”koristeluun”
Tee näin: Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Riko kananmunat ja valkuaiset kulhoon, lisää banaani ja muussaa se sauvasekoittimella. Lisää sitten kaurahiutaleet, heraproteiinijauhe ja lucuma. Sekoita tasaiseksi massaksi.
Kaada taikina piirakkavuokaan ja esipaista hetki uunissa (pinta kovettuu ja ruskistuu hieman). Survo sillä välin mustikat. Kun piirakka on hieman kovettunut, lisää päälle mustikkasurvos ja laita vielä hetkeksi takaisin uuniin (noin 5min).
Anna hetki jäähyä ja nauti esimerkiksi kasviperäisen vaniljakastikkeen kera.
Muita terveellisempiä reseptejä löydät:
mm. täältä (raakasuklaa) ja herkullinen chiatuorepuuro täältä.
Tuotteet* saatu yhteistyössä Foodinin kanssa. Mulla on Foodinin verkkokauppaan jaettavaksi -20% alennuskoodi Elina20, koodi voimassa jatkuvana 🙂 Verkkokauppaan pääset tästä.
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina
4 kommenttia
Hei minkä laittas banaanin tilalle kun oon tosi allerginen?
Muuten ihana ohje
Moi Soile!
Kokeile banaanin tilalle esim. omenaa tai kokeile jättää pelkästään banaani pois ilman lisäystä. Veikkaisin kuitenkin, että omena sopisi tilalle erittäin hyvin :)!
Elina
Piparikakkuja lupasin tädille ja äidille leipoa itse en niistä välitä. Entä sinä? Lapsuudesta muistuu ihanasti mieleen piparileivontatalkoot ja tietysti se taikina on 100x parempi kun paistetut. Muita lapsuuden suosikkeja oli kääretorttu, mokkaruudut(isoisoisoäidin salainen resepti!)jäätelökakku, muffinssit, tiikerikakku, patongit, voileipäkakku ja siikapiirakka. Aika klassisia. Ja tottakai pullaa, etenkin pullaletti. Tuulihattuja ja macaronseja en ole koskaan tehnyt. Omat lapsuudensuosikit?Jos leivon teen sämpylöitä ja terveysherkkuja, sokeri ja jauhot on unohtunut kokonaan. Muille leivon kyllä mielelläni ja tilauksiakin tulee välillä. Raakakakkua olisi kiva tehdä kerran tehnyt mutta aika työlästä ja kalliit raaka aineet. Ymmärrän että joistain tehään terveysherkkuja mutta miksi pitää kaikesta? Joskus(kai?)parempi syödä hyvää maistuvaa mummon kunnon pullaa kun hera-valkuaispullaa stevialla? Mitä yleensä leivot? Suosikkisi?
Oi ihanalta kuulostaa, mä tykkään itse enemmän piparitaikinasta 😛 Mokkaruudut kanssa toinen suosikki lapsuudesta! Ja perus omatekemä pulla, tai äidin tekemä..:)
Terveysherkut on mun mielestä kivaa vaihtelua, mutta toki normaalikin maistuu välillä eikä juuri kaikesta kannatakkaan tinkiä ”sokerittomuuden” takia. Pääasia on mielestäni, että käyttää luonnollisia aineita eikä mitään light tuotteita 🙂
Kokeile ihmeessä raakakakkua/paloja..taatelit, raakakaakao, pähkinät jne toimivat niissä hyvin. Voisin kehitellä blogiin jonkun hyvän reseptin raakaleivonnaisiin 🙂
Mä tykkään leipoa keksejä, en tosin käytä valkoisia jauhoja leivonnassa vaan pyrin käyttämään jotain muuta tilalle. Ja jos en valkoista sokeria käytä, niin sitten jotain kookossokeria tms. Terveysherkkuja oon kuitenkin inspiroitunut tällä hetkellä tekemään 🙂