Ah mikä vapaapäivä oli lauantaina! Ei sen erikoisempia suunnitelmia, paitsi toteuttaa pitkään to-do listallani ollut uunifetapasta. Kävin edeltävänä päivänä ostamassa tarvikkeet valmiiksi ja lauantaina sitten pääsin kokkailemaan.
..ja suosittelen lämmöllä! Tuunasin perinteistä netissä pyörineitä reseptejä hieman ja lisäsin joukkoon punajuuria. Ne on superruokaa ja tosi hyviä.
Uunifetapasta punajuurella höystettynä
Tarvitset:
- n. 200g fetaa (normirasvainen)
- Punajuuria
- Tomaattia
- Chiliä
- Mustapippuria
- Suolaa
- Valkosipulia
- Oliiviöljyä
- Pastaa (itse käytin Pirkka täysjyvä Fusilleja)
Tee näin: Keitä pasta normaaliin tapaan. Voitele uunivuoka öljyllä ja laita sinne feta, pilkotut tomaatit, punajuuret sekä chili. Lisää myös reilusti oliiviöljyä päälle ja ripottele mausteet.
Paista fetaa ja kumppaneita 200 asteisessa uunissa n. 20 min. Kannattaa tarkkailla tilannetta, koska paistoaika on aika lailla riippuvainen uunista. 20 min jälkeen nostin itse vielä lämpötilan 250 asteeseen ja annoin olla noin 15 min.
Lopuksi sekoita feta ja muut keskenään ja kaada seos pastan päälle. Tai itse kaadoin pastan uunivuokaan, koska ei ollut mitään järkevämpää astiaa käytössä! 😀
Nauti lämpimänä, on meinaan super hyvää! Uunifetapasta on ehdottomasti uusi suosikkini..ja mielettömän helppo tehdä!
Herkullista päivää sulle!
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina