Treenaaminen reissussa voi olla välillä enemmän kuin paikallaan, toisinaan taas voi olla hyvä ottaa loma lomana myös treenien osalta. Meillä lähenee juuri kolmas viikko loppuaan täällä Espanjassa. Huomenna palaillaan takaisin Suomeen päin ja voi tuleepa ikävä tätä paikkaa. Jäisin tänne niin mielelläni vielä, mutta onneksi ihana koti, ystävät ja työt odottavat 🙂
Mennäänpä sitten itse otsikon aiheeseen eli kannattaako treenata reissussa vai ei? Mulla se on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisinaan tykkään pitää reissussa kokonaan taukoa liikunnasta ja antaa hermostolle sekä näin ollen koko kropalle lepoa. Varsinkin näin jos on kyseessä pidennetty viikonloppu kaupunkilomalla. Jos taas tullaan tänne Espanjaan, täällä on jo ihanien maastojen puolesta mahtava päästä ulkoilemaan ja ihastelemaan kauniita maisemia. Salille en taas ihan heti ensimmäisenä lähtisi, eikä ollakaan nyt kolmeen viikkoon käyty vaikka lähistöllä sellaisia onkin. Tosin täältä asunnolta löytyy muutamia painoja, joilla tehdä helposti pientä treeniä terassilla. Täällä maastolenkkeily on kuitenkin se juttu ja on lisäksi ihanaa tehdä terassilla kehonpainotreeniä ja joogaa. Myös rappustreeniä on ollut kiva tehdä, koska sellaista ei taas tule kotona Helsingissä tehtyä. Padelia ollaan käyty kerran pari pelailemassa, koska se on super hauska seurapeli! Ja saa aurinkoa samalla 😉
Mene oman fiiliksen mukaan
Kaikista tärkeintä onkin mennä oman fiiliksen mukaan. Jos kuntosali ei tunnu sillä hetkellä oikealta paikalta niin älä mene kuntosalille. Se reissussa pidetty tauko voi tehdä huikean hyvää ja sitten on taas kiva palata Suomessa arkeen. Jos taas tekee mieli tehdä jotain liikunnallista niin ei sekään pahaksi ole. Voit vaikka pakata matkalaukkuun kuminauhan, jonka avulla treenata reissussa. Kävely ympäriinsä uusissa maisemissa on myös sitä parhainta hyötyliikuntaa 🙂
Älä ota stressiä liikunnasta tai ravinnosta saati sitten painosta!
Mielestäni on myös ihan turha stressata nouseeko paino tai katoaako lihakset reissussa, koska sitä ei tule tapahtumaan hujauksessa. Jos olet pari viikkoa semi rennosti niin se ei oikeasti vaikuta painoon suuntaan tai toiseen. Mahdollisesti kertyvä paino on nestettä, joka lähtee pois kun pääset taas kiinni arkirutiineihisi. Esimerkiksi mulla nousee paino lähes aina reissun jälkeen parisen kiloa, mutta ne lähtevät parissa päivässä pois kun on palattu arkitouhuihin 🙂 Nestettä se vaan on.
Rennolla lomamodella siis ollaan menty ja tehty mitä mieli tekee. Treenata ehtii sitten kotonakin, mutta pieni treenaaminen reissussa makoilun ja löhöilyn keskellä piristää ja tekee hyvääkin. Varsinkin lyhyet HIIT-treenit laittavat kroppaa koetukselle vaikka itse treenaamiseen ei mene kauan aikaa.
Tässä helppo esimerkki kehonpainotreenistä johon et tarvitse painoja :
- Punnerrus polvet maassa tai ylhäällä x 10
- Perus kyykky (polvet 90 asteen kulmaan) x 10
- Linkkuveitsi vatsat x 10
- Askelkyykkyhyppy tai askeltaen askelkyykyt x 10 (molemmille jaloille)
- Polvennostojuoksu 30 s
Tee kolme kierrosta, joiden välissä pidät lyhyen, n. minuutin tauon.
Mitä mieltä te olette reissussa treenaamisesta? Tuleeko tehtyä mitään vai meneekö vain löhöillessä ?:)
xoxo, Elina