Ulkonäköpaineita

Mä en tarkalleen muista milloin aloitin meikkaamisen. Se taisi olla seiska luokalla joitain ala-asteen kokeiluja lukuunottamatta. Lainasin ensin äidin huulipunaa ja pian käytiin ostamassa Seppälän alennuskorista halpoja meikkejä, joita sudittiin naamaan. Aloin myös kiinnittämään huomiota pukeutumiseen ja taisi se meno olla aika pissismäistä. Ai hitto muuten, että inhosin sitä sanaa. Se myös tuotti päänvaivaa kun koulun vanhimmat huutelivat käytävillä milloin mitäkin. Pohdin, että mitä tässä pitäisi olla. Mulla oli ruma iso nenä ja olin epävarma. Sitten yläasteen puolivälissä 14 -vuotiaana lähdin Englantiin kolmeksi viikoksi. Kotiin palatessani huolestuin nousseesta painostani ja koin etten riitä sellaisena kuin olen. Vähitellen puhkesi vuosia kestänyt syömishäiriö. Koin paineita mahtua tietynlaiseen muottiin, jonka muotilehdet ja internetin mainokset toinen toistaan laihemmista malleista loivat. Muistan keränneeni leikekirjaa. Leikkasin muotilehdistä viimeisen päälle photoshopattuja kuvia, en kauniiden vaatteiden takia, vaan unelmavartaloiden.

Syömishäiriötä sairastaessani, mikään ei riittänyt, vaan nälkä kasvoi syödessä (heh tai pikemminkin syömättä jättäessä). Vertailin itseäni jatkuvasti muihin. Ajattelin, että kaikilla muilla on parempi elämä ja kirosin miksi jotkut voivat herkutella hyvällä omalla tunnolla. Puristelin olemattomia reisiäni, koska ne olisivat voineet olla vielä vähän laihemmat. Edes vähän. Se oli loputon kierre.

Mallimaailmasta ulkonäköpaineita

Aloitin myös mallintyöt syömishäiriötä sairastaessani. Näin jälkeen päin ajateltuna myönnän, että se oli virhe. Koin kuitenkin sydämestäni palavaa halua esiintymiseen (olen lapsesta saakka rakastanut olla mukana näytelmissä ja muuten esiintyä) ja ajattelin, että se on hyvä juttu. Kuitenkin jatkuva itsen vertailu muihin jo valmiiksi laihassa mallimaailmassa ruokki omaa laihuuden tavoittelua ja loi ulkonäköpaineita.

Oon tavallaan kiitollinen, että omassa ”nuoruudessani” (omg oon vanha 27 vee!!) ei ollut instagramin ihmeellistä maailmaa ja some oli muutenkin vielä aika pimennossa. Ulkonäköpaineita tuli lähinnä siitä mitä naapurissa näki. Oli sinänsä helppoa olla lapsi. Nykyisin se on vaikeampaa. Murrosikä oli mulle myös omalla tavallaan helppo. Olin kiltti, tein mitä vanhemmat käski ja hurjia tempauksia ei ollut. Joku hurjin juttu oli tyyliin sellainen kun mentiin salaa illalla myöhään mäkkäriin hakemaan ateriat ja samalla ihmeteltiin kun nuoriso dokasi kaupungilla.  Viihdyin kotona ja leikin barbeilla. Olin herkkä ja se herkkyys yhdistettynä epävarmuuteen ja ilkeisiin kommentteihin aiheutti kaaoksen pään sisällä. Tuo kaaos saatiin (tai pikemminkin luulin) hallintaan syömisen kontrolloimisella. En tiedä. Jännä pohtia näitä asioita jälkikäteen.

Nykyisin koen, etten ota paineita siitä minkä kokoinen tai näköinen pitäisi olla. Kuuntelen kehoani ja pyrin elämään sen mukaan. Jos tuntuu, että oon syönyt huonosti ja olo on turpea, niin sitten teen kehoani kuunnellen muutoksia, jotta voisin paremmin. Tiedän myös, että kaikkia ihmisiä ei voi eikä todellakaan tarvitse miellyttää.

Lisäksi internetissä ruoditaan ihmisten ulkonäköä rankalla kädellä. Lehtien kommenttiboksit täyttyvät valitettavan usein ilkeistä kommenteista. Samoin on helppo heitellä blogeihin törkeitä kommentteja. Onneksi nykyisin osaan suodattaa ne, mutta toki ne edelleen hämmentävät, miksi ihmeessä joku jaksaa nähdä vaivan kommentoidakseen pelkkää paskaa. Ulkonäköäni ei ole kamalasti ruodittu viimeisen vuoden aikana, mutta yksi kommentti laittoi naurattamaan loppuvuodesta: ”Hyi kamala kun oot iso nykyisin”. En keksi mitään järkevää selitystä kommentoijan mielentilalle, kuin se, että tämä on itse epävarma ja purkaa sitä muihin.

Toivottavasti te, jotka saatte ikäviä kommentteja, ette ota niitä tosissanne.

Onko sinulla ulkonäköpaineita?

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina