UNI EI TULE – MIKÄ AVUKSI?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
uni ei tule

Kaikilla meillä on välillä niitä öitä, jolloin uni ei tule ja yö menee pelkäksi sängyssä pyörimiseksi. Kun minulle käy niin, meinaa pienimuotoinen stressinpoikanen iskeä päälle, kun ajattelee nukkumiseen varattujen tuntien vähenemistä. Apua, miten jaksan aamulla, ja mitä jos uni ei tule ollenkaan? Ja kukapa ei tulisi kiukkuiseksi parin tunnin yöunista.

Oma nukkumishistoriani

Voin rehellisesti sanoa, että olen aina nukkunut tosi hyvin ja olen 90% elämästäni saanut unta helposti, enkä heräile sen kummemmin yöllä (koputan puuta). Ja jos herään, niin saan jatkettua unta. Olen erittäin kiitollinen unenlahjoistani..koska noh, onhan nukkuminen nyt aika ihanaa. Mulle ei tuota vaikeuksia nukahtaa vieraassa paikassa ja oonpa mä joskus löytänyt itseni bussin pääteasemalta vanhan mummon taputellessa olkapäälle yrittäessään herätellä mua. Ehkä ainoa kokemani ongelma nukkumisen suhteen on unihalvaukset, joita esiintyy silloin tällöin. Jos unihalvauksia tulee useana yönä putkeen, nousee pelko nukahtamaan käymisestä. Onko teillä muuten ollut unihalvauksia?

uni ei tule

Entä kun uni ei tule?

Välillä kuitenkin eteen osuu öitä, jolloin uni ei tule ja epätoivo meinaa iskeä. Teen suurimmaksi osaksi yöpäivystystyötä, jolla on todennäköisesti iso merkitys niihin öihin, jolloin en saa unta. Mua alkaa usein nukuttamaan illalla ihmistenaikaan, mutta jos en silloin mene nukkumaan, niin tapahtuu se kuuluisa piristyminen ja seuraavan kerran nukkumatti ottaa kyytiin vasta aamuyöllä. Tuttu tunne? Mikä siis avuksi kun nukkuminen ei onnistu?

Kokeile seuraavia asioita:

-Älä jää sänkyyn pyörimään kun uni ei tule. Minä ainakin turhaudun sänkyyn jäämisestä ja mietin vain kahta kauheammin kelloa.

-Lukeminen – ota siis kirja käteen ja lue. Nimenomaan perinteinen kirja on parempi kuin e-kirja, koska tabletin tai puhelimen valot voivat piristää aivoja entisestään. Minua alkaa todella helposti väsyttämään kun luen kirjaa sängyssä.

-Keitä lämmintä, kofeiinitonta teetä tai muuta kuumaa juomaa.

-Tuuleta huone, jossa nukut. Raikas ilma voi auttaa nukahtamisessa kun petivaatteet ovat viileämmät.

-Kuuntele rauhoittavaa musiikkia.

-Jos et saa unta sen takia, että mietit ahdistavia tai stressaavia asioita, kirjoita ne ylös. Kun saat purettua ahdistavat asiat paperille, annat helpommin itsellesi luvan nukahtaa.

-Melatoniinin ottaminen illalla voi auttaa nukahtamisessa, itse otan välillä melatoniinin kun lopetan yövuorot. Jos unettomuus on kuitenkin jatkuvaa, on syytä kääntyä lääkärin puoleen ja selvittää unettomuuden syyt.

-Huomioi myös asiat joita teet illalla. Esimerkiksi raskas liikunta myöhään illalla voi vaikeuttaa nukahtamista.

uni ei tule

Sudion huippuluokkaa olevat kuulokkeet – 15% alennuksella (+ilmainen toimitus) koodilla elinaadasofia. www.sudiosweden.com

 

Uni on meille äärimmäisen tärkeää, koska nukkuessa aivot keho palautuvat päivän rasituksesta. Ilman riittävää unta emme mm. jaksa arjessamme, muistimme pätkii, keskittymis-, päättely-, ja reagointikyky heikkenevät ja mieliala heittelee. 

 

Lue myös:

Yöpäivystys ja nukkuminen 

Mitä on riittävä syöminen?

Aineenvaihdunta jumissa? Huomioi nämä 6 asiaa!

 

Seuraa minua

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

1 Kommentti

"kokemus" 2.3.2018 - 22:07

Hei Elina,

Kerroit, että sinulla on silloin tällöin ns. unihalvauksia. Itse olen ainakin kerran kokenut vastaavan tilan, jossa on täysin mahdoton liikuttaa jäseniään, vaikka kuinka yrittäisi. Olen aina ollut uskonnollinen persoona ja siksi liitänkin tämän tilan henkimaailman (demonien) aiheuttamaksi, jotka pystyy näin halvauttamaan ihmisen vastoin hänen tahtoaan.

Katselin tuossa Perjantai-ohjelman, jossa olit haastateltavana aiheesta ja mainitsit siinä, että unihalvauksen aikana näet tai aistit synkän ja pahantahtoisen hahmon lähelläsi. Tämä vahvistaa edelleen käsitystäni siitä, että aiheuttajana on demonisien voimien ilmentymä, jonka voi aistia esim. sängyn läheisyydessä synkkänä ja pelottavanakin hahmona.

Muistan, että ennen kuin itse koin tämän tilan, vähättelin aina että sielunvihollinen ei pysty minua saamaan liikkumattomaksi ja sen jälkeen se tapahtui, ihan niinkuin paholainen olisi näyttänyt minulle, että se voi tehdä sen myös minullekin. Yritin tietoisesti vapautua siitä, mutta se oli mahdotonta ja olin siinä puolivalvetilassa halvaantuneena ja muistaakseni sitten rukoilin Jeesusta vapauttamaan minut, jonka jälkeen halvaus lähti minusta.
Lääketiede yrittää luonnollisesti löytää asialle jonkin fyysisen selityksen, koska henkimaailmaa se ei tunnusta. Itse olen täysin vakuuttunut henkimaailman olemassaolosta niin hyvässä kuin pahassakin. Toivottavasti sinulla ei ole enää ollut näitä ikäviä kokemuksia ja saat nukuttua yösi hyvin 🙂

T. ”kokemus”

Reply

Jätä Kommentti