Minulle tulee silloin tällöin kausia, jolloin nukkuminen suoraan sanottuna pelottaa. Pelon syynä on tila nimeltä unihalvaus. Unihalvauksessa ymmärrän olevani hereillä, mutta kehoni ei suostu liikkumaan enkä saa ääntä kuuluviin, vaikka kuinka yrittäisin huutaa. Usein näen myös oudon hahmon sänkyni vieressä.
Mikä ihmeen unihalvaus?
Unihalvaus on uneen liittyvä häiriötila, jossa ihminen on ikään kuin unen ja hereillä olon rajamailla. Kyseessä on ilmeisesti jokin REM-univaiheeseen liittyvä säätelyhäiriö, koska liikkumiskyky menee täysin ja olo on kuin halvaantuneella. Unihalvaustila kestää muutamista sekunneista minuutteihin. Itse en osaa oikein arvioida kauan kohtaus kestää. Siinä tilanteessa aika tuntuu kuitenkin pitkälle. Hallusinaatiot ovat ilmeisesti myös aika yleisiä, mikä selittää sen, että koen oudon hahmon seisovan sänkyni laidalla tai makuuhuoneen ovella. Se tunne on hirveän ahdistava ja pelottava. Unihalvauksen syyt ovat kai hieman epäselviä, mutta altistavia tekijöitä on stressi, univelka, epäsäännöllinen unirytmi ja elinympäristön tai elintapojen muutokset. Kuitenkaan lääkärin arviota ei tarvita, koska unihalvaus on vaaraton.
Välillä nukkumaan meno pelottaa
Välillä koen unihalvauksia useina öinä peräkkäin, jolloin sitä väkisin miettii nukkumaan mennessä uskaltaako rentoutua ja nukahtaa. Yleensä ennen unihalvauskohtausta olen hurjan väsynyt ja meinaan niin sanotusti nukahtaa pystyyn. Vaivun ilmeisesti todella nopeasti tilaan, joka on edellä kuvatun REM-unen kaltainen. On silti jotenkin pelottavaa, että tiedostan sen missä olen, kuka olen ja, että on yö. Silmäni ovat auki, mutta en pysty liikuttamaan suutani tai raajojani. Olen kuin halvaantunut ja se luo hurjaa ahdistusta. Kokemuksen ahdistavuuden satakertaistaa se, kun koen tuntemattoman hahmon läsnäolon samassa huoneessa. En näe koskaan hahmon kasvoja, koska en pysty liikuttamaan päätäni katsoakseni sitä. Sivusilmällä kuitenkin näen ja tunnen, että vieressä seisoo joku.
Kun palaan takaisin ”normaaliin” unihalvauksesta, sydän tykyttää ja olo on todella pelottava. Usein takerrun nukkuvan mieheni käsivarteen kiinni, jotta saisin taas unta.
Onko teillä lukijoillani ollut unihalvauksia? Olisi mielenkiintoista kuulla onko kohtalotovereita ja millaisia kokemuksia teillä on!
Lue myös:
SoMe vs. Todellisuus – mihin voimme luottaa?
Syömishäiriö – mikä sen aiheuttaa?
Seuraa minua
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina
26 kommenttia
Itsellä on ollut ainakin yksi unihalvaus jonka muistan. Heräsin siihen että kuulin kun joku tuli ulko-ovesta sisälle, käveli hetken ympäri huoneistoani ja kun huomasi että olin hereillä käveli sänkyni viereen ja istahti ja rauhoitteli minua että ei hätää *** tässä, tulin vain katsomaan mitä sinulle kuuluu. Hän jäi odottamaan että nukahdan uudelleen ja niin teinkin. Hetken päästä(tai aamulla) heräsin ja muistin tapahtuman kuin se olisi oikeasti tapahtunut, mutta se ei ollut yhtään pelottava jälkeen päin, koska hahmo esitteli itsensä (ja oli tuttavani) ja rauhoitteli minua. Silloin kyllä pelästyin kun ensimmäisenä kuulin jonkun kävelevän sisään ovesta.
Yleensä unihalvauksessa on pahan tunne, tuo sinun kuulostaa enemmänkin valveunelta? En osaa tarkalleen sanoa 🙂
Hei! Olen kokenut saman yhden kerran. Todella pelottava kokemus, ei pysty liikkumaan eikä huutamaan, suu ei aukea. Tiedostin asentoni ja ympäristön, tv oli auki mutta leffa loppunut. Joku oli kyykyssä vieressäni ja kysyi olenko kuollut. En pystynyt näkemään kasvoja. Ei mitään käsitystä kauanko kesti ä. Pelottava kokemus! ?
Moi Päivi!
Hui, kuulostaa kyllä pelottavalle! Se tunne on kamala kun ei pysty liikuttamaan itseä eikä huutamaan! :/
Hei!
Kun ihminen nukahtaa syvään uneen elimistö kytkee pois päältä yhteyden ruumiin ja mielen väliltä. Ennen unihalvausta elimistö testaa onko mieli vielä hereillä vai ei. Tätä voi kokeilla niin että pysyy sängyssä illalla rentona ja liikkumattomana nukkumaan mennessä, keho lähettää rauhoittumisen jälkeen singnaaleja jotka pakottavat meidän vaihtamaan asentoa / nielaisemaan jos emme ole vielä vaipuneet uneen. Tähän voi googlata/ youtube termillä OBE.
Olen kuullut ihmisestä joka ei vaivu unihalvaukseen ja hän on usein sairaalassa hypättyään unissaan palavasta laivasta tms. ja koska mieli ja keho on vielä yhteydessä toisiinsa hän oikeasti hyppää sängystään, joskus pääedellä kuvitteelliseen mereen.
Unihalvaus on siis normaali tila eikä mitenkään vaarallinen. Joskus mieli herää aikaisemmin ja keho vasta myöhemmin jolloin ihminen usein pelästyy omaa tilaansa, koska tämä ei kuulu peruskouluopetukseen. Tyypillisesti unihalvaus purkautuu itsestään kun ihminen pelästyy ja pulssi & hengitys kiihtyvät ja keho herää levosta. Yleensä silmät ja kasvojen lihakset alkavat toimimaan ensimmäisinä ja kuulemma näitä liikuttelemalla normaali tila palautuu nopeammin.
Moi!
Kuulostaapa pelottavalle tuo kertomasi unissakävely. Kuuluukohan tuohon mainitsemaasi OBE -asiaan ”säpsähtäminen” eli meinaan vaipua uneen mutta sitten sätkähdän hereille?
Mutta juu niin minäkin olen ymmärtänyt että unihalvaus on vaaraton tila ja oma suhtautuminen/ ymmärtäminen varmasti helpottaa tilannetta kun sellainen taas tulee..:) Vaikkakin tuntuu kovin ikävälle ja ahdistavalle siinä tilanteessa.
Luin tästä vasta aikuisena ja tajusin aika helpottuneena saaneeni nimen ja selityksen lapsuuden karmaiseville kokemuksilleni! Koin useamman kerran lapsena unihalvauksia, joihin kuului äänten kuulemista (joku tulee huoneeseen), näköharhoja eli juuri se tunne, että ’joku on huoneessa’, musta kasvoton hahmo…Huoneen nurkassa minua katsoen tai vieressä. Usein tähän liittyy myös painon tunne, eli parikin kertaa tunsin että joku istui jalkojeni päälleni sängyn päätyyn ja kerran tunsin että hartioitani hierottiin. YÄK! Puhua ja liikkua ja huutaa ei voi vaikka on täysin paniikissa. Aivan hirveä kokemus. Toiv. ei koskaan enää toistuisi,
Moi Annika,
On kyllä pelottavia kokemuksia, ei voi muuta sanoa! Toivotaan ettei toistuisi enää <3
Mukavaa viikonloppua!
Hei! Mulla on ollut unihalvaus yhden kerran ja toivon todella, ettei toista tule. Tämän yhden kerran tosiaan havahduin siihen, että joku seisoo sänkyni vieressä, en voi liikkua enkä huutaa. Sitten tämä joku kiipesi päälleni istumaan ja alkoi kuristaa. Tilanne laukesi, kun sain vihdoin työnnettyä kieleni suusta ulos. Se paniikki mikä siitä tuli oli kamala!
Moi Sanna!
Hui, kuulostaapa ikävälle tuo ”kuristamiskokemus”. Toivottavasti ei toistu enää! TSemppiä <3
Elina
Mulla halvaantuu aina osa vartalosta/ yksittäinen raaja. Se aina vaihtelee. Joskus kaulasta alaspäin kaikki joskus taas vain käsi. Uskoisin niiden kestävän muutaman minuutin. Kerran olin puoliunissani venytellyt naamani yllä käsiä, kunnes käsi halvaantui ja lensi naamalleni. Heräsin ja mietin mikä naamaani osui. Heitin asian refleksinä vasemmalla kädellä pois ja hetken päästä kuulin oikean käteni tömähtävän patjalle. Asia ei ole koskaan pelottanut minua. Luotan sen aina katoavan ajan kanssa. Joskus olen niin hereillä, että olen nousemassa sängystäni… kunnes huomaan, etteivät jalkani ole vielä pelissä mukana. Luin jostain sen olevan mahdollisesti perinnöllistä, mutta kukaan sukulaiseni ei ole kuulemma kokenut unihalvausta.
Onpa hassua miten vain yksittäinen raaja, mutta näitä on varmasti monia erilaisia..Hurjia juttuja!
Mukavaa viikonloppua!
Minulle on käynyt muutaman kerran niin että olen nukkunut selälläni ja saanut unihalvauksen. En pysty liikkumaan enkä saa ääntä kuuluviin. Itsellä ne on sellaisia että myöskään silmät ei aukea enkä näe mitään. Ääniä kuuluu kuitenkin, oon kuullu että joku tulee sisään huoneeseen mutten saa silmiä auki että näkisin vaikka kuinka yritän. Oven ääniä, askeleita ja hengitystä. Hirvee pakokauhu noussu kyllä enkä tiedä kestosta mutta on tuntunu iäisyydeltä!
Jep, aika tuntuu tosi pitkälle siinä tilassa..ja mun mielestä just melun kuuleminen liittyy tähän myös, mä en itse ole varma oonko kuulenut melua, mutta se hahmon läsnäolo on karseaa..
Hyyii, oon kuullu unihalvauksista tosi paljon ja ne kuulostaa ihan kauheilta. Omalle kohdalle tuota ei oo vielä tullu ja jospa saisin viettää vielä monta rauhallista yötä.
Joo ei oo mukavia kokemuksia! Ei sinun kannata alkaa pelkäämään, rauhallisin mielin vaan nukkumaan <3
Moi!Voi olla että tämä on ihan huti, mutta muutama vuosi sitten telkkarissa tai lehdissä oli juttua tytöstä joka koki samanlaisia unihalvauksia ja uhkaavan hahmon läsnäolon. Kävi ilmi että tuon tytön tapauksessa kyse oli yöpöydällä olevasta kelloradiosta, joka jotenkin onnistui häiritsemään tytön unta, ja ongelma korjaantui kun laite vietiin pois. Tuskin sinun tapauksessa on tästä kyse, mutta ei varmaankaan haittaa tarkistaa ettei tällaisia laitteita ole lähellä kun nukkuu.
Moikka ohikulkija!
Hui, kuulostaa pelottavalle miten joku kelloradio voisi vaikuttaa noin. Meillä ei ole makkarissa muuta elektroniikkaa paitsi kännykät…
Hei! Oletko kuulluut EFT -menetelmästä eli Emotional Freedom Techniques? Tutkimukset ovat laajoja ja vakuuttavia kuinka tehokas menetelmä on. Itse opettelin näpyttelyn, esim. ahdistus hävisi minulta kokonaan eft:myötä. Youtube on pullollaan eft -videoita, tässä suomenkielinen linkki: https://hidastaelamaa.fi/2015/04/miten-eft-tapping-toimii/.
Iloa päivääsi!
Heippa!
En ole kuullut, mutta täytyypä tutustua! Kiitos vinkistäsi 🙂
Mukavaa viikonloppua :)!
heippa! mullakin oli pari unihalvausta joskus 19-vuotiaana kun stressasin yhdestä jos toisestakin asiasta. Ja juuri samanlaisia kuin sullakin että ei pysty liikkumaan ja yrittää huutaa (ja luulinkin huutavani mutta vieressä nukkuva poikaystävä ei kyllä kuullut mitään). Näin myös että sänkyni vieressä seisoi joku musta hahmo mutta en erottanut kasvoja tai mitään muuta kuin että se oli musta hahmo ja siitä tuli juuri se todella pelottava pahan läsnäolon tunne.
Noiden jälkeen luin hieman asiasta ja sain selville että ei kannata nukkua selällään sillä silloin niitä unihalvauksia tulee helpommin ja ostin myös sellaisen silmämaskin että en näe mitään jos tulisi unihalvaus 😀 Mutta onneksi ei ole tullut niitä enää :>
Heippa!
Jep, se tunne on kyllä tosi ikävä ja ahdistava! Harmi vaan mä saan selälläni parhaiten unen, mutta pitäisi yrittää kyljellään nukahtamista myös..
Mukava kuulla ettei sulle ole tullut niitä enää, toivottavasti ei tulekaan 🙂 <3
Kivaa viikonloppua!
Hei, itselle käynyt samalla tavalla; mutta vain yhdessä asunnossa. Musta hahmo tuli kohti vauhdilla, meni pään ohi, ja tyynyliinaan jäi naarmut. Ongelma ko asunnosta katosi kun se ’puhdistettiin’. En ole ainoa jolle siellä tapahtui vastaavaa; ja missään muualla ei.
Moi,
Kuulostaapa hurjalle ja yliluonnolliselle!
Hei, hienoa, että on keskustelua tälläisesta pelottavasta aiheesta. Itselläni on vähän näistä kokemusta sekä myös lähipiirissäni. Mulle apua tuo usko ja siitä tuleva turvallisuuden tunne. Siinä tilanteessa pyydän tai melkeinpä huudan mielessäni, että Jeesus auta, kun itse on lamaantunut ja sydän hakkaa.
Minulla on ollut yksi unihalvauskokemus n.55 vuotiaana. Olin selälläni ja heräsin ”sähköiseen rätinään” ja huomasin vierelläni kolme pitkää, n. 2 metriä, hohtavaa hahmoa. Kasvoja ei ollut, mutta ääriviivat olivat selvät ja hohtavat. Jalkani eivät liikkuneet, mutta jossain vaiheessa pääsin kääntymään kyljelleni ja vedin peiton silmilleni. Kurkin muutaman kerran peiton alta ja odotin mitä tapahtuu. Yhtäkkiä hahmot vain hävisivät. Pelottava kokemus, joka kesti käsitykseni mukaan n. 10 min. En ollut kuullut mitään unihalvauksesta aiemmin, mutta pari päivää tapahtumasta Aamulehdessä oli juttu unihalvauksesta ja totesin sen minullakin olleen. Tämän jälkeen olen nukkunut aina kyljelläni. Luin jostain, että halvaus tulee selällä nukkuessa.